Ru­kous on an­net­tu ih­mi­sel­le lah­jak­si, jot­ta hän voi kään­tyä asi­ois­saan Ju­ma­lan puo­leen. Joku käyt­tää tätä vies­ti­ka­na­vaa har­voin tai ei kos­kaan. Jos ih­mi­nen ei us­ko Ju­ma­laan, hä­nel­lä ei lie­ne tar­vet­ta us­koa ru­kouk­sen voi­maan­kaan. Ti­lan­ne voi kui­ten­kin muut­tua, esi­mer­kik­si hä­dän tai suu­ren pe­lon kes­kel­lä. Uk­rai­nan so­dan sy­tyt­tyä suo­ma­lai­nen näy­tel­mä­kir­jai­li­ja El­li Salo ker­toi uk­rai­na­lai­sen ys­tä­vän­sä vies­tis­tä so­dan kes­kel­tä: ”Ateis­tit­kin ovat al­ka­neet ru­koil­la” (HS, 25.4.2022).

Myös us­ko­vai­nen ih­mi­nen saat­taa ko­kea ru­kouk­sen lah­jan käyt­tä­mi­sen jää­vän vä­häl­le. Ru­kous tun­tuu ole­van kuin pa­lo­va­roi­tin tai sam­mu­tus­pei­te, jol­la on käyt­töä vain to­si­ti­lan­tees­sa. Tuol­loin­kin ih­mi­nen saat­taa ko­kea, et­tä ru­kous on köm­pe­lö tai it­se­käs. Jee­suk­sen mu­kaan ru­kouk­sen voi­ma ei ole sen muo­dos­sa tai mo­nis­sa sa­nois­sa. Ju­ma­la tie­tää ru­koi­li­jan tar­peet jo en­nen kuin tämä ru­koi­lee (Matt. 6:8).

Ru­koi­le­va ih­mi­nen ei ai­na saa sitä, mitä Ju­ma­lal­ta pyy­tää. Ru­kouk­seen on­kin hyvä liit­tää Jee­suk­sen esi­mer­kin mu­kai­nen pyyn­tö ”ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si”. Ju­ma­lan vas­taus pyyn­töön saat­taa ol­la toi­sen­lai­nen kuin pyy­tä­jän oma tah­to.

Mi­kä­li asi­an rat­ke­a­mi­nen vii­pyy, saat­taa ru­koi­li­jal­la nous­ta epäi­lys, kuu­lee­ko Ju­ma­la hä­nen ru­kous­taan. Apos­to­lien teot ker­to­vat täl­lai­sis­ta epäi­lyis­tä. Pie­ta­rin tul­tua van­gi­tuk­si ”seu­ra­kun­ta ru­koi­li lak­kaa­mat­ta Ju­ma­laa hä­nen puo­les­taan” (Ap. t. 12:5). Kun Ju­ma­la ih­meen kaut­ta va­paut­ti Pie­ta­rin van­ki­las­ta, ei­vät ru­koi­li­jat ky­en­neet us­ko­maan ta­pah­tu­nut­ta. He ky­syi­vät Pie­ta­rin tu­los­ta ker­to­val­ta pal­ve­lus­ty­töl­tä: ”Olet­ko jär­jil­tä­si?” (Ap. t. 12:15.)

Lap­sen ja nuo­ren on hyvä saa­da roh­kai­sua käyt­tä­mään ru­kouk­sen lah­jaa. Yh­des­sä lau­sut­tu il­ta­ru­kous tuo tur­vaa lap­sel­le. Nuo­ri saat­taa tar­vi­ta roh­kai­sua sii­hen, et­tä myös hä­nel­lä on oi­keus lu­kea il­ta­ru­kous omas­sa opis­ke­li­ja-asun­nos­saan yk­sin tai yh­des­sä us­ko­nys­tä­vän kans­sa.

On­nis­tu­mi­sen het­kel­lä on oi­kein kiit­tää Ju­ma­laa, vaik­ka­pa vain yh­del­lä sy­dä­mes­tä läh­te­väl­lä sa­nal­la: ”Kii­tos!”