Urkuri aloittaa alkusoiton soittamisen vielä kerran. Yhdessä säkeessä on runsaasti tavuja, ja sävel monelle laulajalle uusi. Jännittyneet silmät seuraavat tarkasti, kun kohotan käteni hengityksen merkiksi.
Olemme Jämsän opistolla. Tarkoituksena on äänittää kesällä julkaistun uuden ruotsinkielisen Siionin laulut -kokoelman lauluja levylle. äänityksen tuottajana toimii SFC, SRK:n Ruotsissa toimiva sisarjärjestö. SFC:n tavoitteena on, että äänitteen avulla uusi laulukirja tulisi tutuksi.
Laulajia on tullut Taalainmaalta ja Tukholmasta. Uudet laulut eivät ainakaan Tukholmassa ole vielä tulleet tutuiksi. Seuroja järjestetään siellä täällä, eikä sanoja voida heijastaa valkokankaalle.
Kun muutin Tukholmaan, hämmästyin, kun seuroissa laulettiin vaisusti ja suomeksi. Tiesin, että ruotsinkielisiä lauluja ja virsiä oli varmasti olemassa, mutta minulle sanottiin, että Tukholmassa ollaan totuttu laulamaan näitä suomenkielisiä versioita Siionin lauluista.
Suurin osa nuorista ei tosin laulanut lainkaan. Vaikka monien nuorten kotona puhutaan suomea, on heidän ajattelunsa, koulutyön ja tunteidensa kieleksi muodostunut ruotsi. Suomenkieliset laulut sisältävät paljon sellaista sanastoa ja runollista kieltä, joka on monelle vaikeaa ymmärtää.
Tuleva äänitysviikonloppu ei houkutellut yhtään. Vielä autossa perjantain ja lauantain välisenä yönä ajaessani kohti Jämsää huokailin, että miksi sitä piti tähänkin projektiin suostua. Lähteä työ- ja kouluviikon jälkeen johtamaan äänityksiä. äänityksiä, joissa lauletaan ennalta tuntemattomia lauluja vain vähän laulaneiden laulajien kanssa.
Näpäytän kättäni ilmassa aloituksen merkiksi. Laulajat alkavat laulaa, urkuri soittaa ja musiikki täyttää juhlasalin. Jatkan käsieni liikuttelua ilmassa ja yritän kaikilla kasvojeni lihaksilla rohkaista laulajia iloiseen laulamiseen. Puhuminen äänityskertojen välissä on tuottanut tulosta. Laulajat seisovat ryhdissä ja yrittävät aina välillä tarkkailla käsieni osoittamaa pulssia, vaikka iso osa keskittymisestä meneekin sanojen lukemiseen.
Viimeisen sävelen jälkeen jätän käteni ilmaan roikkumaan sen merkiksi, että vielä ei saa aloittaa liikkumista, puhumista, yskimistä tai muuta, joka voisi häiritä jälkikaiun tallentumista nauhalle. Kun lasken käteni alas ja sanon ”hyvä!”, puhkeavat laulajat taputtamaan. Minun on helppo yhtyä iloon. Laulun äänitys oli onnistunut.
Viikonlopun kurssilla lauluja laulettiin harjoituksissa, äänityksessä ja vielä sunnuntain kaksikielisessä messussa Jämsän kirkossa. Oli ilo huomata, kuinka uudetkin sävelmät jäivät monilla soimaan päähän ja iloista hyräilyä kuului sieltä täältä pitkin viikonloppua.
Viikonloppu ylitti omat odotukseni. Materiaalia kertyi CD-levyllisen verran, ja luulen, että seuraavana sunnuntaina seuroissa lauluun yhtyy myös nuorempi seurakansa.
– Nyt kun me osataan näitä lauluja, niin meidän pitää järjestää lauluiltoja Tukholmassakin. Minähän ymmärrän, mitä tässä laulussa sanotaan! yksi laulajista tiivisti äänitysrupeaman jälkeen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys