Pie­net lap­set ovat ai­to­ja ryh­mä­o­len­to­ja. Ei tar­vit­se kau­aa­kaan leik­kiä, kun huo­maa, mi­ten no­pe­as­ti he mat­ki­vat toi­nen tois­tan­sa. Täs­tä hyvä esi­merk­ki on vaik­ka­pa Yk­si pie­ni ele­fant­ti mars­si näin -leik­ki­lau­lu. On help­poa liit­tyä jo­non jat­kok­si ja teh­dä sa­moin kuin kaik­ki muut­kin. Kai­kil­la on yh­des­sä haus­kaa. Ilo kum­pu­aa!

Maa­il­mas­sa on pal­jon val­ti­oi­ta, jois­sa ih­mi­siä la­ji­tel­laan syn­ty­pe­rän­sä, kan­sal­li­suu­ten­sa, us­kon­nol­li­suu­ten­sa tai po­liit­tis­ten mie­li­pi­tei­den­sä vuok­si. Kaik­ki ei­vät pää­se ”sa­maan jo­noon” ja ”sa­mo­ja leik­ke­jä leik­ki­mään”. Jopa vää­räs­tä sa­nas­ta voi­daan tuo­mi­ta van­keu­teen, kuo­le­maan tai maan­pa­koon. On yh­teis­kun­tia, jois­sa ei saa va­paas­ti ol­la mitä miel­tä ta­han­sa. YK:n pe­ru­soi­keu­det ei­vät to­teu­du lä­hes­kään kaik­ki­al­la. Mie­li­pi­teen­va­paut­ta ei mie­les­tä­ni län­si­mais­sa osa­ta tar­peek­si ar­vos­taa. Mi­ten mo­nes­sa maas­sa asi­at ovat­kaan huo­nos­ti!

Mil­lai­sek­si maa­il­ma muut­tui­si, jos kaik­ki oi­ke­as­ti vä­lit­täi­si­vät lä­him­mäi­sen­sä hy­vin­voin­nis­ta? Jos ai­kuis­ten oi­ke­as­ti pyr­ki­sim­me nä­ke­mään omil­la sil­mil­läm­me vie­rel­läm­me ole­van hä­dän tai kes­kus­te­lun­tar­peen? Jos kaik­ki kan­san­joh­ta­jat suos­tui­si­vat di­a­lo­giin ja huo­mi­oi­si­vat eri­lai­set kan­sa­lai­sen­sa?

On var­maan kaik­kein hel­poin­ta aloit­taa omas­ta ko­ti­pe­säs­tä. Tai vai­kein­ta. En tie­dä.

Nuo­ret voi­vat toi­si­naan hy­vin­kin ”miel­tä osoit­ta­val­la ta­val­la” il­mais­ta sen, et­tä he tar­vit­si­si­vat apua. En­tä jos en seu­raa­val­la ker­ral­la louk­kaan­tui­si­kaan ty­pe­räs­tä käyt­täy­ty­mi­ses­tä, vaan jak­sai­sin lop­puun as­ti sel­vit­tää, mis­tä ken­kä pu­ris­taa?

On kui­ten­kin vai­ke­aa näh­dä sy­dä­meen. Ul­ko­kuo­ri pet­tää hy­vin usein. Niin on sekä nuor­ten et­tä ai­kuis­ten kans­sa. Pro­ji­soim­me niin hel­pos­ti toi­siin ih­mi­siin tai jopa ih­mis­ryh­miin omaa pa­haa olo­am­me. Tah­toi­sim­me ol­la mu­ka­via ja ra­kas­ta­via. Tah­toi­sim­me, et­tä mei­tä ra­kas­te­taan ja mei­dät hy­väk­sy­tään. Jos näin ei ta­pah­du, saa­tam­me muut­tua äk­syi­le­vik­si kiu­kun­pe­sik­si. Py­rim­me häi­ri­ö­käyt­täy­ty­mi­sel­lä saa­maan kon­tak­tia mui­hin ih­mi­siin. Et­kö huo­maa mi­nua! Jos­kus taas jä­täm­me toi­set huo­mi­oi­mat­ta, ohi­tam­me kiu­sal­li­sen tun­tui­set kon­tak­tit. Kä­ve­lem­me vain ohi.

Mat­ka show’n va­ras­ta­jas­ta toi­sen huo­mi­oi­jak­si vaa­tii kär­si­väl­li­syyt­tä ja is­kun­kes­tä­vyyt­tä. Oman mi­nän pis­tä­mi­nen syr­jään ja toi­sen kuun­te­lu on to­del­lis­ta elä­män op­pi­kou­lua. Ai­na­kin mi­nun tar­vit­see sitä har­joi­tel­la – ja pal­jon. Joil­la­kin ih­mi­sil­lä huo­mi­oin­ti tu­lee kuin luu­y­ti­mes­tä. Joil­le­kin sen si­jaan tar­vit­see jopa muis­tut­taa ”ter­vees­tä it­sek­kyy­des­tä”. älä an­na tois­ten käyt­tää si­nua kyn­nys­mat­to­na, olen kuul­lut sa­not­ta­van. Jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan luo­mus, jo­kai­nen on yh­tä ar­vo­kas.

On­ko niin, et­tä me ih­mi­set vain har­voin osaam­me ol­la lau­pi­ai­ta sa­ma­ri­a­lai­sia lä­him­mäi­sil­lem­me? Raa­mat­tu kui­ten­kin oh­jeis­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä ja an­taa myös hy­viä esi­ku­via – ylim­pä­nä it­se Her­ra Jee­sus. Ih­mi­nen on va­jaa­mit­tai­nen, mikä ei sil­ti mie­les­tä­ni va­pau­ta yrit­tä­mäs­tä ja kil­voit­te­le­mas­ta. Suun­ta on sel­vil­lä ja oh­je­kir­ja kä­den ulot­tu­vil­la.

Ju­ma­la. Tah­don tä­nään­kin ra­kas­taa Si­nua yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä­ni niin kuin it­se­ä­ni. En vain mi­ten­kään yl­lä sii­hen. An­na Sinä voi­maa ja kul­je­ta edes oi­ke­aan suun­taan. Vauh­dis­ta ei ole niin vä­liä, sil­lä olet­han lu­van­nut an­taa ai­kaa hi­taim­mal­le­kin lam­paal­le­si. älä jätä mi­nua lau­mas­ta­si jäl­keen. Pidä mi­nut edes ää­nen­kan­ta­man pääs­sä. Aa­men.

pek­ka.tuo­mi­kos­ki@evl.fi