Kor­pi­va­el­lus tuo en­sim­mäi­se­nä mie­leen Is­ra­e­lin kan­san 40 vuo­den mat­kan Egyp­tis­tä ny­kyi­sen Is­ra­e­lin alu­eel­le. Pääl­lim­mäi­se­nä on mie­li­ku­va työ­lääs­tä ja vaa­ral­li­ses­ta mat­kas­ta hal­ki kui­van ja kuu­man erä­maan. Ker­to­muk­seen si­säl­tyy pal­jon ku­vauk­sia rii­dois­ta, va­lit­ta­mi­ses­ta, ka­pi­noin­nis­ta ja epä­toi­vos­ta. Oli siel­lä mat­kal­la kui­ten­kin myös va­loi­sia het­kiä. Hy­vät tai­te­li­jat osaa­vat ku­va­ta mat­kaa jopa ro­mant­ti­se­na ret­ke­nä.

Kris­ti­tyn mat­kaa ver­ra­taan usein Is­ra­e­lin kan­san kor­pi­mat­kaan. On­ko tuol­la lä­hes 4000 vuot­ta sit­ten ta­pah­tu­neel­la va­el­luk­sel­la yh­ty­mä­koh­tia ai­kaam­me? Min­kä ver­ran ja mis­sä koh­din mei­dän mat­kaam­me voi ver­ra­ta hei­dän mat­kaan­sa? Ky­sei­ses­tä mat­kas­ta löy­de­tään pal­jon hen­gel­li­siä ku­via. Se oli kui­ten­kin myös his­to­ri­al­lis­ta to­del­li­suut­ta. Ku­vauk­set nä­läs­tä, ja­nos­ta ja toi­vot­to­muu­des­ta ovat mat­kan to­del­lis­ta ar­kea.

Mil­lai­nen on 40 vuo­den mat­ka? Sen voi kä­sit­tää hel­poim­min sil­loin kun voi muis­tel­la sa­man mit­tais­ta ajan­jak­soa omas­sa elä­mäs­sään. Nyt kun van­him­mat lap­se­ni ovat saa­vut­ta­neet ky­sei­sen iän, on so­pi­vaa muis­tel­la, mitä noi­na ja edel­li­si­nä vuo­si­kym­me­ni­nä ta­pah­tui.

Muis­tan hy­vin esi­koi­sem­me syn­ty­män kyl­mä­nä tam­mi­kui­se­na aa­mu­na. Toi­nen lap­sis­tam­me puo­les­taan syn­tyi hel­tei­se­nä elo­kuun päi­vä­nä ja nuo­rin äi­tin­sä syn­ty­mä­päi­vä­nä run­sas 20 vuot­ta sit­ten. Muis­tan kaik­kien yh­den­tois­ta lap­se­ni syn­ty­mäs­tä jo­tain, ai­na­kin sen mil­lai­nen sää ky­sei­se­nä päi­vä­nä oli.

Muis­te­len vä­hän kau­em­mak­si. Olem­me kaik­ki näh­neet ku­via, piir­rok­sia ja ku­vauk­sia maa­seu­dul­ta so­dan jäl­kei­sis­tä vuo­si­kym­me­nis­tä. Usein ku­vat ovat hy­vin ro­mant­ti­sia. Pie­ni, har­maa tai pu­nai­sek­si maa­lat­tu talo ja vih­re­ät, hy­vin hoi­de­tut, run­sas­ta vil­jaa kas­va­vat pel­lot sen ym­pä­ril­lä. Tai puh­taan val­koi­set han­get, savu nou­see suo­ra­na si­ni­sel­le pak­kas­tai­vaal­le, iloi­sia lap­sia pos­ket pu­noit­ta­en pi­hal­la ja siis­ti pol­ku pie­neen na­vet­taan. Pi­me­äl­lä ik­ku­nas­ta nä­kyy him­meä valo.

Ro­mant­ti­nen kuva on va­li­koi­van muis­tin tuo­te. Sa­no­taan, et­tä hyvä kuva ker­too enem­män kuin tu­hat sa­naa. Se voi myös ”va­leh­del­la” enem­män kuin tu­hat sa­naa. Ku­van ta­ka­na on usein toi­sen­lai­nen, ka­rum­pi to­del­li­suus.

Olen syn­ty­nyt edel­lä ku­vat­tuun idyl­liin Sa­von kor­pi­mail­la. Vä­häi­set pel­to­til­kut an­toi­vat an­ka­ran työn jäl­keen pie­nen sa­don, ai­na ei si­tä­kään. Jos­kus jo elo­kuus­sa tuli poh­ja­tuu­li, joka tyyn­tyi yök­si. Aa­mu­yöl­lä tuli hal­la, joka pa­lel­lut­ti kyp­sy­mis­vai­hees­sa ole­vat mai­to­jy­vät. Au­rin­koi­se­na aa­mu­na täh­kä­päis­sä kiil­te­li pak­ka­syön jäl­jil­tä kuu­ra. Vil­ja ei kel­van­nut edes eläin­ten re­huk­si, vaan se kyn­net­tiin suo­raan pel­toon. Ole­tan, et­tä sel­lai­se­na aa­mu­na van­hem­pa­ni nä­ki­vät kul­ta­reu­nai­ses­ta pil­ves­tä ai­no­as­taan sy­si­mus­tan sy­dä­men.

Pie­net, har­maat ta­lot oli­vat tal­vi­aa­mui­na kyl­miä. Sisä - ja na­vet­ta­työt teh­tiin öl­jy­lamp­pu­jen va­los­sa. Na­vet­ta oli pie­ni, vii­leä ja kos­tea. Muu­ta­man leh­män lyp­sy kä­sin, pie­nel­lä ja keik­ku­val­la jak­ka­ral­la häi­ly­väs­sä, pal­jon var­jo­ja luo­vas­sa va­los­sa ei tuo mie­lee­ni mi­tään ro­mant­tis­ta, vaan an­ka­ran ja ras­kaan työn. Ha­ta­ria ta­lo­ja piti läm­mit­tää usein. Savu to­del­la­kin nou­si tyy­nel­lä pak­kas­sääl­lä suo­raan.

Olen miet­ti­nyt sen ai­kais­ta kor­pi­mat­kaa. Köy­hyy­des­tä ja niu­kas­ta toi­meen­tu­los­ta huo­li­mat­ta ruo­kaa oli riit­tä­väs­ti. Ei se ol­lut niin mo­ni­puo­lis­ta kuin ny­kyi­sin, mut­ta nä­läs­tä em­me tien­neet mi­tään. Köy­hyys pi­det­tiin meil­tä pie­nil­tä hy­vin sa­las­sa. Vas­ta vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min olen ym­mär­tä­nyt, et­tä van­hem­mil­la­ni saat­toi usein­kin ol­la sa­man­lai­nen huo­li kuin Kos­ke­las­sa, jos­sa to­det­tiin: ”Nyt on sit­ten elä­mä kuit­ti.” (Tääl­lä Poh­jan­täh­den al­la, osa 1.)

Elin­ta­so nou­si jo sel­väs­ti mei­dän su­ku­pol­viem­me ai­ka­na. Yh­tei­sen mat­kan puo­li­so­ni kans­sa aloi­tim­me vuon­na 1978. Lap­suu­des­ta­ni tuo­hon ai­kaan ta­pah­tui no­pea muu­tos sekä maa­seu­dul­la et­tä kau­pun­geis­sa.

Nyt, vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min, avi­oi­tu­vat nuo­ret aloit­ta­vat elä­män­sä pää­o­sin vie­lä­kin run­saam­pien pöy­tien ää­res­tä kuin me ja mei­tä en­nen elä­neet su­ku­pol­vet. Ajal­li­ses­ta köy­hyy­des­tä ja an­ka­ras­ta työs­tä ker­to­vaa kor­pi­va­el­lus­ta ei enää ole. Kor­pien asuk­kais­ta mo­net ovat kuol­leet tai van­hen­nut­tu­aan siir­ty­neet kau­pun­kien ja kir­kon­ky­lien kes­kus­toi­hin. Meis­tä pi­de­tään hy­vää huol­ta. Eläm­me hy­vin­voin­tiyh­teis­kun­nas­sa.

Muis­tat­ko, mi­ten päät­tyy ker­to­mus is­ra­e­li­lais­ten kor­pi­va­el­luk­ses­ta? Kau­niis­ti, ei­kö niin? ”Her­ra, tei­dän Ju­ma­lan­ne, kan­toi tei­tä kuin isä las­taan koko sen mat­kan, jon­ka te kul­jit­te, ai­na tän­ne saak­ka. Mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta te et­te luot­ta­neet Her­raan, Ju­ma­laan­ne, joka oli kul­ke­nut koko mat­kan tei­dän edel­län­ne, et­si­nyt teil­le lei­riy­ty­mis­pai­kat sekä öi­sin tu­li­pat­saa­na ja päi­vi­sin pil­vi­pat­saa­na osoit­ta­nut tien, jota tei­dän tuli kul­kea.” (5. Moos. 1:31–33.)