Kal­le Pel­to­kan­gas

Ju­ma­lan kirk­kaus lois­taa hä­nen val­ta­kun­nas­taan evan­ke­liu­mis­sa, jon­ka us­ko­mal­la ih­mi­nen voi saa­da syn­tin­sä an­teek­si ja pääs­tä ker­ran Ju­ma­lan luok­se tai­vaan kirk­kau­teen.

Kynt­ti­län­päi­vän ai­hee­na on Jee­sus-lap­sen tuo­mi­nen temp­pe­liin ja ju­ma­lal­li­nen kirk­kaus, joka hä­nes­sä tuli maa­il­maan ja il­mes­tyi ih­mi­sil­le. Siu­na­tes­saan Jee­sus-las­ta ja hä­nen van­hem­pi­aan van­ha Si­me­on ylis­tää Ju­ma­laa pe­las­tuk­ses­ta, jon­ka hän on val­mis­ta­nut kai­kil­le kan­soil­le. Jee­sus on valo, jon­ka Ju­ma­la lä­het­ti lois­ta­maan omai­suus­kan­sal­leen Is­ra­e­lil­le.

Ava­ruu­den tut­ki­jat mit­taa­vat tar­koil­la mit­ta­reil­laan va­lon­läh­tei­tä uni­ver­su­mis­sa. Valo on voi­nut kul­kea ava­ruu­des­sa mil­joo­nia vuo­sia. Kris­tus-valo on vie­lä var­hai­sem­paa va­loa. ”Valo lois­taa pi­mey­des­sä, pi­meys ei ole saa­nut sitä val­taan­sa” (Joh. 1:5). Jee­us on li­hak­si tul­lut Ju­ma­lan Sana.

Ju­ma­lan kirk­kaus lois­taa hä­nen val­ta­kun­nas­taan, kun siel­tä saar­na­taan Py­hän Hen­gen joh­dat­ta­ma­na kai­kil­le kan­soil­le val­mis­te­tus­ta pe­las­tuk­ses­ta, va­los­ta. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nas­sa kuu­luu myös se, et­tä ih­mi­nen on syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na syn­nin tur­me­le­ma.

Ju­ma­la asuu va­los­sa

Paa­va­li opet­ti nuor­ta työ­to­ve­ri­aan Ti­mo­teus­ta, et­tä Ju­ma­la ”yk­sin on kuo­le­ma­ton, hän asuu va­los­sa, jota ei voi lä­hes­tyä. Hän­tä ei yk­si­kään ih­mi­nen ole näh­nyt ei­kä voi näh­dä. Hä­nen on kun­nia ja ikui­nen val­ta.” (1. Tim. 6:16.)

Mi­ten Ju­ma­lan voi op­pia tun­te­maan, jos hän­tä ei voi lä­hes­tyä ei­kä näh­dä? Ju­ma­la lä­het­ti ai­no­an Poi­kan­sa maa­il­maan, jot­ta voi­sim­me op­pia tun­te­maan hä­nen rak­kau­ten­sa. Si­me­on sai vas­tauk­sen odo­tuk­seen­sa ja sai ot­taa pie­nen Jee­sus-lap­sen kä­si­var­sil­leen ja kat­sel­la hän­tä. Si­me­on tun­nus­ti ole­van­sa Ju­ma­lan pal­ve­li­ja, jol­la oli rau­ha sy­dä­mes­sä.

Tä­nä­kin ai­ka­na Her­ran siu­nauk­sen sa­nat ovat tot­ta: Her­ra siu­naa ja var­je­lee tei­tä. Hän kir­kas­taa kas­von­sa teil­le ja on teil­le ar­mol­li­nen. Hän kään­tää kas­von­sa tei­dän puo­leen­ne ja an­taa rau­han. Tä­män kai­ken hän te­kee ar­mo­val­ta­kun­tan­sa kaut­ta Py­häs­sä Hen­ges­sä saar­na­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa. Jee­sus, Hyvä Pai­men, asuu yhä seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä Hen­ken­sä kaut­ta ja kut­suu epä­us­koi­sia pa­ran­nuk­seen.

Ju­ma­lan lap­set ovat va­lon lap­sia

Us­ko­vai­sel­la sy­dä­mel­lä temp­pe­liin tul­leet Joo­sef ja Ma­ria te­ki­vät mie­lel­lään ja iloi­ten sen, min­kä Ju­ma­la sa­nas­saan oli il­moit­ta­nut. Se ei ol­lut heil­le vaa­ti­mus tai pak­ko, vaan mah­dol­li­suus ja rak­kau­de­no­soi­tus tai­vaal­lis­ta Isää koh­taan. Temp­pe­lis­sä Ju­ma­la an­toi hei­dän ko­kea ja kuul­la Jee­suk­ses­ta sel­lais­ta, et­tä he oli­vat ih­meis­sään. Kan­nat­taa tä­nä­kin ai­ka­na tul­la Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon! ”Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see as­ke­lee­ni, se on valo mi­nun mat­kal­la­ni” (Ps. 119:105).

Jee­sus ke­hot­ti myö­hem­min tuo­maan lap­sia luok­seen, sil­lä las­ten kal­tais­ten on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta (Mark. 10:14). Us­kon­van­hurs­kaus on ar­mon va­loa, jota lap­si omis­taa us­kol­la Ju­ma­lan lah­ja­na. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa ar­mon valo neu­voo kai­ke­ni­käi­siä us­ko­maan ja elä­mään oman­tun­non val­keu­des­sa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 2:22–33

Raa­mat­tu 1992: Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”. Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi: – Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le. Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.