JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus kehottaa valvomaan omakohtaisessa uskossa

Sana sunnuntaiksi
13.11.2022 6.10

Juttua muokattu:

7.11. 14:17
2022110714174620221113061000

Pixabay

Pixabay

Esa Torn­berg

Kym­me­nen neit­seen ver­taus opet­taa, mil­lai­nen on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta en­nen Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta. Toi­sen Pie­ta­rin kir­jeen mu­kaan het­ki tu­lee äk­ki­ar­vaa­mat­ta kuin va­ras yöl­lä (3:10).

Psal­min­kir­joit­ta­ja ku­vaa Ju­ma­lan sa­naa lam­puk­si, joka va­lai­see Ju­ma­lan lap­sen tie­tä (Ps. 119:105). Kai­kil­la mor­sius­nei­doil­la oli lamp­pu mu­ka­naan, ja he odot­ti­vat sul­ha­sen tu­loa.

Tyh­mil­lä neit­seil­lä ei ol­lut öl­jyä as­ti­ois­sa. He oli­vat us­ko­neet alus­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min omal­le koh­dal­leen, mut­ta us­kon liek­ki oli sam­mu­nut sy­dä­mes­tä syn­nin täh­den sul­has­ta odot­ta­es­sa.

He eh­kä ha­lu­si­vat us­koa omal­la ta­val­laan, oma­eh­toi­ses­ti. He oli­vat vä­lin­pi­tä­mät­tö­miä Ju­ma­lan sa­nan neu­voil­le, ei­vät­kä ol­leet kuu­li­ai­sia oman­tun­non ää­nel­le. Tyh­mät neit­seet ha­lu­si­vat us­koa Ju­ma­lan sa­nas­ta vain sel­lai­sen, mikä ih­mis­luon­nol­le tun­tui so­pi­van.

Omat syn­nit an­teek­si

Kun sul­ha­nen vii­pyi, al­koi mor­sius­nei­to­ja vä­syt­tää. Ju­ma­lan lap­si ko­kee usein us­ko­ne­lä­mäs­sään vä­sy­mys­tä. Syn­ti sekä ajan huo­let ja mur­heet ovat usein te­ke­mäs­sä mat­kan­te­on hi­taak­si (Hepr 12:1). Us­kon sil­mät hä­mär­ty­vät.

Tätä ko­ki­vat myös vii­saat mor­sius­nei­dot. He ha­lu­si­vat kui­ten­kin pi­tää us­kon lah­jas­ta kiin­ni, us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si. Jos Ju­ma­la ei an­na voi­maa lait­taa syn­tiä pois, niin us­kon liek­ki sam­muu ko­ko­naan.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on tar­jol­la ai­na evan­ke­liu­min öl­jyä syn­ti­haa­voi­hin. Kun ih­mi­nen us­koo tä­män evan­ke­liu­min ar­mos­ta omal­le koh­dal­leen, us­kon liek­ki sy­dä­mes­sä pa­laa kirk­kaa­na. On tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­lan lap­sen sy­dä­mes­sä pa­laa joka het­ki Py­hän Hen­gen lamp­pu, joka va­lai­see tie­tä pe­ril­le as­ti.

Tär­keä et­si­kon ai­ka

Kaik­ki mor­sius­nei­dot he­rä­si­vät, kun tuli tie­to sul­ha­sen tu­le­mi­ses­ta. Mor­sius­nei­dot lait­toi­vat lamp­pun­sa kun­toon ja läh­ti­vät hän­tä vas­taan. Tyh­mät ei­vät saa­neet lamp­pu­ja pa­la­maan, ja oli­vat hä­dis­sään.

Mik­si vii­saat ei­vät an­ta­neet tyh­mil­le öl­jyä? Oli­ko jo et­si­kon ai­ka ohi?

Tyh­mät oli­vat saa­neet ol­la lä­hel­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Ei rii­tä, et­tä ih­mi­nen kul­kee Ju­ma­lan las­ten jou­kos­sa. Tär­kein asia on oma­koh­tai­nen sy­dä­men us­ko ja sen hoi­ta­mi­nen evan­ke­liu­min voi­min.

Kun Yl­kä tuli, vii­saat oli­vat val­mii­na pa­la­van lam­pun kans­sa, ja tyh­mät oli­vat os­ta­mas­sa öl­jyä. Jee­sus sul­ki hää­ta­lon oven tyh­mil­tä. He yrit­ti­vät huu­taa, et­tä Her­ra avai­si oven. Jee­sus sa­noi, et­tei hän tun­ne hei­tä.

Evan­ke­liu­mi tuo pe­las­tuk­sen

Ver­tauk­ses­sa Jee­suk­sen ope­tuk­sen ydin on val­vo­mi­sen mer­ki­tys Ju­ma­lan lap­sen elä­mäs­sä. On tär­ke­ää, et­tä jo­kai­nen on val­mii­na jät­tä­mään ajal­li­sen elä­män.

Val­vo­mi­nen tar­koit­taa Ju­ma­lan lap­sen koh­dal­la tais­te­lua syn­tiä ja sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­sia vas­taan evan­ke­liu­min voi­min. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on et­si­kon ja ar­mon ai­ka­na tar­jol­la elä­vää evan­ke­liu­mia us­kol­la omis­tet­ta­vak­si.

”Joka on ja­nois­saan, tul­koon. Joka ha­lu­aa, saa lah­jak­si elä­män vet­tä.” (Ilm. 22:17.) Kun Ju­ma­lan lap­sel­la on sy­dä­men halu us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si, hän pää­see vii­sai­den nei­to­jen ta­voin Jee­suk­sen kans­sa ikui­seen hää­juh­laan.

Evan­ke­liu­mi tuo yhä pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 25:1–13

Raa­mat­tu 1992: Sil­loin tai­vas­ten val­ta­kun­ta on ole­va täl­lai­nen. Oli kym­me­nen mor­sius­nei­toa, jot­ka ot­ti­vat lamp­pun­sa ja läh­ti­vät sul­has­ta vas­taan. Vii­si heis­tä oli tyh­mää ja vii­si vii­sas­ta. Tyh­mät ot­ti­vat lamp­pun­sa mut­ta ei­vät va­ran­neet mu­kaan­sa öl­jyä. Vii­saat sitä vas­toin ot­ti­vat lam­pun li­säk­si mu­kaan­sa öl­jy­as­ti­an. Kun sul­ha­nen vii­pyi, hei­tä kaik­kia al­koi vä­syt­tää ja he nu­kah­ti­vat. Mut­ta kes­kel­lä yö­tä kuu­lui huu­to: ”Yl­kä tu­lee! Men­kää hän­tä vas­taan!” Sil­loin kaik­ki mor­sius­nei­dot he­rä­si­vät ja pa­ni­vat lamp­pun­sa kun­toon. Tyh­mät sa­noi­vat vii­sail­le: ”An­ta­kaa meil­le vä­hän öl­jyä, mei­dän lamp­pum­me sam­mu­vat.” Mut­ta vii­saat vas­ta­si­vat: ”Em­me me voi, ei se rii­tä meil­le kai­kil­le. Men­kää os­ta­maan kaup­pi­ail­ta.” Mut­ta kun he oli­vat os­ta­mas­sa öl­jyä, sul­ha­nen tuli. Ne, jot­ka oli­vat val­miit, me­ni­vät hä­nen kans­saan hää­ta­loon, ja ovi sul­jet­tiin. Jon­kin ajan ku­lut­tua toi­set­kin saa­pui­vat sin­ne ja huu­si­vat: ”Her­ra, Her­ra, avaa meil­le!” Mut­ta hän vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, minä en tun­ne tei­tä.” Val­vo­kaa siis, sil­lä te et­te tie­dä päi­vää et­te­kä het­keä.

Bib­lia: Sil­loin pi­tää tai­vaan val­ta­kun­ta ole­man kym­me­nen neit­seen kal­tai­nen, jot­ka ot­ti­vat lamp­pun­sa ja me­ni­vät ulos yl­kää vas­taan. Mut­ta vii­si heis­tä oli tai­ta­vaa, ja vii­si tyh­mää. Tyh­mät ot­ti­vat lamp­pun­sa, ja ei ot­ta­neet öl­jyä myö­tän­sä; mut­ta tai­ta­vat ot­ti­va öl­jyä as­ti­oi­hin­sa, yn­nä lamp­pun­sa kans­sa. Kuin yl­kä vii­pyi, tu­li­vat he kaik­ki une­li­aik­si ja ma­ka­si­vat. Mut­ta puo­li-yö­nä tuli huu­to: kat­so, yl­kä tu­lee, men­käät ulos hän­tä vas­taan. Niin nou­si­vat kaik­ki nä­mät neit­seet ja val­mis­ti­vat lamp­pun­sa. Mut­ta tyh­mät sa­noi­vat tai­ta­vil­le: an­ta­kaat meil­le öl­jys­tän­ne; sil­lä mei­dän lamp­pum­me sam­mu­vat. Niin vas­ta­si­vat tai­ta­vat, sa­no­en: ei suin­kaan, et­tei meil­tä ja teil­tä puut­tui­si; mut­ta men­käät pa­rem­min nii­den tykö, jot­ka myy­vät, ja os­ta­kaat it­sel­len­ne. Mut­ta kuin he me­ni­vät os­ta­maan, tuli yl­kä. Ja jot­ka val­miit oli­vat, ne me­ni­vät hä­nen kans­san­sa häi­hin, ja ovi sul­jet­tiin. Vii­mein tu­li­vat ne­kin toi­set neit­seet, ja sa­noi­vat: Her­ra, Her­ra, avaa mei­dän eteem­me. Mut­ta hän vas­ta­si ja sa­noi: to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: en tun­ne minä tei­tä. Val­vo­kaat sen­täh­den, sil­lä et­te tie­dä päi­vää ei­kä het­keä, jona Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee.

1.12.2022

Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! Ps. 25:6–7

Viikon kysymys