Sal­la Pät­si

Is­tun lam­po­las­sa ja ihas­te­len pik­ku­ka­rit­soi­den ää­ret­tö­män ke­vy­en nä­köi­siä ne­li­jal­ka­hyp­py­jä. Jo muu­ta­man päi­vän ikäi­si­nä ne kir­mah­te­le­vat ulos ja si­sään emon­sa pe­räs­sä tai tois­ten­sa kans­sa ihan kuin hip­pa­sil­la. Leik­ki­ka­ve­rei­ta riit­tää, kos­ka tänä ke­vää­nä syn­ty­nei­tä, elos­sa ole­via ka­rit­soi­ta on 20.

Yk­si mi­nul­le tär­keis­tä asi­ois­ta eläin­ten pi­dos­sa on se, et­tä saan ja­kaa näi­tä ko­ke­muk­sia mui­den kans­sa. Olen saa­nut ja­kaa vaik­ka­pa syn­ty­män ih­meen use­am­man­kin ih­mi­sen kans­sa! Saan ja­kaa sitä, mikä on it­sel­le­ni mer­ki­tyk­sel­lis­tä.

Kos­ka lam­po­las­sa pi­tää käy­dä ka­rit­soin­ti­ai­kaan ti­he­äm­min kuin nor­maa­lis­ti, ja­et­ta­via ti­lan­tei­ta on tul­lut "kuin ti­lauk­ses­ta". Jos­pa opet­ta­ja tai en­si­hoi­ta­ja saa työ­hön­sä konk­reet­ti­sia ko­ke­muk­sia ja ker­to­muk­sia to­sie­lä­mäs­tä – tai ken­ties var­muut­ta työ­hön­sä, jos koh­dal­le sat­tuu vaik­ka am­bu­lans­si­syn­ny­tys. Myös ve­gaa­ni-kum­mi­ty­tön kans­sa sain mu­ka­van het­ken kol­mos­ten ka­rit­soin­tia seu­ra­tes­sa. Ju­tus­te­lua sii­tä, mi­ten eko­lo­gi­sia omien lam­pai­den vil­las­ta teh­dyt vaat­teet ovat­kaan. Ei­kä lam­mas ke­rit­tä­es­sä kär­si, vaan se kär­sii sil­loin, jos sitä ei ke­ri­tä!

Syn­ty­mien li­säk­si elon­kir­joon kuu­luu myös kuo­le­ma, ja sitä jou­tuu koh­taa­maan myös eläin­ten kans­sa. Muu­ten­kin kun teu­ras­tuk­sen muo­dos­sa. Ku­lu­nei­den kah­dek­san lam­pu­ri­vuo­den ai­ka­na jou­duin nyt en­sim­mäi­sen ker­ran toi­mi­maan kä­ti­lö­nä niin, et­tä ve­din uu­hen si­säl­tä kol­me kuol­lut­ta ka­rit­saa. Mie­he­ni ja pa­rin lam­pu­ri­tut­ta­va­ni tsemp­paa­ma­na sel­vi­sin hom­mas­ta. Vaik­ka­kin ha­kies­sa­ni pu­he­li­me­ni si­säl­tä ky­sy­äk­se­ni eläin­lää­kä­ril­tä neu­voa ti­lan­tee­seen ajat­te­lin, et­tä lai­tan kyl­lä kaik­ki elu­kat pois, kun en kes­tä vas­toin­käy­mi­siä!

Saa­tu­a­ni ka­rit­sat ulos it­kin. Osin kuol­leit­ten ka­rit­soi­den, osin emon ki­pu­jen vuok­si, mut­ta myös sik­si, et­tä olin ihan yl­peä it­ses­tä­ni. Pys­tyin te­ke­mään sen mitä piti! Loh­du­tin it­se­ä­ni sil­lä, et­tä kuo­lee­han ih­mi­si­ä­kin, vie­lä­pä syn­ty­mät­tö­miä vau­vo­ja­kin, vaik­ka am­mat­ti­lai­set oli­si­vat aut­ta­mas­sa.

Seu­raa­va­na il­ta­na sain vies­tin tut­ta­va­ni äk­ki­kuo­le­mas­ta. Aset­tui elä­män tär­keys­jär­jes­tys oi­kei­siin uo­miin­sa ja toi­saal­ta unoh­tui het­kek­si so­dat ja muut maa­il­man mur­heet. Elä­mä on täs­sä het­kes­sä.