Al­bu­mis­sam­me on kuva, joka tuo voi­mak­kaas­ti mie­leen lap­suu­te­ni sun­nun­tai­aa­mun. Isä­ni, maan­vil­je­li­jä am­ma­til­taan, is­tuu pi­ha­ki­vel­lä siis­ti ruu­dul­li­nen kau­lus­pai­ta yl­lään. Si­sa­ruk­si­a­ni on ku­vas­sa myös, joku no­jaa koi­vun­run­koon, toi­sel­la on hei­nän­kor­si kä­des­sään. Ty­töil­lä on py­hä­me­kot yl­lään. Vä­hän taa­em­pa­na nur­mi­kol­la is­tuu tuo­re vä­vy­poi­ka, mie­he­ni. Hä­nel­lä näyt­tää ole­van mu­ka­vat ju­tut me­neil­lään ap­piuk­kon­sa kans­sa.

Taus­tal­la, ka­pe­an po­lun toi­sel­la puo­lel­la, nä­kyy lap­suus­ko­ti­ni kor­kea ki­vi­jal­ka ja pää­ty­sei­nä. Ta­lon ta­kaa pil­kot­ta­vat pu­nai­nen van­ha ait­ta ja se­tä­ni na­vet­ta­ra­ken­nuk­set. Mum­mu­ni asui lap­suu­des­sa­ni juu­ri täs­sä ta­lon pää­dys­sä. Ke­säi­se­nä sun­nun­tai­aa­mu­na hän piti ik­ku­naa au­ki. Ra­di­os­ta kuu­lui ju­ma­lan­pal­ve­lus ja kau­nii­ta vir­siä. Jos kä­ve­lin mä­keä ylös etu­pi­hal­le päin, kuu­lui sama oh­jel­ma ta­lon toi­ses­sa pää­dys­sä ole­van ko­ti­ni ra­di­os­ta avoi­men ik­ku­nan kaut­ta. Kun kä­ve­lin pol­kua eteen­päin se­tä­ni ko­tiin, ju­ma­lan­pal­ve­lus kuu­lui ra­di­os­ta siel­lä­kin.

Lau­an­tai­na koti oli sii­vot­tu py­hää var­ten. äi­ti lait­toi jopa om­pe­lu­ko­neen kuo­mun pääl­le pit­si­lii­nan. Sun­nun­tai­na pu­et­tiin yl­le py­hä­vaat­teet, vaik­ka ol­tiin ko­to­sal­la. Seu­roi­hin pääs­tiin har­voin pie­nes­tä maa­lais­ky­läs­tä. Ko­dis­sa oli kui­ten­kin sun­nun­tai­sin py­hän tun­tu.

Olen kii­tol­li­nen us­ko­vai­sil­le van­hem­mil­le­ni sii­tä, et­tä he jak­soi­vat ras­kaan ja työn­täy­tei­sen elä­män kes­kel­lä opet­taa meil­le lap­sil­le le­po­päi­vän kun­ni­oi­tus­ta ja mui­ta kris­til­li­siä pe­rin­tei­tä. Lap­suus­ko­din pe­rin­tö oli taus­ta­na, kun omaa le­po­päi­vän viet­toa ison per­heen kes­kel­lä ai­koi­naan ra­ken­sim­me.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, teim­me sun­nun­tai­sin yh­des­sä ruo­kaa puo­li­so­ni kans­sa. Sit­ten hän läh­ti lä­hi­met­sään isol­le ki­vel­le pien­ten las­ten kans­sa. Sil­lä ai­kaa sain rau­has­sa val­mis­taa ruo­an lop­puun. Lem­pi­ruo­ka sun­nun­tai­sin oli esi­mer­kik­si mu­re­ke, jon­ka pääl­lä oli si­pu­li­ren­kai­ta.

Sun­nun­tai­hin kuu­lui myös py­hä­kou­lu ja seu­rat, jos nii­tä paik­ka­kun­nal­lam­me oli ei­kä es­tet­tä sin­ne läh­te­mi­seen ol­lut. Pu­et­tiin pääl­le siis­tim­mät vaat­teet.

– Mi­nul­la on seu­ra­hou­sut, rie­muit­si poi­kam­me.

Jos­kus piti kui­ten­kin is­tua pit­kän pöy­dän ää­reen ja ju­tel­la isom­pien las­ten kans­sa esi­mer­kik­si juh­la­py­hien vie­tos­ta.

Omas­sa lap­suu­des­sa­ni py­hä­päi­vää viet­ti le­po­päi­vä­nä lä­hes koko ky­län väki. Ny­ky­ään sun­nun­tain mer­ki­tys on hä­mär­ty­nyt yh­teis­kun­nas­sam­me. On unoh­tu­nut le­po­päi­vän tuo­ma siu­naus elä­mään. Töi­tä saa­te­taan teh­dä sun­nun­tai­sin sa­mal­la ta­val­la kuin ar­ki­päi­vi­sin­kin. Kau­pat ovat au­ki. Li­säk­si on lu­ke­mat­to­mia har­ras­tus- ja viih­de­ti­lai­suuk­sia, jois­sa on mah­dol­li­suus viet­tää sun­nun­tai­päi­vään­sä. Kai­ken­lai­nen tek­niik­ka myös ko­deis­sa on teh­nyt elä­mäs­täm­me ja py­hä­päi­vis­tä rau­ha­ton­ta ja ää­ne­käs­tä.

Toi­saal­ta ny­kyi­sin on py­hä­päi­vi­nä pal­jon mah­dol­li­suuk­sia kuul­la Ju­ma­lan sa­naa. Seu­ro­ja ja ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia jär­jes­te­tään eh­kä enem­män kuin kos­kaan, voim­me käy­dä niis­sä vaik­ka joka sun­nun­tai. Lä­hes joka pi­has­sa on au­to, kak­si­kin, jol­la seu­roi­hin voi läh­teä. Jos ei voin­tin­sa tai muun es­teen ta­kia seu­roi­hin pää­se, on tar­jol­la net­ti- ja ra­di­o­seu­ro­ja. Näis­tä iloit­see ny­ky­ään myös oma van­ha äi­ti­ni. Sama, joka nuo­ruu­des­saan lait­toi pit­si­lii­nan om­pe­lu­ko­neen kuo­mun pääl­le py­hä­päi­vän mer­kik­si.