Suviseuroihin kokoontuvaa seurakansaa on verrattu usein lintuparveen. Taaskin seurojen lähestyessä huomasin, että mieleni täytti voimakas tunne: Meidän täytyy päästä lähtemään. Muut ovat jo siellä, ovat jo menossa, tuli halu yhtyä parveen. Nykytermillä sitä kutsutaan kai yhteisöllisyydeksi. Voin kuvitella, että linnuilla tulee samanlainen polte, kun muuttoaika lähestyy.
Mitä nuo neljä, viisi päivää merkitsevät minulle. Ensisijaisesti lepoa. Tarkoitan tällä sekä hengellistä että henkistä lepoa. Saan keskittyä Jumalan sanan kuuloon, monta saarnaa peräkkäin, kaikessa rauhassa. Ja jos jonkin saarnan kuuntelu häiriintyy, tietää että seuraava tulee kohta. Tähän tulee lisänä keskustelut uskosta perheen tai läheisten kanssa. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan tuon tuokion kerran vuodessa. Pääsen irti kaikesta tavallisuudesta ja arjesta.
Toki seuroja ennen menee vähintään edellinen viikko valmisteluihin. Ja vaivaa ja tekemistä on seurojen aikanakin, mutta se on erilaista, koska olemme retkellä. Kaiken värjää ilo yhdessä olemisesta. Noina päivinä en halua kuulla ulkopuolisesta maailmasta mitään, en uutisia, en sotia, en sote-ratkaisuja. Niitä ehtii miettiä sitten vuoden 360 muuna päivänä.
Mitä muuta näin ja koin tuolla Yppärin pelloilla? Olimme autoletkassa juuri saapuneet seura-alueelle, kun auton konehuoneessa joku letku posahti ja harmaa usva nousi konepellin alta ja syöksyimme ulos autosta. Lähellä olevasta asuntoautosta tuli välittömästi mies sammutin kädessä tarjoamaan apua ja mönkijällä ajava mies lupasi järjestää hinausapua. Silloin ei tietenkään oikein naurattanut.
Kun olimme aikamme odottaneet traktoria, sen kuski sanoikin tullessaan, että leiriytykää tähän. Eräs ystäväperheen isä oivalsi tilanteen hyvin. Hänen mielestään mieheni teki vain kikkakolmosen, että pääsi paremmalle paikalle. Olikin totta, että pääsimme huomattavasti lähemmäs keskuskenttää, kuin jos olisimme edenneet letkan mukana alueelle, jota silloin täytettiin.
Uskon, että kaikki suviseuroissa olleet muistavat kylmän tuulen, aivan yllättävän kylmän! Seisoin litramyynnin jonossa ja minulla oli lämmin tuulenpitävä takki mutta aivan liian heppoiset housut, ja minua paleli. Laskeskelin, että edelläni oli noin 50 sankoa tai kattilaa ennen kuin saisin oman annokseni. Yritin laittaa miehelleni viestiä, että lähettäisi jonkun muun jonottamaan puolestani, mutta verkko oli tukossa. Aloin olla jo niin kohmeessa, etten ollut varma, pystyisinkö kävelemään enää teltallemme.
Muistan myös sen pikkupojan, jolla tuli kiire vanhempien perään isossa teltassa. Nopeasti hän keräsi tärkeimmät lastut mukaansa, aikomuksenaan jatkaa leikkiään jossain muualla. Oli myös sydäntä lämmittävää seurata sivusta kahden nuoren perheen tapaamista. Toinen perhe käveli keskuskenttää kohti, kun ohiajava auto pysähtyi, ja koko porukka purkautui ulos autosta tervehtimään ja juttelemaan heidän kanssaan. Selvästi tapaaminen oli mieluisa yllätys molemmille perheille. Myös näissä suviseuroissa katsoin hieman kaihoten odottavien äitien pyöreitä mahoja tai pieniä sylivauvoja, minulla tuo aika on ohi.
Meille on tullut huvitukseksi mieheni kanssa suviseuroissa peltoteitä kulkiessa etsiä meille sopivaa asuntovaunua vanhuuden päiville. Emme etsi mitään kaksitoistametristä camperia, vaan mahdollisimman pientä vaunua, johon me kahdestaan mahdumme nukkumaan. Näissä suviseuroissa valikoitui se kokonaan punaiseksi maalattu vaunu, jonka etuikkunoihin oli maalattu isot silmät.
Aivan seurojen lopuksi pääsimme hyväntekijöiksi. Lähdimme kotimatkalle ennen pahinta ruuhkaa – taitavan mieheni pikakorjaaman automme kanssa. Ennen kasitietä edessämme oli vain lyhyt letka autoja. Mieheni huomasi, että pari autoa edellämme oli uuden näköinen asuntovaunu, jossa oli sivuikkuna auki. Kun letka pysähtyi, loikkasin ulos autosta ja juoksin tuota vaunua vetävän auton luo ja aukaisin etuoven. Etupenkillä istuvalla rouvalla oli hyvin hämmästynyt ilme, kun huikkasin, että teillä on ikkuna vaunussa auki. Juoksin takaisin autoomme, ja letka lähti saman tien eteenpäin. Tuon auton kuski tajusi tilanteen, eikä kääntänytkään yhdistelmäänsä etelää kohti, vaan ajoi tien yli pienemmälle tielle sulkemaan ikkunan. Me käännyimme pohjoiseen päin. Jäi hyvä mieli.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys