Ylen lähettämässä uudessa uutis- ja ajankohtaisohjelma Kioskissa keskusteltiin tällä viikolla asunnottomista suomalaisista. Nuoria asunnottomia on tällä hetkellä 7 500.
Siis 7 500 ihmistä, joilla ei ole kattoa pään päällä. Voiko se olla totta?
Ohjelmassa oli mukana Raakel, joka syventyi asunnottoman elämään olemalla 24 tuntia asunnottoman Miskan seurassa. He kulkivat koko yön Helsingissä paikasta toiseen. Kun pikaruokapaikka meni kiinni, he siirtyivät seuraavaan lämpimään tilaan, ottivat selvää, missä on vettä ja vessa. Miska tiesi neuvoa Raakelia, sillä Miska oli ollut kodittomana neljä kuukautta.
Nukkumasijaa oli vaikea löytää. Yhtään avonaista roskalaatikkoa ei löytynyt, kaikissa oli lukko. Ja jos olisi löytynyt, paperiroskis on aika kylmä huone. Helsingissäkin oli tuolloin pakkasta toistakymmentä astetta.
Maailmassa on miljoonia lapsia, jotka viettävät aikaansa kadulla, tunneleissa ja viemäreissä. He kerjäävät ja varastavat ruokansa, tappelevat reviiristä, pelkäävät rottia, pahoinpitelijöitä ja hyväksikäyttäjiä ja kuolevat kylmään ja nälkään. Ajattelen, että me täällä hyvinvointi-Suomessa emme tajua, kuinka epätasaisesti hyvinvointi on maailmassa jakaantunut. Tai hyvinvointia ei kaikilla ole olemassakaan, on vain pahoinvointia.
Meillä on paljon auttamisorganisaatioita. Uskon, että ne Helsingin seurakuntien ihmiset, jotka katsoivat ohjelman, alkoivat heti reagoida. Keskustelussa ei mainittu kirkon diakoniatyötä, mutta asuntoministeri kyllä puhui laaja-alaisesti kaikista toimijoista.
Rauhanyhdistyksissä ja SRK:ssa toimii perhe- ja diakoniaorganisaatio, jonka tarkoituksena on vahvistaa kotien ja perheiden hyvinvointia. On muistettava, että organisaatiot sinänsä eivät palvele eivätkä auta. Pahimmassa tapauksessa käy kuten monesti eri elämänalueilla, että itse asia unohtuu, eli kuluneen sanonnan mukaan ”lapsi joutuu hukkaan pesuveden mukana”.
Jeesuksen antama diakoniatyön malli on käytännönläheinen ja aina toimiva. ”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.” Martti Luther opetti, että usko ei jätä kristittyä toimettomaksi. Hän sanoi, että kristitty on ”pelastettu palvelemaan”.
Kirkko on valtava organisaatio. Mieleeni nousi kuva seurakuntien huikeasta kiinteistömassasta, jonka lämmityskulujen kanssa ollaan päivillä. Kirkkoja ei voi jättää kylmilleen, sillä arvokkaat esineet ja taulut ja urut pilaantuisivat. Hurja ja kärjistetty kuvani vaihtuu toiseen: ihminen etsii nälissään ja kylmissään yösijaa ja uupuu kiinni olevan kirkon oven ulkopuolelle. Eiväthän loppuun asti hiotut organisaatiot estä itse asiaa?
Ohjelman juontaja kiinnitti huomiota siihen, että paljon puhutaan, kuinka pitää suunnitella, pitää huomata ja pitäisi tehdä, mutta kuka todella tekee?
Kukaan ohjelmassa mukana olevista ei sanonut kyyneleitään pyyhkivälle Miskalle: ”Tule meille ensi yöksi. Meillä on tilaa yhdelle kodittomalle.” Onneksi ohjelman jälkeen toimitukseen tulvi avunantojen vyöry ja Miska sai heti väliaikaisen asunnon! Tämä tuntui rohkaisevalta. Ihmisillä on paljon diakonian mieltä ja henkeä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys