Las­se Hert­te­li

Kau­an sit­ten, pik­ku­poi­ka­na, pää­sin isän ja iso­vel­jien mu­ka­na seu­raa­maan puo­lus­tus­voi­mien näy­tös­tä. Näy­tök­ses­sä lau­kais­tiin har­joi­tus­pa­nok­sia kent­tä­ty­keil­lä. Mi­nua jän­nit­ti ja hie­man pe­lot­ti seu­ra­ta ta­pah­tu­maa. Va­rus­mie­het toi­mi­vat ri­pe­äs­ti. Ty­kit ase­tet­tiin pai­koil­leen, ko­men­to kuu­lui: ”Tul­ta!” Lau­kaus­ten ää­ni oli niin voi­ma­kas, et­tä säi­käh­din ja pai­nau­duin lu­jas­ti isää vas­ten. Ha­keu­duin tur­vaan.

Elä­mäs­sä voi ol­la asi­oi­ta, jot­ka saat­ta­vat ai­heut­taa mie­les­säm­me jän­ni­tys­tä, pel­koa tai ah­dis­tus­ta. Pe­rus­tur­val­li­suu­den ko­ke­mi­nen kou­lus­sa, ko­to­na, työs­sä, va­paa-ajal­la, mis­sä olem­me­kin, on yk­si tär­keim­mis­tä asi­ois­ta, jota kan­nat­taa vaa­lia.

Jo­kai­sen on hyvä toi­mia si­ten, et­tä tur­val­li­suu­den ko­ke­mi­nen oli­si mah­dol­lis­ta kai­kil­le. Je­sa­ja kir­joit­taa, kuin­ka Jaa­ko­bil­le kuu­lui loh­dul­li­nen vies­ti: ”Älä pel­kää, pal­ve­li­ja­ni Jaa­kob” (Jes. 44:2). Vies­ti on tä­nään yhä sama.

Us­ko­ne­lä­mäs­sä voi ol­la epäi­lyk­siä ja kiu­sauk­sia. Saa­tam­me huo­ma­ta ole­vam­me sa­man­kal­tai­ses­sa ti­lan­tees­sa kuin Jee­suk­sen ope­tus­lap­set ai­koi­naan. Voi ol­la, et­tä epäi­lem­me Tuo­mak­sen ta­voin tai jou­dum­me kiu­sauk­seen ja epä­re­hel­li­syy­teen ku­ten Juu­das Is­ka­ri­ot tai kiel­tä­jän pai­kal­le niin kuin Pie­ta­ri. Kun tut­kim­me Raa­mat­tua, voim­me lu­kea, kuin­ka epäi­le­vä saa roh­kai­sun ja ka­tu­va syn­nin­pääs­tön ja loh­du­tuk­sen sa­nan.

Ju­ma­la on luo­nut mei­dät kaik­ki. Elä­mäm­me alus­ta al­ka­en olem­me Luo­jan hy­väs­sä suo­je­luk­ses­sa. ”Minä an­nan ve­sien vir­ra­ta ja­no­a­val­le, pu­ro­jen kui­vaan maa­han. Minä vuo­da­tan hen­ke­ni lap­sii­si ja siu­nauk­se­ni ve­soil­le­si, ja he ver­so­vat kuin kais­lik­ko, kuin pa­jut pu­ro­jen var­sil­la.” (Jes. 44:3–4.) Ju­ma­la on an­ta­nut Je­sa­jal­le tai­don ja lah­jan ku­vail­la, kuin­ka Ju­ma­la siu­naa mei­tä ja an­taa vir­voi­tus­ta Py­hän Hen­gen kaut­ta.

Us­kos­ta syn­ty­vän luot­ta­muk­sen joh­dos­ta on mah­dol­lis­ta tä­mä­kin: ”Kol­mas kir­joit­taa kä­teen­sä: »Her­ran oma»” (Jes.44:5). Kun on oma­koh­tai­nen rau­ha sy­dä­mel­lä, ei ole pe­lät­tä­vää. Saa ol­la Her­ran oma.

Puo­lus­tus­voi­mien näy­tök­ses­sä isä rau­hoit­te­li mi­nua. Pel­ko häl­ve­ni, mie­li tyyn­tyi, ja olo oli tur­val­li­nen.

On tär­ke­ää hoi­taa omaa us­koa, jol­la on pal­kin­to ker­ran tai­vaas­sa, ku­ten vir­res­sä 404 ku­va­taan: ”Siel­lä kirk­kau­des­sa­si heik­koi­na­kin vä­ke­vät kat­se­le­vat kas­vo­ja­si niin kuin un­ta nä­ke­vät” (Vk. 404:4).