Hei­nä­kui­se­na maa­nan­tai­na säh­kö­pos­tiin il­mes­tyy vies­ti: ”Jäm­sän opis­ton ke­sä­kurs­sit 2019 vii­kol­la 30 on pe­ruu­tet­tu”. Mi­nua har­mit­taa ihan oi­ke­as­ti. Olin odot­ta­nut kä­sil­lä te­ke­mis­tä sa­man­hen­kis­ten seu­ras­sa, il­ta­oh­jel­mia, ui­ma­ret­kiä vii­le­ään ve­teen, ero­het­kiä omas­ta ar­jes­ta. Joku tut­tu saat­taa tätä lu­kies­sa aja­tel­la, et­tä ei­kö mi­nul­la ole lä­hes kaik­keen tuo­hon mah­dol­li­suus ko­to­na. On ja ei ole.

Jäm­sän opis­ton mer­ki­tys mi­nul­le al­koi tiet­ty­jen opis­to­seu­ro­jen jäl­keen. Oli al­ku­ke­sä, kak­si viik­koa en­nen ju­han­nus­ta. Jäm­sän maa­kun­nal­li­set seu­rat pi­det­tiin tuo­hon ai­kaan ke­sän alus­sa. Minä yö­vyin sis­ko­jen kans­sa pie­nes­sä tel­tas­sa. Oli ai­ka kyl­mä, mut­ta en an­ta­nut sen häi­ri­tä. Olin jää­mäs­sä seu­ro­jen jäl­keen rip­pi­kou­lu­lei­ril­le. Mie­les­sä oli val­ta­va odo­tus, jän­ni­tys ja pie­ni pel­ko­kin.

Maa­kun­nal­lis­ten seu­ro­jen ja rip­pi­kou­lu­lei­rin vä­li­nen maa­nan­tai oli tal­koo­päi­vä. Me ke­sän 1972 rip­pi­kou­lu­lai­set osal­lis­tuim­me seu­ro­jen pur­ku­työ­hön mo­nel­la ta­val­la. Minä olin yh­te­nä sil­loi­sen ma­joi­tus­toi­mi­kun­nan apu­lai­se­na. Teh­tä­vä­nä oli ke­rä­tä ja tuu­let­taa seu­ra­ma­joi­tuk­ses­sa käy­tet­ty­jä tyy­ny­jä.

Rip­pi­kou­lu­lei­ri kes­ti kak­si viik­koa, ja mei­tä rip­pi­kou­lu­lai­sia oli yli 80. En ol­lut kos­kaan ol­lut niin kau­an pois­sa ko­toa en­kä näh­nyt niin pal­jon ikäi­si­ä­ni us­ko­vai­sia. Ma­ja­paik­ka­ni oli opis­ton van­han puo­len kol­man­nes­sa ker­rok­ses­sa. En pääs­syt sa­maan huo­nee­seen tut­tu­jen tyt­tö­jen kans­sa. Olin sei­nän ta­ka­na ja toki vä­hi­tel­len tu­tus­tuin huo­ne­ka­ve­rei­hi­ni.

Rip­pi­kou­lun vä­li­tun­neil­la kä­ve­lim­me usein opis­ton pi­ha­maal­la. Muis­tan vie­lä­kin tar­kas­ti, min­kä­lai­set vaat­teet ys­tä­väl­lä­ni Pir­jol­la oli: ruu­dul­li­nen hame ja sii­hen so­pi­va, hie­man pu­ner­ta­van­rus­kea pai­ta­pu­se­ro. Kun pu­huim­me lei­ri­a­jan huo­li­sis­tam­me, Pir­jo loh­dut­ti mi­nua tuo­reel­la rip­pi­kou­luo­pe­tuk­sen lau­seel­la: ”Hän an­taa mur­hei­siim­me loh­du­tuk­sen”. Lau­se on tul­lut mie­leen mon­ta ker­taa ku­lu­nei­den vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na sekä Pir­jon et­tä oman elä­män vai­heis­sa. Mur­hei­ta­kin on ol­lut mo­nen­lai­sia.

