Raamattu ohjaa uskomaan

Pyhä Raa­mat­tu on Ju­ma­lan sa­naa, jon­ka us­kos­ta elä­neet ih­mi­set ovat kir­joit­ta­neet Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. Lut­he­rin mu­kaan ”Pyhä Raa­mat­tu ai­no­as­taan on kai­ken to­tuu­den läh­de ja al­ku­pe­rä. – – Se on Ju­ma­lan sana, jota on eh­doit­ta seu­rat­ta­va ja to­tel­ta­va! Kaik­kien tu­lee ol­la sil­le ala­mai­sia. Kir­kos­sa ei saa ju­lis­taa tai kuul­la mi­tään muu­ta op­pia kuin puh­das­ta sa­naa, py­hää Raa­mat­tua.” Lut­her ko­ko­si Raa­ma­tun kes­kei­set ope­tuk­set Vä­hään ka­te­kis­muk­seen ja sa­noi ime­vän­sä sii­tä joka päi­vä ra­vin­toa niin kuin lap­si.

Yksin armosta

Eläm­me ajas­sa, jos­sa ar­mot­to­muus ja ko­vuus ovat li­sään­ty­neet. Ih­mis­ten kans­sa­käy­mi­sis­sä se nä­kyy sa­no­jen ta­sol­la: ”Tuo­ta en an­na kos­kaan an­teek­si!” Ar­mot­to­muus saa ai­kaan pa­huut­ta. Se il­me­nee muun mu­as­sa per­hei­den ha­jo­a­mi­se­na, kos­to­na teh­tyi­nä ri­kok­si­na ja va­ka­vim­mil­laan kat­ke­ruu­des­ta nou­se­va­na ter­ro­ris­mi­na.

Jumalan kutsu kuuluu yhä

Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti on rei­lun sa­dan vuo­den his­to­ri­an­sa ai­ka­na saa­nut to­dis­taa mo­nia et­sik­ko­ai­ko­ja. Leh­den pals­toil­la on ker­rot­tu muun mu­as­sa Suo­mes­sa ko­e­tuis­ta he­rä­tyk­sis­tä, Ve­nä­jän lä­he­tys­työn au­ke­a­mi­ses­ta 1990-lu­vul­la sekä Af­ri­kan ja Ete­lä-Ame­ri­kan lä­he­tys­työs­tä, jot­ka aloi­tet­tiin 2000-lu­vul­la.

Joulu tuo iloisen uutisen

Ka­tu­ku­vaa ja mai­non­taa kat­sel­les­sa jou­lu tun­tuu tu­le­van vuo­si vuo­del­ta ai­kai­sem­min. Jou­lu­tuot­tei­den han­kin­ta ja mark­ki­noin­ti aloi­te­taan hy­vis­sä ajoin en­nen ad­vent­tia. Kes­ki­ös­sä ovat pik­ku­jou­lut, jou­lu­lah­jat, jou­lu­ruo­at ja ko­din si­sus­ta­mi­nen. Har­voin tu­lee esil­le, et­tä jou­lu on kris­til­li­nen juh­la.

Isyys on elämänpituinen tehtävä

Las­ten syn­ty­mät ovat suu­rim­pia het­kiä elä­mäs­sä­ni. Jo­kai­nen yh­tei­nen odo­tus val­mis­taa syn­ty­vän lap­sen isäk­si. Kun lap­si par­kai­see en­sim­mäi­sen ker­ran, huo­li vaih­tuu ilok­si ja on­nek­si. Jo­kai­nen lap­si on ih­me, lah­ja. Tai­vas on kos­ket­ta­nut maa­ta.

Jumala kirkastaa hyvyyttään sairauksienkin kautta

Ter­veys voi­daan mää­ri­tel­lä ruu­miil­lis­ten ja hen­kis­ten sai­rauk­sien pois­sa­o­lo­na tai hy­vä­nä ruu­miin ja mie­len ti­la­na, jota par­hai­ten ku­vaa sana hy­vin­voin­ti. Ko­ke­mus ter­vey­des­tä on sub­jek­tii­vi­nen, kos­ka ver­taam­me olo­ti­laam­me ai­kai­sem­piin ko­ke­muk­siim­me. Toi­saal­ta lää­ke­tie­teel­li­ses­ti ja esi­mer­kik­si va­kuu­tu­soi­keu­den nä­kö­kul­mas­ta ter­veyt­tä ar­vi­oi­daan eri elin­toi­min­to­jen osal­ta tie­teel­li­ses­ti suh­tees­sa bi­o­lo­gi­seen stan­dar­diin, jota pi­de­tään nor­mi­na.

Työhön on kätkettynä siunaus

Suo­ma­lais­ta työ­e­lä­mää on ku­vat­tu lu­te­ri­lai­sen ajat­te­lun lä­päi­se­mäk­si. Mo­nes­ti sil­lä tar­koi­te­taan, et­tä suo­ma­lai­sel­le työ on kun­ni­a­teh­tä­vä, joka ha­lu­taan hoi­taa hy­vin ja tun­nol­li­ses­ti. Jos­kus se näh­dään kiel­tei­se­nä asi­a­na ja sa­no­taan, et­tä suo­ma­lai­nen on työn or­ja, jol­le työ mer­kit­see kaik­kea ja jol­le lepo ja vir­kis­ty­mi­nen ai­heut­ta­vat oman­tun­non tus­kia. Ny­ky­ään maas­sam­me suu­rem­pi on­gel­ma lie­nee se, et­tä työ ei tun­nu mais­tu­van kai­kil­le ja et­tä mo­net ei­vät ole löy­tä­neet työ­tä ko­vas­ta et­si­mi­ses­tä huo­li­mat­ta.

Miten puhun toiselle?

Hyvä ja roh­kai­se­va sana ilah­dut­taa, nos­taa ja kan­nus­taa. Paha ja il­keä sana voi vie­dä ilon, haa­voit­taa, jopa la­maan­nut­taa. Ei ole yh­den­te­ke­vää, mi­ten pu­hum­me ja vies­tim­me toi­sil­lem­me.

Kristuksen mieli

Paa­va­li ku­vaa rak­kau­den ylis­tys­lau­lus­sa (1. Kor. 13:1–13), mi­ten Py­hän Hen­gen he­del­mä­nä syn­ty­vä rak­kaus vai­kut­taa. Vaik­ka us­kon kaut­ta ym­mär­räm­me, et­tä Pyhä Hen­ki vai­kut­taa näin myös us­ko­vai­ses­sa ih­mi­ses­sä, ko­em­me usein epä­on­nis­tu­vam­me. Syn­ti saa sen ai­kaan.

Tärkeää tuntea uskon perusteet

”Voi hyvä Ju­ma­la sitä sur­keut­ta, min­kä olen saa­nut näh­dä! Ta­val­li­nen kan­san­mies­hän ei var­sin­kaan maa­seu­dul­la tie­dä kris­ti­no­pis­ta yh­tään mi­tään, ja va­li­tet­ta­vas­ti myös mo­net pa­pit ovat jok­seen­kin tai­ta­mat­to­mia ja ky­vyt­tö­miä opet­ta­maan.” Näin aloit­taa Mart­ti Lut­her Vä­hän ka­te­kis­muk­sen­sa esi­pu­heen. Hän to­te­aa, et­tä tuo ”va­li­tet­ta­va ja on­ne­ton hä­tä­ti­la” on suo­ras­taan pa­kot­ta­nut hä­net te­ke­mään ka­te­kis­muk­ses­taan ly­hy­en, sup­pe­an ja yk­sin­ker­tai­sen.