Salla Pätsi
Syyslomalla, kun ajelin kohti synnyinseutua Keski-Suomea – yksin ja välillä radiota kuunnellen – ehdin miettiä taas monenmoista. Muuttolintuparvia ihmetellessä mietin, mikä saa ne lentämään joka vuosi aina uudestaan ja uudestaan etelästä tänne Pohjolaan. Kummankohan paikan ne tuntee kodikseen? Vai tunteeko ne molemmat, kuten minäkin? Minulla ainakin tulee puhuttua kodista, kun tarkoitan tätä nykyistä asuintaloani, mutta myöskin silloin, kun puhun lapsuuskodistani.
Synnyinseudulla on erityinen merkitys identiteetissäni. Kun kerron mistä olen, lisään yleensä että "syntyisin Jämsästä". En oikeastaan tiedä miksi, mutta niin vain tulee tehtyä. Synnyinmaahansahan muuttolinnutkin palaavat joka kevät!
Nykyään sanon kylläkin, että ehkäpä olen jo posiolainen, koska olen yli puolet elämästäni täällä asunut. Hillasuolla ollessa hoksasin, että menneisyyttään ei voi muuttaa. Tytär nimittäin sanoi, kun kysyin marjatilannetta, että "kyllä siinä oli semmosia, joita joku etelästä tullut poimis, mutten minä". Minä, etelästä tullut, poimin juuri niitä!
Ajellessani mietin myös kuluvaa syksyä, kuinka se on ollut ihanan lämmin ja hitaalle ihmiselle armollinenkin. Toisaalta toivoin jo vähäsen viileämpiä ilmoja, kun armeijasta lomalla oleva poika olisi ollut teurastamassa lampaita kaverina minulle ja kipsijalkaiselle miehelleni. Eipä viilentynyt, tarpeeksi.
Tämmöstä se on agraarikulttuurissa elävälle. Siinä on oma viehätyksensäkin, kun elää osittain luonnon ehdoilla. Elämä ei menekään niin kuin itse haluaisin, eikä ole aina ennalta määrättävissä. Ehdotin Posion ulkomaalaisille lukiolaisille perunannostoa: ei siihenkään pystynyt sanomaan etukäteen päivämäärää, kun ei tiennyt minkälaiset säät on. Ja siksipä heiltä jäi tutustuminen suomalaisen kulttuurin juurille, mukuloihin.
Siinä ajellessani radiossa puhuttiin myös ajankulusta: Mitä se on? Kuluuko aika, jos emme tee mitään? Voimmeko saada sen kiinni? Joku totesi, että emme ainakaan juoksemalla, vaan pikemminkin pysähtymällä! Ja sehän sopii minulle, joka olen niin yksiaivoinen, etten osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. En edes syödä ja kuunnella. Mieluummin pysähdyn ja olen tässä hetkessä.
Tällä matkallakin pysähdyin muutaman kerran: tankille, kahville, pyörän ostoon ja myös kirjaamaan ajatuksia paperille tätä blogia varten. Jatkaessani matkaa poimin liftaritytön kyytiini. Kun hän sattuikin olemaan italialainen, ja minun englannin kielen taitoni ei ole kovin hyvä, uskokaa tai älkää, olin melkein puhumatta pari sataa kilometriä! Itsekseen ajaessakin höpötän ääneen enempi, laulan ja puhelen. Ja siinä hiljaa ollessa ehti mieleen hiipiä pieni pelko, näin tautisena aikana – minä ja minun päähänpistoni!
Kerran otin kyytiin kaksi liftaria ja toin ne meille. Olivat kolme yötä: nostettiin porkkanoita, saunottiin savusaunassa ja mitähän kaikkea lie. Ja eräällä liftireissullani tapasin miehen, josta tuli vuotta myöhemmin aviomieheni!
Perille päästyäni totesin, että olipa taas mukava päästä sukulaisten pariin, tuntea kuuluvansa johonkin, tuntea olevansa odotettu!
Olla odotettu. Se hassu täti, jolla ei ole älypuhelinta. Silti osaa suunnistaa uusiin paikkoihin etukäteen kartasta katsomalla, mieleen painamalla ja loput intuitiolla. Tai se tytär ja käly, joka enempi juttelee kun tekee.
Semmonen karpalosuokin löytyi tuolta synnyinseuduiltani, että enpä ole moista ennen nähnyt! Kauniita punaisia palleroita sammalen syleilyssä. Niitä poimivien lasten loistavat silmät, joissa taisi kylläkin kiilua €urot, kuten Roope-Ankalla konsanaan!
Yöpöydällä oli SRK:n kustantama kirja "Naiset viestinviejinä". Lueskelin sitä ja totesin, että kautta aikain naiset on miettinyt samoja asioita kuin minä nyt. Lohdullista.
Kotona oli mukavaa ja tuttua olla. Rakkaiden parissa. Pysähtyä ja vähän tehdäkin jotain.
Kotoa lähtemiseen liittyy aina pieni haikeus. Etenkin sillon on ajatus, että vieläkö nähdään. Toisaalta lohtuna on se, että jos ei täällä, niin vielä on se yksi koti, taivaan koti, jossa toivomme kerran tapaavamme kaikki rakkaat.
Palattuani, täällä toisessa kodissa, on myös odottajia, eläimet ja ihmiset, pyykkiläjät ja villat, nälkäiset suut, kotiläksyt, blogin palautus, velvollisuudet ja oikeudet. Merkityksellinen elämä, kuuluminen johonkin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys