Ruoka on aihe, joka koskettaa kaikkia ihmisiä ja herättää tunteita. Päivämiehen edellisnumerossa julkaistu kasvisruokailijan kokemus Suviseuroista on saanut monet lukijat antamaan palautetta. Palautteessa lukijat ovat tuoneet esille omia seurakokemuksiaan, jotka liittyvät erilaisiin ruokailutottumuksiin tai ruoka-ainerajoitteisiin.
Keskustelu ruuasta ja erityisesti erilaisten ruoka-aineiden sopivuudesta on läsnä myös Raamatussa. Esimerkiksi alkuseurakunnan aikoina pohdittiin paljon sitä, voiko ihminen syödä epäjumalille uhrattua lihaa. Osa piti sitä sopivana, osa ei.
Suhtautuminen ruokaan voi saada myös uskovaisten keskuudessa aikaan kiistoja. Korinttilaiskirjeessä todetaan, kun puhutaan kristittyjen keskinäisistä riita-asioista, että ”ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias.” (1. Kor. 6:13.)
Ajassamme on pitkälti lakattu puhumasta ja varoittamasta synnistä. Tilalle on tullut muita omantunnonkysymyksiksi nimettyjä asioita, kuten esimerkiksi ilmaston tai eläinten kannalta oikeana pidetyt ruokavalinnat. Korinttilaiskirje muistuttaa, että ruoka ja ihmisen oikeana pitämät ruokavalinnat eivät vie lähemmäksi Jumalaa (1. Kor. 8:8).
Uskovaisten keskinäisen elämän ja esimerkiksi kesäseurojen osalta keskeistä on hengellinen ravinto, sanan rieska. Halu kuulla samaa Jumalan sanaa yhdistää seuroihin kokoontunutta Jumalan kansaa: ”Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.” (Kor. 10:3–4.)
Raamattu käsittelee ravintoa ennen muuta hengellisestä näkökulmasta. Se puhuu puhtaasta sanan maidosta, jota ihmisen on hyvä tavoitella, jotta hän pelastuisi (1. Piet. 2:2). Tämä on se ravinto, joka ei jaa, vaan yhdistää Jumalan seurakunnan jäseniä. Se ei muutu ajan virtausten tai yksittäisten uskovaisten makumieltymysten mukaan, vaan pysyy aina tuoreena, sopivana ja sielua ravitsevana.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys