Kari Vengasaho
Kari Vengasaho
Siionin Lähetyslehdessä ilmestyy tänä vuonna artikkelisarja Hengen hedelmistä. Mitä Hengen hedelmät ovat nykyään uskovaisen henkilökohtaisessa elämässä, perheessä, yhteiskunnassa sekä Jumalan seurakunnassa?
Ntchisin kylän pyhäkoululaiset Malawissa ottivat iloisesti laulaen lähetyspuhujat vastaan. Laulua rytmitettiin taputtamalla käsiä paikallisen tavan mukaan.
KUVAT: Heikki Syrjäniemi
Ntchisin kylän pyhäkoululaiset Malawissa ottivat iloisesti laulaen lähetyspuhujat vastaan. Laulua rytmitettiin taputtamalla käsiä paikallisen tavan mukaan.
KUVAT: Heikki Syrjäniemi
”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” (Luuk. 8:5–8.)
Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus, josta lasketaan aikaa sekä taakse- että eteenpäin. Koska Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat saman pelastusteon osia, niitä juhlittiin alkuaan samana päivänä. Vasta 300-luvulla pitkäperjantai erkani erilliseksi juhlapäiväksi.
Eteemme voi tulla hyviä ja kauniita asioita, jotka antavat voimaa, iloa ja luottamusta elämään. Myös ylivoimaisilta tuntuvat koettelemukset, kriisit, suru ja menetykset ovat osa elämää, ja jokainen kohtaa hyvin todennäköisesti niitä jossakin elämänsä vaiheessa. On arvioitu, että lähes 90 prosenttia ihmisistä kokee elämässään vähintään yhden asian, joka potentiaalisesti voi aiheuttaa trauman. Traumatilanne tulee usein kuin salama kirkkaalta taivaalta ja järkyttää elämän turvallista jatkuvuutta.
Pixabay
Pixabay
SRK:n viestinnän teema näkyy kristillisyyden toiminnassa monin tavoin. Vuositeema pyritään valitsemaan siten, että sen pohjalta voidaan pitää alustuksia ja keskustella yhteisissä kokoontumisissa. Teeman pohjalta laaditaan kirjoituksia kristillisyyden lehtiin ja teema on esillä myös SRK:n ajankohtaiskirjassa. Valitun teeman pohjalta valmistellaan ohjelmia Kesäseuraradioon ja aihetta käsitellään myös Suviseurojen alustuksessa.
Kolmiulotteinen, värikäs seiminäkymä 1900-luvun alusta on painettu pahviselle kiiltopaperille.
Helsingin kaupunginmuseo
Kolmiulotteinen, värikäs seiminäkymä 1900-luvun alusta on painettu pahviselle kiiltopaperille.
Helsingin kaupunginmuseo
Seimiasetelma on nykyisin tuttu näky jouluaikaan maassamme. Siinähän on kyseessä jouluevankeliumin hahmoista rakennettu asetelma, jonka keskiössä on Jeesus-lapsi seimessään. Hänen ympärillään on ainakin Maria, Joosef ja tallin eläimiä.
Lasse Kokko
Lasse Kokko
Suomessa on arviolta 200 000 muistisairasta ihmistä. Sairastuneiden määrä lisääntyy päivittäin, kun väestö ikääntyy. Ikä on sairauden merkittävin riskitekijä. Muistisairaus koskettaa arviolta joka viidettä suomalaista jo nyt jollakin tavalla. Sairaus voi tulla mihin tahansa perheeseen, toisilla riskitekijöitä on vain enemmän.
Oulun vuosikokousseurojen 1933 yhteydessä pidetyn puhujienkokouksen osallistujia kokouspaikan, Oulun ruotsalaisen keskikoulun pihalla. Eturivissä istumassa mm. Jaakko Liljeblad, Heikki Jussila, Adolf K. Suoraniemi ja Robert Vepsäläinen.
SRK:n arkisto
Oulun vuosikokousseurojen 1933 yhteydessä pidetyn puhujienkokouksen osallistujia kokouspaikan, Oulun ruotsalaisen keskikoulun pihalla. Eturivissä istumassa mm. Jaakko Liljeblad, Heikki Jussila, Adolf K. Suoraniemi ja Robert Vepsäläinen.
SRK:n arkisto
Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokoontuminen vuodenvaihteessa on muodostunut jo perinteeksi. Vuodenvaihteen puhujienkokouksia on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1973 lähtien.
Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Oletko joskus kuullut sanottavan, että Suomi on luottamusyhteiskunta? Moni varmasti on. Mikä luottamusyhteiskunta on ja miksi se on tärkeä? Mitä siitä seuraisi, jos menettäisimme luottamusyhteiskunnan? Tarkastelen tässä artikkelissa näitä kysymyksiä ennen kaikkea yhteiskunnallisesta näkökulmasta käsin.
Kuvituskuva: Eveliina Saukko
Kuvituskuva: Eveliina Saukko
Siitä on nyt kymmenen ja puoli vuotta, kun seisoin Kätilöopiston sairaalan synnytysosastolla ja graavilohentuoksuinen kätilö onnitteli minua vastasyntyneen poikani johdosta. Minusta oli tullut isä!
Sirpa Tuomaala
Sirpa Tuomaala
Abrahamin veljenpoika Loot perheineen oli valinnut kodikseen Sodoman kaupungin. Lootin vieraiksi tulivat samat Jumalan miehet, jotka olivat vierailleet Abrahamin luona.
Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisenä olemista. Se liittyy ihmisen elämään syntymästä lähtien ja ilmenee eri elämänvaiheissa eri tavoin. Seksuaaliset tarpeet ovat yhtä luonnollisia kuin uni ja ravinto.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys