Sal­la Pät­si

Niin­pä se taas vuo­si vaih­tui uu­teen. Iso­vel­jen kät­köis­tä löy­tyi muu­ta­ma ra­ket­ti­kin, joi­den am­pu­mi­sen tyy­dyin kat­so­maan si­säl­tä ik­ku­nan läpi yh­des­sä ilo­tu­lit­tei­ta pel­kää­vien koi­riem­me kans­sa. Joku lap­sis­ta kii­pe­si na­ve­tan ka­tol­le kat­so­maan Va­sa­ra­pe­rän ja Ru­kan ilo­tu­li­tuk­sia. Sää oli sel­keä, ne­kin nä­kyi­vät.

Koi­ra­mä­en kir­jois­ta on jää­nyt mie­leen sa­non­ta ”Jos on us­va uun­na vuon­na, niin on hal­la hei­nä­kuus­sa ja tal­vi kes­kel­lä ke­sää.” Nyt siis oli­si lu­vas­sa hyvä hei­nä­kuu! Ja vis­siin hyvä hil­la­vuo­si­kin lu­vas­sa, kun täh­tiä nä­kyi pal­jon.

Aloim­me jo hank­kiu­tua nuk­ku­maan, kun mie­he­ni pu­he­li­meen tuli vies­ti pump­paa­mol­ta. Jo­tain ve­den­pai­nee­seen liit­ty­vää on­gel­maa il­moit­ti lai­te. Mies läk­si po­jan kans­sa pai­kan pääl­le ja yöl­lä puo­li kol­men ai­kaan pa­la­si ker­to­en, et­tä jos­sa­kin put­kis­tos­sa on iso vuo­to ja sik­si pai­neet ei pysy riit­tä­vän kor­ke­al­la. Aloi­tim­me siis vuo­den lait­ta­mal­la kai­kil­le asi­a­no­sai­sil­le vies­tit, et­tä ve­den tu­los­sa on on­gel­mia. Lu­ke­vat sit­ten aa­mul­la, kun huo­maa­vat, et­tei aa­mu­kah­vi­vet­tä ha­nas­ta tu­le­kaan. Pa­rin seu­raa­van päi­vän ajan ky­län mie­het ja kai­vu­ri­mies koit­ti­vat pai­kal­lis­taa vuo­to­koh­dan sitä kui­ten­kaan löy­tä­mät­tä.

Minä soit­te­lin lä­hes joka ta­loon, kos­ka osa ei ole so­si­aa­li­sen me­di­an ulot­tu­vil­la ja teks­ti­vies­teis­tä ei voi ol­la var­ma, ovat­ko ne men­neet pe­ril­le. Kun soi­tin, sain kon­tak­tin jo­kai­seen. Mu­ka­va oli kuul­la, et­tä ku­kaan ei her­mos­tu­nut ei­kä ke­tään syyl­lis­tet­ty. Kaik­ki oli­vat ym­mär­tä­väi­siä, ja jo­kai­nen al­koi rat­ko­maan ve­den­saan­ti­aan omal­la ta­val­laan. Ky­lä­läi­set, jot­ka ei­vät kuu­lu ve­si­joh­to­ver­kos­toon, tar­jo­si­vat vet­tään toi­sil­le. Me saim­me it­sel­lem­me sau­na­ve­det ja lam­pail­le juo­ma­ve­det lu­mes­ta su­lat­ta­mal­la.

Ai­na­kin mi­nul­la ar­vos­tus men­nei­tä Poh­jo­lan asuk­kai­ta koh­taan nou­si taas; ei ole en­nen van­haan ol­lut va­paa-ajan käyt­tö­on­gel­mia, kun kaik­ki ai­ka on men­nyt tal­vel­la ve­den han­kin­taan, su­lat­ta­mi­seen, läm­mi­tyk­seen ja hen­gis­sä py­sy­mi­seen. Löy­tyy täl­tä ky­läl­tä vie­lä hei­tä­kin, jot­ka muis­ta­vat ajan, jol­loin tal­vel­la kai­vo kui­vui ja vesi piti ha­kea jär­ves­tä tai het­tees­tä ton­kil­la tai su­lat­taa lu­mes­ta.

Saim­me konk­reet­ti­sen muis­tu­tuk­sen ve­den, ja eri­tyi­ses­ti puh­taan ve­den, tär­key­des­tä! Huo­ma­sim­me, mi­ten pal­jon vet­tä tu­lee käy­tet­tyä enem­piä sääs­te­le­mät­tä, kun sitä ha­nas­ta niin hel­pos­ti tu­lee – se tun­tuu ole­van ihan poh­ja­ton se kai­vo, jos­ta vesi meil­le­kin pulp­pu­aa. Ja suh­teel­li­sen edul­lis­ta­kin se tääl­lä on.

Ve­den­tu­lon lop­pu­mi­sen jäl­kei­sen nel­jän­nen päi­vän aa­mu­na mie­he­ni huo­kai­li ko­mei­ne sil­mä­pus­sei­neen, et­tä en­tä jos en nou­se­kaan enää sän­gys­tä. Nou­si kui­ten­kin ja kah­vit­kin keit­ti. Köl­läh­ti pir­tin ma­tol­le Tur­re-koi­ran vie­reen jou­lu­kuu­sen juu­rel­le ja sa­noi: ”Nyt se tais tul­la se päi­vä, jota sul­le oon lu­van­nu, et­tä nu­ku­taan täs­sä vie­rek­käin, ei­kä he­rä­tä en­nen maa­lis­kuun vii­det­tä!”

Sil­loin soi pu­he­lin, ja ai­van krei­vin ai­kaan: yk­si ky­lä­läi­nen il­moit­ti, et­tä heil­lä se vuo­to tai­taa ol­la! Ihan kuin uu­sia voi­mia saa­nee­na mies läk­si ky­sei­seen ta­loon. Siel­tä­hän se sär­ky­nyt ve­si­put­ken lii­tos löy­tyi, maan uu­me­nis­ta. Kai­vu­ri oli on­nek­si vie­lä ky­läl­lä, ja lop­pu­jen lo­puk­si hom­ma oli pian kor­jat­tu. It­sel­le­ni tuli ihan tyh­jä olo, kun mon­ta päi­vää jän­ni­tet­tiin ja pe­lät­tiin ja sit­ten, kun vuo­to­koh­ta löy­det­tiin, yks­kaks am­mat­ti­mies oli­kin jo kor­jan­nut vian.

Ihail­len saim­me kat­soa vie­res­tä niin kai­vu­ri­mie­hen kuin put­ki­mie­hen­kin työs­ken­te­lyä, kun he tie­si­vät mitä te­ki­vät. Ihan kuin ki­rur­gi, joka an­taa oh­jei­ta muil­le, mitä osia tar­vit­see ja työs­ken­te­lee jou­he­vas­ti ja mää­rä­tie­toi­ses­ti.

Seu­raa­van aa­mun uu­ti­sis­sa ker­rot­tiin huo­les­tu­nee­na juu­ri put­ki­a­lan am­mat­ti­lais­ten, ja alal­le opis­ke­le­maan pyr­ki­vien vä­hyyt­tä. Tuol­lais­ten am­mat­ti­lais­ten kan­nat­tai­si käy­dä pe­rus­kou­luis­sa ker­to­mas­sa omas­ta työs­tään! Mi­tä­hän kaik­kea sii­hen kuu­luu­kaan? An­ka­ris­sa­kin olo­suh­teis­sa työs­ken­te­lyn li­säk­si voi­sin aja­tel­la, et­tä lop­pu­tu­los on kui­ten­kin pal­kit­se­va, muu­ten­kin kuin ra­hal­li­ses­sa muo­dos­sa. Löy­dät vian ja osaat sen kor­ja­ta! Ja on ta­kuul­la tyy­ty­väi­siä asi­ak­kai­ta­kin, kun puh­das vesi taas ha­nas­ta vään­tä­mäl­lä tu­lee si­säl­le as­ti.

Toi­von meil­le kai­kil­le siu­nat­tua, pa­rem­paa uut­ta vuot­ta, puh­das­ta vet­tä riit­tä­väs­ti ja kii­tol­li­suut­ta täs­tä kai­kes­ta hy­väs­tä, mitä meil­lä jo on!

P.S. Nyt voi­sin ihan mie­luus­ti ol­la pari viik­koa jos­sain läm­pi­mäs­sä ja huo­let­to­ma­na, val­miil­la ruu­al­la ja oh­jel­mal­la, ku­ten van­hem­pa­ni, joil­ta ku­vien vä­li­tyk­sel­lä saam­me ter­vei­siä hei­dän 50-vuo­tis­hää­mat­kal­taan ete­län läm­mös­tä. On­nea heil­le pit­käs­tä yh­tei­ses­tä elos­ta ja rak­kau­den täy­tei­siä, siu­nat­tu­ja vuo­sia vie­lä usei­ta toi­vo­en!