Is­tun käy­tä­väl­lä ja vil­kui­len ute­li­aa­na ym­pä­ril­le­ni. Ohit­se kul­kee run­saas­ti eri­nä­köi­siä ja -ikäi­siä ih­mi­siä. Pik­ku­hil­jaa käy­tä­väl­le al­kaa ka­sau­tua po­ruk­ka vä­hän hu­kas­sa ole­via en­sim­mäi­sen vuo­den opis­ke­li­joi­ta.

Siir­rym­me au­di­to­ri­oon ja pe­ri­suo­ma­lai­seen ta­paan si­joi­tum­me is­tu­maan si­ten, et­tä jä­täm­me ai­na­kin yh­den pen­kin vä­liin. On vai­ke­aa men­nä tun­te­mat­to­man vie­reen is­tu­maan, kun on ker­ran va­pai­ta­kin paik­ko­ja ole­mas­sa. Sa­mal­la tark­kai­len, nä­kyy­kö au­di­to­ri­oon tu­le­vien jou­kos­sa ke­tään tut­tu­ja tai mui­ta us­ko­vai­sia. Huo­maan­kin pari opis­ke­li­jaa, jot­ka näyt­tä­vät tu­tu­no­loi­sil­ta. Mie­tin, mi­ten osai­sin men­nä suo­raan ky­sy­mään, ovat­ko he us­ko­vai­sia. Vai yrit­täi­sin­kö sel­vit­tää asi­aa jo­ten­kin kier­to­tie­tä, ku­ten ky­sy­mäl­lä, et­tä kä­vit­kö muu­ten Po­ris­sa vii­me ke­sä­nä?

Erääl­lä vä­li­tun­nil­la käym­me­kin sit­ten mie­len­kiin­toi­sen kes­kus­te­lun kol­men luok­ka­ka­ve­ri­ni kans­sa. Puhe siir­tyy jo­ten­kin si­sa­ruk­siin. Niin­pä pää­tän­kin ky­syä muil­ta, pal­jon­ko heil­lä on si­sa­ruk­sia. En­sim­mäi­nen ker­too heil­lä ole­van hä­nen li­säk­seen kym­me­nen las­ta, toi­sen vas­taus on sa­man­lai­nen, kol­mas vä­hän ih­met­te­lee ja ker­too hä­nel­lä ole­van vain kol­me si­sa­rus­ta. Vii­mei­se­nä minä saan ker­toa, et­tä mi­nul­la­kin on kym­me­nen si­sa­rus­ta. Suu­ri si­sa­rus­ten mää­rä tun­tuu ih­me­tyt­tä­vän hän­tä, jol­la on kol­me si­sa­rus­ta.

Mie­tin, et­tä voin­han myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä kat­soa, nä­kyy­kö siel­lä kou­lu­ka­ve­rei­ta. Seu­roi­hin pää­sy ei kui­ten­kaan ole­kaan ihan it­ses­tään­sel­vää. Asun en­ti­sen met­sä­op­pi­lai­tok­sen ti­lois­sa noin 20 ki­lo­met­rin pääs­sä Ro­va­nie­men kes­kus­tas­ta ja kou­lus­ta. Muu­ta asun­toa en saa­nut, kun jä­tin asun­non et­si­mi­sen lii­an vii­me tip­paan. Olen nyt asu­nut ny­kyi­ses­sä asun­nos­sa­ni noin kuu­kau­den ja huo­man­nut, et­tei ky­sei­ses­tä pai­kas­ta ole help­poa pääs­tä kes­kus­taan ja seu­roi­hin. Net­ti­seu­ro­ja on­nek­si voi kuun­nel­la mis­sä vain. Olen huo­man­nut kuun­te­le­va­ni ta­val­lis­ta tar­kem­min pu­hei­ta kul­kies­sa­ni len­kil­lä pit­kin Ke­mi­jo­en vart­ta kau­niin luon­non kes­kel­lä tai loi­koil­les­sa­ni lem­peis­sä löy­lyis­sä juok­su­len­kin päät­teek­si. Ker­ran, kun kuun­te­lin seu­ro­ja luon­non kes­kel­lä, hy­räi­lin sa­mal­la lau­lua, jon­ka sa­nat ku­va­si­vat hy­vin tuo­ta ti­lan­net­ta: ”Nyt met­sä kirk­ko­ni ol­la saa, voi tääl­lä pal­vel­la Ju­ma­laa. Mun ur­ku­ni kau­niit, soi­kaa! Ja kir­kon kat­to on kor­keel­la, ja yks on ys­tä­vä seu­ra­na, hän kyl­lä muis­ta­vi poi­kaa."

Seu­rois­ta saa yleen­sä sil­loin pal­jon, kun sin­ne pää­see it­se fyy­si­ses­ti pai­kal­le. Jos­kus seu­ra­ti­lan­ne voi kui­ten­kin ol­la lä­hin­nä so­si­aa­li­nen ta­pah­tu­ma, jos­sa käy­dään ta­paa­mas­sa ys­tä­viä tai se voi ol­la to­tut­tu ru­tii­ni lau­an­tai- tai sun­nun­tai-il­lal­le. Ja sil­loin­kin seu­rat voi­vat vah­vis­taa us­koa. Mut­ta on hyvä, et­tä seu­ro­ja voi kuun­nel­la myös in­ter­ne­tis­tä, et­tä voi tie­toi­ses­ti va­li­ta, et­tä ha­lu­aa kuul­la Ju­ma­lan sa­naa – vaik­ka ei oli­si ym­pä­ril­lä ke­tään mui­ta us­ko­vai­sia.

Mo­nen vuo­den har­kin­nan ja ha­ke­mi­sen jäl­keen olen vih­doin opis­ke­li­ja. Jos opis­ke­lut me­ne­vät suun­ni­tel­mien mu­kaan, val­mis­tun muu­ta­man vuo­den pääs­tä sai­raan­hoi­ta­jak­si. Odo­tan mie­len­kiin­nol­la, mitä tu­le­vat vuo­det tuo­vat tul­les­saan. Us­kon, et­tä vä­hi­tel­len löy­dän opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­ta oman paik­ka­ni, hy­viä ih­mis­suh­tei­ta ja mu­ka­van asun­non.