Opis­ton pää­tyt­tyä olin kak­si viik­koa lo­mal­la. Toi­nen viik­ko meni har­joi­tel­les­sa pää­sy­ko­kei­siin. Töi­den alet­tua ai­ka on vie­räh­tä­nyt no­pe­as­ti.

Opis­to­vuo­teen mah­tui pal­jon asi­oi­ta. Huip­pu­het­ki­nä ovat mie­leen jää­neet kaik­ki isot ta­pah­tu­mat ja juh­lat, yh­des­sä teh­dyt reis­sut. Päi­vä­kir­jaa lu­kies­sa muis­taa pie­niä hy­viä het­kiä siel­tä tääl­tä. Va­lo­ku­via kat­so­es­sa tu­lee mie­leen yk­sit­täis­ten ih­mis­ten kans­sa käy­ty­jä kes­kus­te­lu­ja ja het­kiä. En­nen opis­ton päät­tä­jäis­päi­vää mie­tin, et­tä mi­ten sel­vi­än ky­sei­ses­tä päi­väs­tä. Niin vain sel­vi­sin. Ajat­te­len, et­tä se ikä­vä ja luo­pu­mi­sen vai­keus ker­toi­vat sii­tä, et­tä vuo­si oli ol­lut on­nis­tu­nut ja hyvä.

Opis­to­ka­ve­rei­den kans­sa olem­me pi­tä­neet tii­viis­ti yh­teyt­tä pu­he­li­mel­la. Erää­nä päi­vä­nä miel­tä­ni läm­mit­ti pos­ti­laa­ti­kos­ta pil­kis­tä­nyt pie­ni kir­je. Sen oli lä­het­tä­nyt eräs opis­to­kämp­pä­ni tyt­tö. Ny­kyi­sin on juh­laa, kun saa kä­sin kir­joi­te­tun kir­jeen. Fa­ce­boo­kin ja What­sAp­pin myö­tä pa­pe­ri­kir­jeet ovat uh­kaa­vas­ti väis­ty­mäs­sä syr­jään.

Jos pi­täi­si sa­noa, mikä päi­vä oli opis­to­vuo­den mie­leen­pai­nu­vin, va­lit­si­sin pää­tös­juh­la­päi­vän. Oli hie­noa näh­dä koko jouk­ko juh­la­vaat­teis­sa. En­sin kä­vim­me kir­kos­sa juh­la­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Sen jäl­keen tu­lim­me vie­lä opis­tol­le pie­neen juh­laan, jon­ka jäl­keen oli hy­väs­te­ly­jen ai­ka. Tun­tui hy­väl­tä päät­tää opis­to­vuo­si sii­hen, et­tä sai hy­väs­tel­lä kaik­ki, sa­noa hy­viä muis­to­ja ja aja­tuk­sia kus­ta­kin ih­mi­ses­tä ja jät­tää hei­dät kaik­ki Ju­ma­lan rau­haan.

Jul­jaa­na Ruus­ka