JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kantava ajatus

17.1.2019 6.49

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190117064900

Olen pa­luu­muut­ta­nut lap­suu­den­ko­tii­ni. Is­tun äi­ti­ni kans­sa keit­ti­ön ik­ku­nan ää­res­sä. äi­ti to­te­aa:

– Täl­lä pi­hal­la on ol­lut hyvä mi­nun las­ten ja nyt myös las­ten­las­ten tou­hu­ta. Ik­ku­nas­ta voi seu­ra­ta las­ten te­ke­mi­siä.

– Mi­nä­kin saa­tan unoh­tua kat­so­maan lap­si­a­ni. Ajat­te­len hei­tä yh­des­sä ja erik­seen. Jos­kus olen poh­ti­nut, voi­vat­ko lap­set tun­tea mi­nun kat­see­ni ja kan­ta­vat aja­tuk­se­ni. Voi­ko aja­tuk­sen voi­mal­la kan­nus­taa? ky­syn äi­dil­tä.

– Minä us­kon, et­tä voi. Var­mas­ti lap­set ko­ke­vat, et­tä sinä ha­lu­at kan­taa ja aut­taa hei­tä ja olet omie­si puo­lel­la, äi­ti vas­taa.

Tut­tu kä­si­työ­läi­nen puo­les­taan sa­noo, et­tä mat­toi­hin voi ku­toa läm­pi­miä aja­tuk­sia. Täl­lai­sil­la ma­toil­la voi hä­nen mu­kaan­sa muis­taa lä­hei­siä tai on­ni­tel­la vie­raam­pi­a­kin. Pe­rin­tö­kan­gas­puut ovat han­ka­las­sa va­ras­tos­sa, jo­ten so­vel­lan ma­ton­ku­to­jan te­o­ri­aa ko­ti­as­ka­rei­siin. Säm­py­lät ja pul­lat saa­vat sit­koa mu­ka­vis­ta miet­teis­tä. Ve­to­ket­jun vaih­ta­mi­nen on vä­lit­tä­mis­tä. Ko­ti­par­tu­rin sak­set ke­ven­tä­vät kuor­mia.

Sit­ten mi­nun elä­mää­ni tu­lee vai­kei­ta vuo­sia. Sai­rau­det ja mo­net ko­et­te­le­muk­set vie­vät voi­ma­va­rat ja tyh­jen­tä­vät va­ra­voi­mat. Syö­pä­leik­ku­ri vie hiuk­set kuor­mia ke­ven­tä­mät­tä. Läm­pi­mät ja kan­ta­vat aja­tuk­set käy­vät vä­hiin. Ky­syn hil­jaa mie­les­sä­ni: Huo­maa­ko­han ku­kaan, et­tä minä tar­vit­si­sin kan­nat­te­lua? Osai­sin­ko ot­taa vas­taan, jos joku osoit­tai­si myö­tä­tun­toa?

Ku­luu vuo­sia. Vä­hi­tel­len oma tun­to­ais­ti al­kaa pa­lau­tua; jak­san aja­tel­la myös mui­den ti­lan­net­ta. Saa­tan seu­ra­pen­kis­sä py­säh­tyä ajat­te­le­maan edes­sä­ni is­tu­via ih­mi­siä. Mie­tin, mi­tä­hän heil­le kuu­luu. Tun­te­vat­ko he mi­nun myö­tä­e­lä­mi­se­ni? Voin­ko tu­kea ja kan­taa hei­tä aja­tuk­sen kaut­ta, kun mi­nul­la ei nyt ole voi­mia ei­kä ym­mär­rys­tä teh­dä mi­tään muu­ta? Voi­si­ko di­a­ko­ni­a­työ ol­la näin mo­ni­muo­tois­ta? Voin­ko toi­mia lä­him­mäi­se­nä kan­ta­mal­la toi­sia aja­tuk­sis­sa­ni?

Pää­tän ko­et­taa. Lä­he­tän kan­ta­van aja­tuk­se­ni si­nul­le...

...isä, joka olet täl­lä ker­taa tul­lut seu­roi­hin kou­lu­lais­ten kans­sa; eh­kä äi­ti on ko­to­na sai­rai­den luo­na;

...keit­ti­ö­vuo­ros­sa ole­va, joka har­mit­te­let, kun juus­to­pa­ket­ti unoh­tui ko­tiin;

...pu­hu­ja­vuo­ros­sa ole­va ja si­nun per­hee­si;

...uu­pu­neen nä­köi­nen seu­ra­vie­ras, joka olet tul­lut seu­roi­hin, kos­ka toi­vot vah­vis­tus­ta us­kol­le­si.

Yh­te­nä sun­nun­tai­na saan sa­not­tua myö­tä­e­lä­vän aja­tuk­se­ni ää­neen. Tut­tu suur­per­heen äi­ti sa­noo ve­det sil­mis­sä:

– On loh­dul­lis­ta kuul­la, et­tä joku huo­maa.

äi­ti­ni vii­mei­se­nä ke­vää­nä is­tum­me hä­nen keit­ti­ös­sään. äi­ti to­te­aa:

– Mi­nun elä­män­teh­tä­vä­ni on ol­lut hoi­taa. Olen hoi­ta­nut lap­sia, eläi­miä ja van­hus­ta. Nyt vii­mei­sek­si olen hoi­ta­nut it­se­ä­ni. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä olen ol­lut se kaik­kein vai­kein hoi­det­ta­va. Olen ol­lut vaa­ti­va ja tyy­ty­mä­tön. Mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta ajat­te­len, et­tä it­se­ään­kin pi­tää hoi­taa ja pi­tää hoi­ta­mi­sen ar­voi­se­na. Pi­tää ol­la it­sen­sä kans­sa kär­si­väl­li­nen ja kan­nus­ta­va.

äi­ti­ni roh­kai­se­ma­na lä­he­tän it­sel­le­ni kan­ta­van aja­tuk­sen: Lii­sa, olet ihan hyvä täl­lai­se­na. Tuon aja­tuk­sen tur­vin lu­pau­dun kir­joit­ta­maan blo­gia Päi­vä­mie­heen.

LiisaHuusko
Olen leiponut niin kauan kuin muistan. Aloitin leipomisen varpaillaan kurottaen. Sen jälkeen sekä leipomista että kurottelua jatkui monen vuosikymmenen ajan. Nyt molemmat ovat asettuneet pieniin kotitarpeisiin. Minulla on kokemusta työelämästä, työelämän ulkopuolelta ja siltä väliltä. Nykyarjessa mietin monenlaisia asioita eri näkökulmista ja eri aikajänteillä. Yritän säästää voimia pahan päivän varalle. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: liisaelina.huusko(at)gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys