Kullakin aikakaudella ovat omat kotikasvatuksen käytäntönsä. Digiaika on muuttanut vajaan kymmenen vuoden sisällä selvästi käytäntöjä myös kodeissa, ja erot kotien välillä ovat lisääntyneet. Aineellisia resursseja on nyt enemmän, mutta miten on käynyt vuorovaikutuksen? Nopeat muutokset haastavat osaamisen. Miten kohtaamme tuon haasteen?
Kari Vengasaho
Kari Vengasaho
Siionin Lähetyslehdessä ilmestyy tänä vuonna artikkelisarja Hengen hedelmistä. Mitä Hengen hedelmät ovat nykyään uskovaisen henkilökohtaisessa elämässä, perheessä, yhteiskunnassa sekä Jumalan seurakunnassa?
Ensimmäinen adventtisunnuntai aloittaa adventtiajan, ja silloin kirkoissa lauletaan tuttua Hoosianna-virttä. Hoosianna on oikeastaan rukous, joka tarkoittaa ”Oi auta, pelasta!” Jo ennen Jeesuksen aikaa sitä kuitenkin pidettiin yleisenä juhlahuutona ja riemunilmauksena.
KUVITUSKUVA: LASSE LIMMA
KUVITUSKUVA: LASSE LIMMA
Tänään vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Päivää vietetään kaikkialla maailmassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi. Tarkoituksena on tuoda esiin sopimus ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tänä vuonna 16.–22. marraskuuta vietettävän Lapsen oikeuksien viikon ja Lapsen oikeuksien päivän valtakunnallisena teemana on lapsiperheiden köyhyys.
KUVA: PäIVI PELTONIEMI
KUVA: PäIVI PELTONIEMI
Istuin kuuntelemassa terapeuttia. Hän puhui ennen sotaa syntyneiden miesten sukupolvesta, ”hiljaisista isistä”. Puhujan viesti oli, että ”suomalaisia tuppisuuäijiä on kasvattajina väheksytty usein aivan turhaan”.
KUVA: JAAKKO KOSKELO
KUVA: JAAKKO KOSKELO
Hyvä ja rohkaiseva sana ilahduttaa, nostaa, innostaa ja kannustaa. Paha ja ilkeä sana voi viedä ilon, haavoittaa, jopa lamaannuttaa. Myös puhumattomuus voi olla hyvin ahdistavaa. On tärkeä miettiä, miten puhumme ja viestimme toisillemme.
KUVA: ARVI TYNI
KUVA: ARVI TYNI
Yhteiskunnassamme vapauden käsitteellä on hyvin monta eri merkitystä. Esimerkiksi eri tieteenaloilla vapaus ymmärretään eri tavoilla. Mediassa esille tuleva yleinen mielipide korostaa ihmisen lähes rajatonta vapautta toteuttaa itseään. Tämä näkyy ihmisen haluna tulla toimeen yksin, omien voimiensa ja mahdollisuuksiensa varassa.
Alkoholismi on sairaus, johon sairastuneella on pakonomainen tarve juoda alkoholia ja hän tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta. Alkoholistin on mahdotonta hallita juomistaan, ja hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta.
Usko on suuri Jumalan lahja. Paavali kehottaa monessa raamatunkohdassa kristittyjä elämään Kristuksen mielen mukaisesti. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, ja jokaisessa meissä näkyy se, että kannamme syntiinlankeemuksen perintöä. Elävän uskon vaikutus kuitenkin näkyy monella tavalla kristittyjen elämässä.
Istun pro gradu -tutkielmani tarkastusseminaarissa. Olen juuri kuullut, että tutkielmani on hyväksytty osaksi maisterin opintojani. Tarkastajat ovat kätelleet minua ja onnitelleet suorituksesta. Oloni on hämmentynyt ja onnellinen.
Rauhalla tarkoitetaan valtioiden välistä normaalia sovinnon tilaa; sodan tai aseellisen konfliktin vastakohtaa. Filosofisesti ajateltuna rauha on sodan, väkivallan ja sorron poissaoloa. Käytännössä rauhan säilyminen kansakuntien kesken pohjautuu kansainvälisiin sopimuksiin ja lakeihin sekä ihmisoikeuksien noudattamiseen.
Vanhaa taloa entisöidessä mennyt ja tuleva asettuvat osaksi nykyhetkeä. Mennyt näkyy konkreettisina jälkinä, piilukirveen jättäminä kuvioina. Puunpölyiseen nykyhetkeen sulautuu tuleva: toiveet ja mielikuvat siitä, minkälaisen kodin tästä saamme. Siihen sisältyy rukouksia, joihin emme ehdi erikseen hiljentyä. Ne nousevat Jumalan puoleen naulapyssyn tikuttaessa paneeleita seinään.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys