Mon­ta ker­taa en ole pys­ty­nyt myön­tä­mään sitä edes it­sel­le­ni, kos­ka se on ol­lut niin us­ko­ni ja ar­vo­je­ni vas­tais­ta. Jäl­ki­kä­teen olen ta­jun­nut, et­tä ihan li­ris­sä­hän minä olin. Täl­lä ker­taa kui­ten­kin myön­sin.

En ole en­sim­mäis­tä ker­taa ti­lan­tees­sa, jos­sa pe­rus­te­len, et­tä mik­si tah­don puo­li­son, joka on ni­me­no­maan sa­mal­la lail­la us­ko­mas­sa kans­sa­ni. Ker­ron, et­tä us­ko on elä­mä­ni tär­kein asia. Us­kon tai­vas­ta var­ten. Pun­nit­sen va­lin­to­ja­ni, et­tä vie­kö tämä mi­nua lä­hem­mäs Ju­ma­laa vai kau­em­mas. Kos­ka olen heik­ko ih­mi­nen, lan­ke­an aja­tuk­sis­sa, sa­nois­sa ja te­ois­sa. Ja­no­an kuul­la syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia; et­tä saan us­koa Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä kaik­ki syn­nit an­teek­si. Sik­si toi­von, et­tä mi­nul­le lä­hei­sin ih­mi­nen voi­si tu­kea mi­nua elä­mä­ni tär­keim­mäs­sä asi­as­sa. Eri­tyi­ses­ti lä­hei­sis­sä ih­mis­suh­teis­sa ja ar­kea ja­ka­es­sa oma syn­ti­syys ja tur­mel­tu­nei­suus tu­lee esil­le eri ta­val­la kuin yk­sin elä­es­sä.

Huo­maan pu­hu­va­ni myös Ju­ma­lan las­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta. Jos va­lit­si­sin puo­li­son muu­al­ta kuin us­ko­vais­ten jou­kos­ta, us­ko­vai­set ys­tä­vä­ni, per­heen­jä­se­ne­ni ja ko­ti­sii­o­nin väki ei­vät oli­si myö­täi­loit­se­mas­sa rak­kau­des­ta­ni. Huo­maan, et­tä lä­heis­ten myö­täi­lois­te­mi­nen tun­tuu mi­nus­ta mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä. Me ih­mi­set ol­laan lo­pul­ta lau­ma­e­läi­miä, ja lau­mas­sa säi­ly­mi­nen tun­tuu ai­van bi­o­lo­gi­ses­ti­kin vält­tä­mät­tö­mäl­tä. Us­ko­vais­ten rak­kau­des­sa py­sy­mi­nen tun­tuu elin­tär­ke­äl­tä. Huo­maan, et­tä tä­mä­hän liit­tyy mo­niin­kin va­lin­toi­hin elä­mäs­sä. Kuin­ka mon­ta ker­taa Raa­ma­tus­sa muis­tu­te­taan, et­tä pi­tä­kää rak­kaus kes­ke­nän­ne. Luul­ta­vas­ti sik­si, et­tä Ju­ma­la tie­tää, et­tä se ei pysy pi­tä­mät­tä.

Laura Vuorma

Tämä on jäl­leen ker­ran mi­nun oma hen­ki­lö­koh­tai­nen va­lin­ta­ni. En tah­do, et­tä mi­nul­la oli­si niin suu­ri ris­ti­rii­ta elä­mäs­sä­ni. Tai siis ris­ti­rii­ta­han on täs­sä läs­nä hy­vin konk­reet­ti­ses­ti just nyt, kun olen ihas­tu­nut eri lail­la us­ko­vaan mie­heen ja hän­kin il­mai­si läm­pi­mis­tä tun­teis­taan mi­nua koh­taan. Fyy­si­nen ve­to­voi­ma on val­ta­va. Ke­hos­sa tun­tuu ihan mie­let­tö­män iha­nal­ta, kun kuu­len, et­tä toi­nen ha­lu­ai­si mi­nua lä­hel­le. Koen hä­nen kans­saa tur­vaa, meis­sä on pal­jon yh­teis­tä.

Lä­he­tän ys­tä­väl­le­ni vies­tin: ”Voi­aan­ko ju­tel­la len­to­pal­lon jä­lä­keen? Oon taas ihas­tu­nu epä­us­kos­seen mie­heen. Ha­lu­ai­sin ju­tel­la ja saa­ha tu­kea sii­hen suun­taan, mikä aut­taa mua py­sy­mään us­ko­mas­sa.” Hän lu­pau­tuu. Hän an­taa mi­nun pu­hua, ker­toa kai­kes­ta sii­tä iha­nas­ta, kuin­ka voi­maan­nut­ta­val­ta tun­tuu ol­la ihas­tuk­sen koh­de. Ker­ron, et­tä tun­ne ja jär­ki so­ti­vat kes­ke­nään. Tie­dän, et­tä meil­lä ei ole yh­teis­tä tu­le­vai­suut­ta ihas­tuk­se­ni kans­sa, olem­me mo­lem­mat sitä miel­tä. Ju­ma­la kir­kas­taa nä­kö­a­laa, mikä on tär­kein­tä. Ys­tä­vä­ni vah­vis­taa, et­tä on tär­ke­ää, et­ten jää nyt yk­sin poh­ti­maan näi­tä asi­oi­ta. Tun­nen, et­tä se on hyvä neu­vo. Tun­ne kun tah­too tois­ta kun us­ko. On­ko Raa­ma­tus­sa­kin kir­joi­tet­tu jo­ten­kin niin, et­tä liha ha­lu­aa tois­ta kuin hen­ki? Ys­tä­vä­ni pu­huu sii­tä juo­vas­ta, mikä avi­o­vuo­teen kes­kel­lä val­lit­si­si. Saan kuul­la vah­vis­ta­vaa, loh­dut­ta­vaa ja vir­voit­ta­vaa ar­mo­e­van­ke­liu­mia. Iloit­sem­me yh­des­sä, et­tä tätä se on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ta­los­te­lu.

Jut­te­len mo­nen ys­tä­vä­ni kans­sa. Yl­lät­tä­en pit­käs­tä ai­kaa soit­taa yk­si opis­to­ys­tä­vä­ni, joka tun­tuu ai­van Ju­ma­lan lä­het­tä­mäl­tä en­ke­lil­tä. Tun­nis­tan, ke­neen kan­nat­taa ol­la yh­tey­des­sä. Tie­dän, mil­lais­ta tu­kea ke­nel­tä­kin saa. Joil­ta­kin sai­si enem­män in­hi­mil­lis­tä ym­mär­rys­tä ja jot­kut ra­kas­ta­vat eni­ten mi­nun kuo­le­ma­ton­ta sie­lu­a­ni. Yh­den ys­tä­vän kans­sa jut­te­lem­me­kin sii­tä, et­tä us­ko­vais­ten­kin kes­kuu­des­sa voi saa­da hy­vin mo­nen­lai­sia neu­vo­ja eri­lai­siin us­kon ky­sy­myk­siin ja elä­män­va­lin­toi­hin. Oma liha ja mu­ka­vuu­den­ha­lu tah­too kuul­la nii­tä ruok­ki­via neu­vo­ja, kuo­le­ma­ton sie­lu tah­too kuul­la sitä, mikä kes­tää Ju­ma­lan edes­sä. En­tis­ten lam­pait­ten jäl­jes­sä on tur­val­li­sin­ta.