JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lyhyt, mutta täydellinen elämä

26.7.2023 6.00

Juttua muokattu:

25.7. 08:55
2023072508552520230726060000

Markku Kamula

Markku Kamula

Mark­ku Ka­mu­la

Kun olim­me hau­dan­neet pie­nen tyt­tä­rem­me ja jou­tu­neet su­re­maan hä­nen me­net­tä­mis­tään, ajat­te­lin het­ken ai­kaa op­pi­nee­ni elä­mään kuu­lu­vas­ta su­rus­ta kai­ken oleel­li­sen. Me­ne­tyk­sen kipu muut­tui vä­hi­tel­len kau­niik­si muis­tok­si ja uu­den elä­män odo­tus siir­si aja­tuk­set vah­vas­ti tu­le­vai­suu­teen.

Seu­raa­va­na ke­sä­nä, hei­nä­kuun puo­li­vä­lin jäl­keen, syn­ny­ty­so­sas­tol­la kier­tä­vä las­ten­lää­kä­ri on­nit­te­li mei­tä van­hem­pia, kun teim­me läh­töä sai­raa­las­ta uu­den vau­van kans­sa. En­nen on­nit­te­lua hän vie­lä tut­ki vau­van tar­kas­ti, kuun­te­li ja kään­te­li. Muis­tan, kuin­ka nuo­ri lää­kä­ri tart­tui kä­siim­me ja sa­noi, et­tä on­nit­te­len tei­tä vii­me­ker­tais­ten ikä­vien ta­pah­tu­mien jäl­keen, nyt teil­lä on täy­del­li­nen lap­si! Ja niin oli­kin, vau­va sai syn­ty­män­sä jäl­keen täy­det 10 ap­gar-pis­tet­tä – ai­no­a­na isos­ta si­sa­rus­sar­jas­taan! Olim­me mo­lem­mat yh­tä hy­myä, on­nel­li­sia ja kii­tol­li­sia. Jän­nit­tä­vä odo­tus kaik­ki­ne ult­rauk­si­neen ja tut­ki­muk­si­neen oli ohi! Ter­ve tyt­tö tu­li­ai­si­na ajoim­me ko­tiin.

Em­me tuol­loin osan­neet aa­vis­taa lai­das­ta­kaan, mitä elä­määm­me tu­li­si kuu­lu­maan seu­raa­van vuo­den ai­ka­na. Em­me edes sinä yö­nä, kun kah­den­tois­ta päi­vän ikäi­nen vau­vam­me it­ki mel­kein her­ke­ä­mät­tä koko yön. Aa­mul­la olim­me kyl­lä tosi huo­lis­sam­me, ei­kä it­ku ol­lut vä­sy­neel­lä äi­dil­lä­kään kau­ka­na. So­vim­me, et­tä minä läh­den töi­hin, isom­mat si­sa­ruk­set vie­dään ys­tä­vien hoi­toon ja äi­ti läh­tee vau­van kans­sa ter­veys­kes­kuk­seen. Sil­loin en vie­lä tien­nyt, et­tä olin kuul­lut vii­mei­sen ker­ran tyt­tö­vau­va­ni ää­nen.

Kes­ken työ­päi­vän sain soi­ton Suvi-vai­mol­ta­ni. Vau­va oli sii­nä vai­hees­sa jo mat­kal­la lää­kä­ri­am­bu­lans­sil­la koh­ti Hel­sin­gin las­ten­sai­raa­laa. Suvi tuli tak­sil­la Kou­vo­las­ta Lah­teen, jos­ta jat­koim­me koh­ti Hel­sin­kiä. Mat­kan ai­ka­na sain kuul­la mo­nien kyy­ne­lien, huo­kaus­ten ja ru­kous­ten sä­es­tä­män se­los­tuk­sen päi­vän ta­pah­tu­mis­ta. Vau­val­lam­me epäil­tiin ole­van jo­kin va­ka­va sai­raus, jota ei ol­lut ky­et­ty di­ag­no­soi­maan var­mak­si alu­e­sai­raa­las­sa. Tie­sim­me vain, et­tä hä­nen kun­ton­sa oli ro­mah­ta­nut pit­kän odot­te­lun ai­ka­na ja kun vau­va sai lo­pul­ta lää­kä­rin huo­mi­on, ol­tiin jo myö­häs­sä.

Kun saa­vuim­me las­ten teho-osas­tol­le, siel­lä pik­kui­sem­me oli jo hen­gi­tys­ko­nees­sa ja mo­nien let­ku­jen ja lait­tei­den va­ras­sa. Vau­van oma­hoi­ta­ja Han­na suo­rit­ti hä­tä­kas­teen. An­noim­me vau­val­le ni­men Lyy­dia Han­na Ma­ria, ni­men olim­me so­pi­neet jo ai­em­min. Luim­me Han­nan kans­sa yh­des­sä ru­kouk­set Lyy­di­al­le ja siu­na­sim­me hän­tä. Han­na oli iloi­nen saa­des­saan hoi­det­ta­vak­seen ni­mi­kai­man.

Täs­tä al­koi mei­dän Lyy­di­am­me pit­kä ja uu­vut­ta­va tais­te­lu. Sy­dä­men ra­ken­ne­vi­an ja sii­tä seu­ran­neen ha­pen puut­teen vuok­si hä­nen mo­net elin­toi­min­ton­sa kär­si­vät. Si­sä­e­li­met toi­mi­vat joko va­jaas­ti tai ei­vät toi­mi­neet lain­kaan. Oli tus­kal­lis­ta seu­ra­ta ki­pua ai­heut­ta­via hoi­to­ja, esi­mer­kik­si kun ka­nyy­lei­ta lai­tet­tiin pai­koil­leen ja di­a­lyy­sia teh­tiin vat­sa­kal­vo­huuh­te­lul­la. Vau­van kas­vois­ta ja kyy­ne­lis­tä tie­sim­me hä­nen it­ke­vän, mut­ta kur­kus­sa ole­va hen­gi­tys­lait­teen put­ki es­ti ää­nen muo­dos­tu­mi­sen.

Lyy­di­al­le teh­tiin en­sim­mäi­nen sy­dän­leik­kaus jo sa­ma­na il­ta­na. Voi mi­ten kii­tol­li­sia me olim­me sil­le val­ta­van iso­kä­ti­sel­le ki­rur­gil­le ja hä­nen tii­mil­leen! Kuin­ka ys­tä­väl­li­ses­ti ja ym­mär­tä­väi­ses­ti hän ker­toi meil­le, mikä löy­dös oli, mitä ki­rur­gi­sia toi­men­pi­tei­tä on teh­ty, mikä vau­van ti­lan­ne on nyt ja mikä on en­nus­te. Mei­dän aja­tus­pers­pek­tii­vim­me muut­tui het­kes­sä kuu­kau­sis­ta ja vuo­sis­ta seu­raa­viin mi­nuut­tei­hin ja tun­tei­hin. Ai­na, kun pää­sim­me te­ho­huo­nee­seen, si­li­tim­me vau­van tuk­kaa ja pos­kea, pi­dim­me kä­des­tä, pai­noim­me ne­näm­me hä­nen pos­kel­leen, jut­te­lim­me ja lau­loim­me hä­nel­le. Ja ru­koi­lim­me jat­ku­vas­ti.

Aluk­si koko elä­mäm­me tun­tui kään­ty­vän nu­rin päin. Kol­me van­hin­ta las­tam­me oli­vat en­sim­mäi­set päi­vät sil­lä tiel­lään, jon­ne äi­ti oli hei­dät vie­nyt, iha­nien ys­tä­viem­me hoi­dos­sa. It­se olin aluk­si muu­ta­man päi­vän sai­raa­las­sa, vai­mo­ni oli use­am­man vii­kon. Kos­ka van­him­man lap­sem­me kou­lu al­koi tuo­na syk­sy­nä, minä läh­din ko­tiin. Myim­me ta­lom­me pi­ka­vauh­tia ja muu­tim­me naa­pu­ri­kau­pun­kiin, lä­hem­mäs työ­paik­kaa­ni ja Lyy­di­aa. Ko­e­tim­me jat­kaa ar­ke­am­me mah­dol­li­sim­man nor­maa­lis­ti. Kä­vin päi­vät töis­sä, mut­ta mel­kein joka il­ta kä­vim­me Hel­sin­gis­sä Lyy­di­an luo­na. Ai­na jär­jes­tyi joku hoi­ta­maan lap­si­am­me, jos­kus al­le tun­nin va­roi­tu­sa­jal­la. Noi­na het­ki­nä saim­me ko­kea mo­nien lä­him­mäis­tem­me ole­van ar­jen en­ke­lei­tä!

Lyy­di­an koko lop­pu­e­lä­mä ku­lui en­sin Hel­sin­gin las­ten­sai­raa­lan osas­tol­la, vä­lil­lä te­ho­hoi­to­huo­nees­sa, vä­lil­lä leik­kaus­sa­lis­sa ja lo­puk­si Lah­den sai­raa­lan las­ten te­ho­hoi­to-osas­tol­la. Me olim­me hä­nen elä­mäs­sään mu­ka­na niin pal­jon kuin pys­tyim­me. Se kaik­ki, mitä voim­me teh­dä, oli kui­ten­kin niin vä­häis­tä. Iha­naa oli se, kun saim­me hä­neen pie­nen kat­se­kon­tak­tin, näim­me pie­nen hy­myn tai kun hän re­a­goi kos­ke­tuk­seen. Elä­mä oli vä­ke­vää, pie­ni­piir­teis­tä ja tun­tei­kas­ta.

Seu­raa­va­na ke­vää­nä, kun sy­dän­leik­kauk­sia oli ta­ka­na usei­ta ja pie­nem­piä hoi­to­toi­men­pi­tei­tä lu­ke­ma­ton mää­rä, lää­ke­tie­de, lää­kä­rit ja hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta näyt­ti­vät se­lät­tä­vän voit­ta­mat­to­mil­ta näyt­tä­vät es­teet. Osas­ton yli­lää­kä­ri ar­vi­oi, et­tä Lyy­di­an ti­lan­ne on niin hyvä, et­tä pie­nen ope­raa­ti­on jäl­keen ru­ve­taan suun­nit­te­le­maan hä­nen ko­tiut­ta­mis­taan. Olim­me taas niin on­nel­li­sia: eh­kä sit­ten­kin ih­me ta­pah­tuu ja saam­me hoi­taa ja kas­vat­taa Lyy­di­aa it­se! Eh­kä sai­sim­me tun­nin pääs­tä kuul­la hä­nen ää­nen­sä en­sim­mäis­tä ker­taa yli kym­me­neen kuu­kau­teen ja yh­tei­nen elä­mäm­me to­del­la al­kai­si.

Tai­vaan Isän tah­to oli kui­ten­kin toi­nen. Leik­kaus­sa­lis­sa Lyy­di­an sy­dän py­säh­tyi pit­käk­si ai­kaa, ja tyt­tä­rem­me he­rä­si tuos­ta pie­nek­si ai­o­tus­ta ope­raa­ti­os­ta en­tis­ten vai­vo­jen li­säk­si kuu­ro­na ja so­ke­a­na. Aloim­me toi­voa, et­tä Ju­ma­la kut­sui­si pie­nen kär­si­vän pois.

Hei­nä­kui­se­na päi­vä­nä is­tuim­me kes­kus­sai­raa­lan las­te­no­sas­ton ys­tä­väl­li­sen yli­lää­kä­rin kans­sa hä­nen huo­nees­saan. Van­ha lää­kä­ri kat­soi mei­tä lem­pe­äs­ti ja sa­noi, et­tä lää­ke­tie­de on teh­nyt teh­tä­vän­sä, enem­pään em­me pys­ty. Tämä lap­si on tei­dän lap­sen­ne, ei lää­ke­tie­teen lap­si. Ot­ta­kaa hä­net sy­liin, me an­nam­me hä­nel­le ki­pu­lää­ket­tä, an­ne­taan lo­pun tul­la ar­mol­li­ses­ti. Hil­jai­si­na myön­sim­me, et­tä em­me voi odot­taa enem­pää, on jo teh­ty enem­män kuin olem­me odot­ta­neet. Em­me ha­lua lap­sem­me enää kär­si­vän. Ker­roim­me, et­tä me us­kom­me, et­tä Lyy­dia pää­see tai­vaa­seen.

Is­tuim­me tu­tuk­si tul­lees­sa sai­raa­la­huo­nees­sa. Suvi piti Lyy­di­aa sy­lis­sä yh­dek­sän hä­nen vii­meis­tä tun­ti­aan. Vä­lil­lä kä­vim­me eh­kä pie­nel­lä tau­ol­la. Minä is­tuin vie­res­sä, pi­din kiin­ni vai­mos­ta­ni, si­li­tin Lyy­di­aa ja pi­din hä­nes­tä­kin kiin­ni. Vä­hän en­nen puol­ta yö­tä vau­van sy­dä­men sy­ket­tä mit­taa­van lait­teen lu­ke­mat las­ki­vat kah­teen­kym­me­neen ja sit­ten lu­vut lak­ka­si­vat ole­mas­ta.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä me­nim­me las­tem­me ja Lyy­di­an kum­mien kans­sa sai­raa­lan kap­pe­liin. Lyy­di­an ruu­mis le­pä­si sii­nä il­man ki­pu­ja, kau­nii­na ja täy­den elä­män elä­nee­nä. Lau­loim­me lau­lun On­pa tai­vaas­sa tar­jo­na lap­sil­le­kin. Het­ki oli ko­ru­ton ja kau­nis, mu­ka­na ol­leet lää­kä­ri ja hoi­ta­ja yh­tyi­vät lau­luun.

Siu­naus­ti­lai­suu­den pi­dim­me lap­suu­tem­me ko­ti­kir­kos­sa. Kir­kos­sa lau­loim­me lä­him­pien su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien kans­sa vir­ren 598, Mil­lai­nen on elä­mä. Em­me lau­la­neet Lyy­di­al­le vaan it­sel­lem­me, koko saat­to­jou­kol­le.

Vä­hän yli kak­si vuot­ta oli ku­lu­nut sii­tä, kun olin käy­nyt las­ke­mas­sa pie­nen val­koi­sen ar­kun hau­dan poh­jal­le. Nyt kä­vin sa­mas­sa hau­das­sa uu­del­leen, las­kin ar­kun sen poh­jal­le ja pa­la­sin ylös. Loim­me hau­dan um­peen ja ka­toim­me kum­mun kuu­sen­ha­vuil­la ja ku­kil­la niin kuin vii­mek­si­kin. Siel­lä he le­pää­vät, sis­kok­set, odot­ta­en ylös­nou­se­mus­kut­sua. Meis­tä kaik­kein pie­nim­mät ja hei­koim­mat pää­si­vät en­sim­mäi­si­nä pe­ril­le.

Nyt Lyy­di­an syn­ty­mäs­tä on ku­lu­nut 25 ja kuo­le­mas­ta 24 vuot­ta. Ajat­te­len, et­tä hä­nen elä­män­sä oli täy­del­li­nen ja mer­ki­tyk­sel­li­nen. Muis­tan hän­tä joka päi­vä. Mi­nun elä­mä­ni on jon­kin ver­ran pi­dem­pi kuin hä­nen, mut­ta ikui­suu­te­ni on yh­tä pit­kä. Ha­lu­an viet­tää sen hä­nen ta­val­laan tai­vaas­sa. Sin­ne ha­lu­ai­sin kaik­kien mui­den­kin pää­se­vän.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
MarkkuKamula

Istuttaisitko vielä omenapuun?

1.10.2024 9.10
MarkkuKamula

Pikalähtö puheen pidosta

31.8.2024 6.35
MarkkuKamula

Elämän tarkoituksesta

26.7.2024 15.25
MarkkuKamula

Mielessä Pudasjärven Suviseurojen viimeinen puheenvuoro

26.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Arvokkain asema? – Mietteitä valmistujaisten aikaan

1.6.2024 6.00
MarkkuKamula

Äiti

12.5.2024 6.00
MarkkuKamula

Miten minun tulisi nyt toimia?

27.3.2024 7.00
MarkkuKamula

Purkuinfoa ja taivaan terveisiä

29.2.2024 6.00
MarkkuKamula

Tasaisen tavallinen lauantai – rakkaudella höystettynä

27.1.2024 6.00
MarkkuKamula

Hirmuisesti velkaa ja silti velaton

31.12.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä oli ennen kuin mitään oli?

24.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Marraskuusta ikuiseen suveen

4.11.2023 6.00
MarkkuKamula

Mitä aika on?

12.10.2023 7.30
MarkkuKamula

Aivan paras kanava

23.8.2023 7.00
MarkkuKamula

Maitokärryt, muriseva kuutoskone ja mönkijä – muistoja suviseuratyövuoroista

28.6.2023 6.00
MarkkuKamula

"Söin, annoin pikkusiskolleni, ja hänkin söi"

30.5.2023 6.00
MarkkuKamula

Jumala siunatkoon Suomen kansaa

29.4.2023 6.00
MarkkuKamula

Mukavat ja vähemmän mukavat kotityöt

26.3.2023 7.00
MarkkuKamula

Inflaatio ei syö armoa

3.3.2023 6.00
MarkkuKamula

Raamatulliset kädet

27.1.2023 6.00
MarkkuKamula

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

23.12.2022 6.00
MarkkuKamula

Odottamisia

27.11.2022 6.00
MarkkuKamula

Sielunvihollinen – kesy satuhahmo?

26.10.2022 6.00
MarkkuKamula

Uskon, toivon ja rakkauden keskellä ohut tumma raita

25.9.2022 6.15
MarkkuKamula

Mieleen piirtyi kuva leirinuotiosta

23.8.2022 7.00
MarkkuKamula

"Taivaan iloa, taivaan riemua" – Mielikuvia taivaasta

17.7.2022 7.00
MarkkuKamula

Onnellisia ja kirpaisevia muistoja Suviseuroista

10.6.2022 7.00
MarkkuKamula

Yhteiset hetket jäivät unelmiksi

8.5.2022 6.00
MarkkuKamula

Muutama lintuaiheinen kysymys Luojalle

25.4.2022 6.00
MarkkuKamula

Siitä kutsusta en uskaltanut kieltäytyä

23.3.2022 6.00
MarkkuKamula

Sanojen voima

16.2.2022 6.00
MarkkuKamula

Tosipaikan edessä

23.1.2022 7.00
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys