Saimme marraskuisena lauantaina vieraiksi viime vuoden opistolaisia.
Vierailun aluksi oli tyttöjen sählypeli, jossa vastakkain pelasivat tämänvuotiset Vauhtiviivat ja viime vuoden opiskelijoiden joukkue Vastaisku. Vastaisku johti peliä jo 4–0, mutta Vauhtiviivat voittivat lopulta pelin 6–5.
Jäähallilla pelattiin haastepeli viime vuoden opistolaisten joukkuetta, Jarrupaloja vastaan.
Jarrupalat veivät voiton nykyisten opistolaisten joukkueesta Wilttiketjuista 5–1, mutta onneksi tärkeintä onkin pelaamisen ilo ja hyvä fiilis!
Vauhdikkaan päivän iltana kokoonnuimme kuuntelemaan alustusta, jonka aiheena oli Minä liikkujana ja urheilun seuraajana. Alustuksen piti Mikko Jegoroff. Sen jälkeen saimme tilaisuuden käyttää puheenvuoroja aiheesta.
Keskustelussa puhuttiin liikunnan hyvistä vaikutuksista. Keskustelussa käsiteltiin myös sitä, voiko liikunnalla olla kielteisiä vaikutuksia ja milloin liikunta tai siihen liittyvät asiat voivat olla vaaraksi uskonelämälle. Pohdimme, mitä eroa on seurata uskovaisten haastepeliä ja SM-liigan ottelua paikanpäällä. Mietimme myös, onko vaarana, että urheilun seuraaminen johtaa porukoitumiseen, kun se jakaa ihmisiä.
Päivä oli kokonaisuudessaan aivan huikea!
Jopi, Fanny, Eerika ja Sanni
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys