Ruo­ka on ai­he, joka kos­ket­taa kaik­kia ih­mi­siä ja he­rät­tää tun­tei­ta. Päi­vä­mie­hen edel­lis­nu­me­ros­sa jul­kais­tu kas­vis­ruo­kai­li­jan ko­ke­mus Su­vi­seu­rois­ta on saa­nut mo­net lu­ki­jat an­ta­maan pa­lau­tet­ta. Pa­laut­tees­sa lu­ki­jat ovat tuo­neet esil­le omia seu­ra­ko­ke­muk­si­aan, jot­ka liit­ty­vät eri­lai­siin ruo­kai­lu­tot­tu­muk­siin tai ruo­ka-ai­ne­ra­joit­tei­siin.

Kes­kus­te­lu ruu­as­ta ja eri­tyi­ses­ti eri­lais­ten ruo­ka-ai­nei­den so­pi­vuu­des­ta on läs­nä myös Raa­ma­tus­sa. Esi­mer­kik­si al­ku­seu­ra­kun­nan ai­koi­na poh­dit­tiin pal­jon sitä, voi­ko ih­mi­nen syö­dä epä­ju­ma­lil­le uh­rat­tua li­haa. Osa piti sitä so­pi­va­na, osa ei.

Suh­tau­tu­mi­nen ruo­kaan voi saa­da myös us­ko­vais­ten kes­kuu­des­sa ai­kaan kiis­to­ja. Ko­rint­ti­lais­kir­jees­sä to­de­taan, kun pu­hu­taan kris­tit­ty­jen kes­ki­näi­sis­tä rii­ta-asi­ois­ta, et­tä ”ruo­ka on vat­saa ja vat­sa ruo­kaa var­ten, ja Ju­ma­la on te­ke­vä mo­lem­mat tar­peet­to­mik­si. Mut­ta ruu­mis ei ole si­veet­tö­myyt­tä vaan Her­raa var­ten, ja Her­ra on ruu­miin­kin val­ti­as.” (1. Kor. 6:13.)

Ajas­sam­me on pit­käl­ti la­kat­tu pu­hu­mas­ta ja va­roit­ta­mas­ta syn­nis­tä. Ti­lal­le on tul­lut mui­ta oman­tun­non­ky­sy­myk­sik­si ni­met­ty­jä asi­oi­ta, ku­ten esi­mer­kik­si il­mas­ton tai eläin­ten kan­nal­ta oi­ke­a­na pi­de­tyt ruo­ka­va­lin­nat. Ko­rint­ti­lais­kir­je muis­tut­taa, et­tä ruo­ka ja ih­mi­sen oi­ke­a­na pi­tä­mät ruo­ka­va­lin­nat ei­vät vie lä­hem­mäk­si Ju­ma­laa (1. Kor. 8:8).

Us­ko­vais­ten kes­ki­näi­sen elä­män ja esi­mer­kik­si ke­sä­seu­ro­jen osal­ta kes­keis­tä on hen­gel­li­nen ra­vin­to, sa­nan ries­ka. Halu kuul­la sa­maa Ju­ma­lan sa­naa yh­dis­tää seu­roi­hin ko­koon­tu­nut­ta Ju­ma­lan kan­saa: ”Kaik­ki he söi­vät sa­maa hen­gel­lis­tä ruo­kaa ja joi­vat sa­maa hen­gel­lis­tä juo­maa. He­hän joi­vat sii­tä hen­gel­li­ses­tä kal­li­os­ta, joka kul­ki hei­dän mu­ka­naan; tämä kal­lio oli Kris­tus.” (Kor. 10:3–4.)

Raa­mat­tu kä­sit­te­lee ra­vin­toa en­nen muu­ta hen­gel­li­ses­tä nä­kö­kul­mas­ta. Se pu­huu puh­taas­ta sa­nan mai­dos­ta, jota ih­mi­sen on hyvä ta­voi­tel­la, jot­ta hän pe­las­tui­si (1. Piet. 2:2). Tämä on se ra­vin­to, joka ei jaa, vaan yh­dis­tää Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­niä. Se ei muu­tu ajan vir­taus­ten tai yk­sit­täis­ten us­ko­vais­ten ma­ku­miel­ty­mys­ten mu­kaan, vaan py­syy ai­na tuo­ree­na, so­pi­va­na ja sie­lua ra­vit­se­va­na.