JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Isänmaan puolesta

24.11.2014 6.16

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141124061600

Hoik­ka nuo­ru­kai­nen maas­to­pu­vus­sa nou­see ri­pe­äs­ti mum­mu­lan mä­keä ylös. Kak­si pien­tä luo­nam­me hoi­dos­sa ole­vaa po­jan­nas­sik­kaa huo­maa­vat hah­mon, juok­se­vat äk­kiä oves­ta ulos ja rien­tä­vät vin­haa vauh­tia isoa vel­je­ään vas­taan. Veli kaap­paa po­jat kä­si­var­sil­leen, toi­sen va­sem­mal­le ja toi­sen oi­ke­al­le puo­lel­leen. Jäl­leen­nä­ke­mi­sen rie­mu on suu­ri! Myös it­se­ä­ni ti­lan­ne kos­ket­taa: en­sim­mäi­nen las­ten­lap­sis­tam­me suo­rit­taa va­rus­mies­pal­ve­lus­taan, ja näen hä­net nyt so­ti­las­pu­vus­sa.

Omis­ta po­jis­tam­me kak­si van­hin­ta tuli ko­ti­lo­mal­le si­ni­ses­sä va­rus­mie­sa­sus­sa, kak­si seu­raa­vaa har­mais­sa ja kah­del­la nuo­rim­mal­la oli yl­lään ny­kyi­nen maas­to­pu­ku. Las­ten ko­toa läh­tö on ai­na iso asia, vaik­ka van­hem­pa­na olen ko­ke­nut iloa ja tyy­ty­väi­syyt­tä sii­tä, kun oma paik­ka nuo­rel­le on löy­ty­nyt. Eri­tyis­tä hai­keut­ta olen kui­ten­kin ko­ke­nut poi­kiem­me läh­ties­sä ar­mei­jaan. Ul­ko­puo­li­ses­ta ar­mei­jan ym­pä­ris­tö vai­kut­taa ka­rul­ta. Po­jat asu­vat isois­sa tu­vis­sa, mi­ten siel­lä on yk­si­tyi­syy­den lai­ta? Kie­len­käyt­tö voi ol­la kars­kia. Mitä vai­keuk­sia us­ko­vai­nen nuo­ri ko­kee? Näi­tä olen äi­ti­nä miet­ti­nyt.

Olem­me ha­lun­neet läh­teä poi­kiem­me va­la­ti­lai­suuk­siin. On ol­lut juh­lal­lis­ta seu­ra­ta, mi­ten so­ti­la­so­sas­tot ko­koon­tu­vat va­laa var­ten, ja va­rus­mies lu­paa ”kaik­ki­val­ti­aan ja kaik­ki­tie­tä­vän Ju­ma­lan edes­sä kun­ni­a­ni ja oman­tun­to­ni kaut­ta” pal­vel­la maa­taan re­hel­li­ses­ti ja edis­tää sen pa­ras­ta. Sekä vie­lä lu­paus: ”Jouk­koa, jo­hon kuu­lun sekä paik­kaa­ni sii­nä, en jätä mis­sään ti­lan­tees­sa…” Vala kuu­los­taa niin vel­voit­ta­val­ta ja sa­mal­la lii­kut­ta­val­ta. Sii­nä on myös asi­oi­ta, jot­ka oli­si­vat meil­le kai­kil­le tär­kei­tä ar­jen elä­mäs­sä: kun­ni­oit­taa esi­val­taa, ol­la to­ve­rei­ta koh­taan aut­ta­vai­nen ja alai­sia koh­taan oi­keu­den­mu­kai­nen.

Ar­ve­len, et­tä va­rus­mie­sai­ka on an­ta­nut kai­kil­le po­jil­lem­me pal­jon tie­toa ja ko­ke­muk­sia, joi­ta ei muu­al­ta saa. He ovat jopa näyt­tä­neet viih­ty­neen ar­mei­jas­sa. Oman jouk­kon­sa kes­kel­lä he ovat var­maan ko­ke­neet yh­teen­kuu­lu­vai­suut­ta ja ka­ve­ruut­ta.

Isä­ni puki har­maan so­ti­las­pu­kun­sa yl­leen 19-vuo­ti­aa­na. Suu­rin piir­tein sa­ma­ni­käi­se­nä, kuin pa­ras­tai­kaa va­rus­mies­pal­ve­lus­ta suo­rit­ta­va lap­sen­lap­sem­me ja omat poi­kam­me ai­ka­naan. Hän kan­toi tätä asua mel­kein vii­si vuot­ta. En­sin oli ly­hyt kou­lu­tu­sai­ka ja sit­ten ylen­nys korp­raa­lik­si met­säi­sel­lä tiel­lä il­man juh­lal­li­suuk­sia.

Sen jäl­keen seu­ra­si sota-ai­ka, joka toi mu­ka­naan pal­jon mur­het­ta, kär­si­myk­siä ja me­ne­tyk­siä. Tais­te­lu­jen kes­kel­lä ko­ros­tui so­ti­lai­den kes­ki­näi­nen ka­ve­ruus, ase­vel­jeys. Pom­mi­tus­ten kes­kel­lä eräs isä­ni to­ve­ri, us­kon­sa me­net­tä­nyt us­ko­vai­sen ko­din lap­si, ha­lu­si saa­da kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si.

Sota-ai­ka­na kat­sot­tiin myös eteen­päin, vaik­ka ei tie­det­ty, mitä huo­mi­nen tuo tul­les­saan. äi­ti­ni ja isä­ni sol­mi­vat avi­o­lii­ton näi­nä vai­kei­na so­dan vuo­si­na. Sii­tä muis­tut­taa hää­ku­va, jos­sa sul­ha­sel­la on yl­lään so­ti­las­pu­ku ja mor­si­a­mel­la lot­ta­pu­ku.

Isä­ni ker­toi jos­kus ta­ri­noi­ta sota-ajas­ta. Eräs tyt­tä­ris­täm­me muis­te­lee pa­pan jut­tu­jen ai­ka­na ol­leen ai­van eri­tyi­nen, jän­nit­tä­vä tun­nel­ma. Näki, et­tä hän ei ha­lun­nut ker­toa kaik­kea, mitä oli ko­ke­nut. Isä­ni kir­joit­ti ylös myös päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jä sota-ajas­taan. Niis­sä hän toi­voo, et­tä jäl­ki­pol­ven ei tar­vit­si­si pa­pan sota-ajan kal­tai­sia ja­lan­jäl­kiä kul­kea. Muis­tel­mat päät­ty­vät lau­see­seen: ”Tai­vaal­li­nen Isä Suo­men kan­saa var­jel­koon.”

KaijaLahtinen
Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Nyt olen eläkkeellä. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.