Rip­pi­kou­lu­viik­ko­jen jäl­keen Jäm­sän kris­til­li­sen kan­sa­no­pis­ton ra­ken­nuk­sia ja pi­ha­pii­riä on re­mon­toi­tu ja uu­dis­tet­tu mer­kit­tä­väs­ti. Opis­to­seu­rat on jo kau­an sit­ten siir­ret­ty al­ku­ke­säs­tä hei­nä­kuul­le. Muis­te­len kuul­lee­ni yh­te­nä pe­rus­te­lu­na juu­ri kyl­myy­den, jota ai­ka­naan koin pik­ku­tel­tas­sa. Vä­hi­tel­len opis­to­seu­rat ovat laa­jen­tu­neet ja le­vit­täy­ty­neet mo­nin­ker­tai­sik­si. Ker­ke­sin asua kas­va­van per­hee­ni kans­sa mo­nel­la pel­lol­la, en­nen kuin maa­kun­nal­li­set seu­rat siir­ret­tiin Keu­ruul­le.

Jäm­sän opis­ton ra­ken­nuk­sel­la ja pi­ha­pii­ril­lä on mi­nul­le edel­leen iso mer­ki­tys. Olen ko­ke­nut sen joka ker­ta, kun olen kään­ty­nyt opis­ton koi­vu­ku­jal­le. Kurs­sit ovat al­ka­neet vii­meis­tään sii­nä.

Ke­vät­tal­vel­la 1988 Jäm­sän opis­tol­la pi­det­tiin kas­vat­ta­ja­kurs­si. Muis­tan ajan­koh­dan sil­loi­sen asuin­pai­kan ja sil­loi­sen kuo­puk­sen pe­rus­teel­la. Li­säk­si mi­nul­la on tal­les­sa kurs­sis­ta mel­ko hy­vät muis­tiin­pa­not. Kas­vat­ta­ja­kurs­sil­la pu­hut­tiin mm. it­se­tun­nos­ta, per­heen mer­ki­tyk­ses­tä työ­mo­ti­vaa­ti­on läh­tee­nä, eri­lais­ten las­ten hy­väk­sy­mi­ses­tä ja kan­nus­ta­mi­ses­ta sekä las­ten kas­vat­ta­mi­seen tar­vit­ta­vas­ta ajas­ta. Kurs­sin ai­neis­to on mie­les­tä­ni edel­leen ajan­koh­tai­nen. Voi­si­ko­han myös kurs­sin ni­men, Kas­vat­ta­ja­kurs­si, ot­taa uu­del­leen käyt­töön? Nimi vaih­det­tiin ai­ka­naan äi­dit ja isät -lei­rik­si ja myö­hem­min Avi­o­puo­li­so­lei­rik­si.

Minä aloi­tin Jäm­sän ke­sä­o­pis­to­lai­se­na vuon­na 2005. Nuo­rim­mai­nen oli sil­loin vas­ta 4-vuo­ti­as. Per­heen toi­sek­si van­hin poi­ka lu­pa­si huo­leh­tia pie­nim­mis­tä ja roh­kai­si mi­nua läh­te­mään. Olin kah­te­na ke­sä­nä ai­kuis­ten eng­lan­nin kie­len kurs­sil­la. Kurs­sien tau­ol­la kuu­los­te­lin, mitä rin­nak­kais­kurs­seil­la teh­tiin. Ki­pi­nä toi­siin kurs­sei­hin syn­tyi ute­li­ai­suu­des­ta ja vä­hän ka­teu­des­ta­kin sii­hen, et­tä toi­set tun­tui­vat te­ke­vän niin hie­no­ja jut­tu­ja. Kun sit­ten olen ol­lut Jäm­sän opis­tol­la kir­joit­ta­ja­kurs­sel­la, olen kur­kis­tel­lut kä­den­tai­ta­jien suun­taan. Yh­te­nä ke­sä­nä opet­ta­jat oli­vat ke­hit­tä­neet yh­dis­tel­mä­kurs­sin, jos­sa sain ko­keil­la kä­si­töi­den te­koa ja sa­noit­taa tai­de­kurs­si­lais­ten tau­lu­ja. Se oli hie­no ko­ke­mus.

Tä­nä­kin ke­sä­nä oh­jel­mas­sa oli hou­kut­te­le­via rin­nak­kais­kurs­se­ja. Va­li­tet­ta­vas­ti kurs­sit jou­dut­tiin pe­ru­maan. Mi­nul­le Jäm­sän opis­ton ke­sä­kurs­seil­la on ol­lut to­del­la iso mer­ki­tys jo 14 vuo­den ajan. Toi­von ko­vas­ti, et­tä myös en­si ke­sä­nä mo­net kurs­sien opet­ta­jat ja op­pi­laat löy­tä­vät Jäm­sän opis­tol­le ke­säl­lä­kin, vaik­ka opis­to­seu­rat ovat muut­ta­neet Keu­ruul­le.