Saa­vat­ko ny­ky­kou­lu­lai­set hy­vää ham­mas­hoi­toa? 80-lu­vul­la fluo­raus teh­tiin muis­taak­se­ni kou­luis­sa kuu­kau­sit­tain. Toi­vot­ta­vas­ti taso on säi­ly­nyt yh­tä kor­ke­al­la!

Muis­tan, kun kai­kil­le eka­luok­ka­lai­sil­le ja­et­tiin omat ham­mas­tah­na­put­ki­lot. Mi­nä­kin sain oma­ni, mut­ta kos­ka en pi­tä­nyt ham­mas­tah­nas­ta, vaih­doin sen ka­ve­rin kans­sa ky­nään ja ku­miin. Luok­ka­ka­ve­ri al­koi lä­hes sa­man tien imeä tuu­bia tyh­jäk­si… Näin teki muu­ta­ma muu­kin ka­ve­ri mei­dän luo­kal­la. Eh­kä­pä tah­na vain oli niin ma­ke­an ma­kuis­ta ja kark­ki­päi­viä sil­loin har­vem­mas­sa kuin 2010-lu­vul­la?

Kou­lu­jen al­ka­es­sa on ai­ka kiit­tää hie­nos­ta kou­lu­jär­jes­tel­mäs­tä. Toi­vot­ta­vas­ti sitä ei lama-ajan pai­neis­sa vau­ri­oi­te­ta py­sy­väs­ti sääs­tö­syis­tä. Ajat­te­len, et­tä se on sel­kä­ran­ka koko yh­teis­kun­nal­le. Kyl­lä meil­lä Suo­mes­sa kel­paa… Tu­le­vai­suu­den te­ki­jät saa­vat elä­mään­sä tuh­te­ja eväi­tä juu­ri kou­lus­ta.

Olen usein kii­tel­lyt opet­ta­jia van­hem­pain­var­teis­sa ja ker­to­nut heil­le ar­vos­ta­va­ni to­del­la pal­jon kou­luis­sa teh­tä­vää pe­rus­työ­tä. Laa­jen­tai­sin toki kii­tok­set myös päi­vä­ko­deil­le, päi­vä­ker­hoil­le, py­hä­kou­luil­le… Oi­ke­as­taan kaik­ki las­ten ja nuor­ten eteen töi­tä te­ke­vät an­sait­se­vat suu­ren kii­tok­sen työ­pa­nok­ses­taan, oli­vat­pa he sit­ten lei­pä­töis­sä, ko­to­na van­hem­man roo­lis­sa tai va­paa­eh­tois­työ­tä te­ke­mäs­sä.

Vaik­ka tämä kir­joi­tu­sa­lus­ta ei ole­kaan po­liit­ti­nen foo­ru­mi, las­ten ja nuor­ten tu­ke­mi­nen elon­tiel­lä on mie­les­tä­ni ai­he, jos­ta mei­dän kaik­kien tu­li­si kan­taa huol­ta. äly­kän­ny­köi­den ja kan­sain­vä­lis­ten tren­dien maa­il­mas­sa lap­set ja nuo­ret voi­vat ulos­päin vai­kut­taa fik­suil­ta ja älyk­käil­tä – ja si­tä­hän he usein ovat­kin.

Mi­kään ul­koi­nen asia ei kui­ten­kaan sai­si hä­mä­tä mei­tä van­hem­pia luis­ta­maan vas­tuus­tam­me hei­dän hau­raan elä­män­sä ja tu­le­vai­suu­ten­sa suh­teen. Lap­set ja nuo­ret to­del­la tar­vit­se­vat mei­dän van­hem­pien oh­jaa­vaa kät­tä ja val­von­taa. On tär­keä pu­hua kän­nyk­kä­kes­kus­te­luis­ta, so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta, ajan­käy­tös­tä, us­ko­mi­sen asi­ois­ta, tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mis­ta, ah­dis­tuk­sen ai­heis­ta… Ja myös kuun­nel­la ai­dos­ti, mitä mie­len pääl­lä on.

Kir­joi­tan tätä muis­tiin myös it­sel­le­ni, sil­lä kos­kaan ei ole syy­tä nu­kah­taa omien las­ten ja nuor­ten elä­mäs­tä vä­lin­pi­tä­mät­tö­mäk­si ja pois­sa­o­le­vak­si isäk­si. Tah­toi­sin jät­tää lap­sil­le­ni pe­rin­nök­si hy­viä elä­mä­ne­väi­tä ja us­ko­mi­sen lah­jan. Ja toi­vot­taa kai­kil­le rak­kail­le run­saas­ti siu­naus­ta ja en­ke­lei­tä elon po­lul­le. Mat­kal­la on niin pal­jon te­rä­viä ki­viä.

pek­ka.tuo­mi­kos­ki@pp.nic.fi