Mik­ko Y. Kin­nu­nen

Jee­sus opet­taa, et­tä kaik­ki ih­mi­set ovat sa­man ar­voi­sia lä­him­mäi­si­äm­me. Vie­täm­me tä­nään lä­him­mäi­sen päi­vää.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti­nä on tut­tu ker­to­mus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta. Päi­vän evan­ke­liu­mi­koh­dan edel­lä Jee­sus oli pu­hu­nut Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ole­muk­ses­ta. Hän ker­toi, kuin­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on sa­lat­tu jär­ke­vil­tä ja vii­sail­ta, mut­ta se on il­moi­tet­tu lap­sen­mie­li­sil­le (Luuk. 10:21).

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja us­kon sa­lai­suus on kät­ket­ty ih­mi­sel­tä, kun­nes Ju­ma­la avaa sy­dä­men kuu­le­maan evan­ke­liu­mis­sa kut­su­van ää­nen. Ih­mi­nen, jon­ka sy­dä­mes­sä Ju­ma­la he­rät­tää us­kon, tah­too nöy­rin mie­lin as­tua ah­taas­ta por­tis­ta si­sään Ju­ma­lan val­ta­kun­taan (Matt. 7:13−14). Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta hän saa kuul­la va­paut­ta­van ar­mo­e­van­ke­liu­min: syn­nit saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Elä­vä us­ko avaa sil­mät nä­ke­mään kaik­ki ih­mi­set yh­tä ar­vok­kai­na lä­him­mäi­si­nä.

Pyhä Hen­ki te­kee sa­nan ja us­kon elä­väk­si

Kun Jee­sus oli pu­hu­nut, et­tei­vät us­kon sa­lai­suu­det avau­du jär­jen tai omien pon­nis­te­lui­den avul­la, al­koi eräs lai­nop­pi­nut kiu­sa­ten ky­sel­lä Jee­suk­sel­ta, mitä hä­nen oli­si teh­tä­vä saa­dak­seen ian­kaik­ki­sen elä­män. Jee­sus esit­ti hä­nel­le yk­sin­ker­tai­sen ky­sy­myk­sen: ”Mitä lais­sa sa­no­taan?” Ky­sy­mys oli lai­nop­pi­neel­le help­po. Hän tun­si Py­hät kir­joi­tuk­set. Lai­nop­pi­nut vas­ta­si­kin Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Jee­sus vas­ta­si tä­hän: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.”

Luu­kas ker­too, et­tä lai­nop­pi­nut tah­toi näyt­tää van­hurs­kaal­ta. Eh­kä tämä kui­ten­kin tun­si pis­ton sy­dä­mes­sään, et­tei ol­lut­kaan ky­en­nyt koh­taa­maan Ju­ma­laa ja lä­him­mäis­tään Raa­ma­tun mu­kai­ses­ti. Hän yrit­ti siir­tää huo­mi­on pois it­ses­tään ky­se­le­mäl­lä Jee­suk­sel­ta, kuka on­kaan hä­nen lä­him­mäi­nen. Jee­sus näki lai­nop­pi­neen sy­dä­meen ja esit­ti ver­tauk­sen lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta.

Sy­dä­men us­ko oh­jaa oi­ke­aan

Eräs mies oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon. Ros­vo­jouk­ko yl­lät­ti mie­hen, rii­sui alas­ti, pa­hoin­pi­te­li hä­net ja jät­ti heit­teil­le. Huo­mi­on ar­vois­ta on, et­tä mie­hen kan­sa­lai­suut­ta ei voi­nut pää­tel­lä mis­tään, kos­ka hän ma­ka­si alas­to­ma­na ja puo­li­kuol­lee­na. Sa­maa tie­tä kul­ki pap­pi, joka näh­des­sään puo­li­kuol­leen väis­ti ja kul­ki ohi. Sa­moin teki lee­vi­läi­nen. Hei­dän jäl­keen­sä pai­kal­le tuli sa­ma­ri­a­lai­nen. Hä­nen kävi sää­lik­si pa­hoin­pi­del­tyä, ja hän aut­toi mies­tä. Sa­ma­ri­a­lai­nen hoi­ti hän­tä en­sin sii­nä pai­kan pääl­lä ja kul­jet­ti sit­ten hä­net ma­ja­ta­loon. Sa­ma­ri­a­lai­nen lu­pa­si vas­ta­ta hoi­to­ku­luis­ta.

Ker­to­muk­sen lo­puk­si Jee­sus ky­syi lai­no­pet­ta­jal­ta, kuka tä­män mie­les­tä oli ryös­te­tyn lä­him­mäi­nen. Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta.” Jee­sus sa­noi: ”Mene ja tee sinä sa­moin.” Juu­ta­lai­set, joi­hin lai­no­pet­ta­ja kuu­lui, hal­vek­si­vat sa­ma­ri­a­lai­sia. Jee­sus osoit­ti pu­hut­te­lul­laan oma­van­hurs­kaal­le lai­nop­pi­neel­le, et­tä oi­kea lä­him­mäi­sen­rak­kaus ei erot­te­le ih­mi­siä. Sy­dä­men us­ko oh­jaa koh­taa­maan kaik­ki ih­mi­set Ju­ma­lan luo­mi­na lä­him­mäi­si­nä, kun­ni­oit­ta­en ja ar­vos­ta­en. Rak­kau­den kak­sois­käs­kyä ei ku­kaan ky­ke­ne omin voi­min täyt­tä­mään. Pyhä Hen­ki syn­nyt­tää kris­ti­tyn sy­dä­mes­sä to­del­li­sen rak­kau­den Ju­ma­laan ja lä­him­mäi­seen.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10:25–37

Raa­mat­tu 1992: Muu­an lai­no­pet­ta­ja ha­lu­si pan­na Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le. Hän ky­syi: ”Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mitä lais­sa sa­no­taan? Mitä sinä it­se siel­tä luet?” Mies vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Jee­sus sa­noi: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tah­toi osoit­taa, et­tä hän nou­dat­ti la­kia, ja jat­koi: ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?” Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le näin: ”Eräs mies oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, kun ros­vo­jouk­ko yl­lät­ti hä­net. Ros­vot vei­vät hä­nel­tä vaat­teet­kin pääl­tä ja piek­si­vät hä­net ve­ril­le. Sit­ten he läh­ti­vät tie­hen­sä ja jät­ti­vät hä­net hen­ki­hie­ve­riin. Sa­maa tie­tä sat­tui tu­le­maan pap­pi, mut­ta mie­hen näh­des­sään hän väis­ti ja meni ohi. Sa­moin teki pai­kal­le osu­nut lee­vi­läi­nen: kun hän näki mie­hen, hän­kin väis­ti ja meni ohi. Mut­ta sit­ten tuli sa­maa tie­tä muu­an sa­ma­ri­a­lai­nen. Kun hän saa­pui pai­kal­le ja näki mie­hen, hä­nen tuli tätä sää­li. Hän meni mie­hen luo, va­le­li tä­män haa­voi­hin öl­jyä ja vii­niä ja si­toi ne. Sit­ten hän nos­ti mie­hen juh­tan­sa sel­kään, vei hä­net ma­ja­ta­loon ja piti hä­nes­tä huol­ta. Seu­raa­va­na aa­mu­na hän ot­ti kuk­ka­ros­taan kak­si de­naa­ria, an­toi ne ma­ja­ta­lon isän­näl­le ja sa­noi: ’Hoi­da hän­tä. Jos si­nul­le koi­tuu enem­män ku­lu­ja, minä kor­vaan ne, kun tu­len ta­kai­sin.’ Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli ryös­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?” Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta.” Jee­sus sa­noi: ”Mene ja tee sinä sa­moin.”