T. S.
T. S.
Viime vuosina on ryhdytty tekemään itkututkimusta. Suomalaiset potevat enenevässä määrin masennusta. Yksinäisyys, toimeentulohuolet ja hälyuutiset surettavat. Monet itkevät illalla yksikseen kotona.
SRK:n kuva-arkisto
SRK:n kuva-arkisto
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista muistiviikkoa ja 21.9. kansainvälistä maailman Alzheimer-päivää. Uuden tutkimuksen (Roitto ym. 2024) mukaan muistisairauteen sairastuu noin 23 000 ihmistä vuosittain ja sairastuneita on jo nyt 200 000.
Uusi raamattuluokkamateriaali ”Uskon tiellä” on Lahdessa otettu innolla vastaan. Sari Kähkönen hyödyntää materiaalia monipuolisesti.
äiti, sä oot tyhmä. Se on mun mielipide. Saan mä sanoa mun oman mielipiteen. Uhmakkaan kymmenvuotiaan varmuudella myös äidin voi arvottaa omalla mielipidemittarilla.
Lapsuudessa luodaan ihmisen elämän perusta, rakennetaan sen perusturvallisuus. Lapselle on alusta alkaen elintärkeää tuntea olevansa rakastettu. Hänen oikeutensa on kasvaa turvallisessa huolenpidossa. Lapsen oikeuksiin kuuluu paljon asioita, jotka unohtuvat helposti meiltä kasvattajilta.
Suomen sisällissota oli monien epäonnisten tapahtumien ketju, joka johti raakaan välienselvittelyyn suomalaisten valkoisten ja punaisten kesken. Pitkälti kysymys oli vasta itsenäistyneen valtion sisäisestä konfliktista, mutta toisaalta tapahtumat kytkivät Suomen ensimmäisen maailmansodan aikaisiin laajempiin kansainvälisiin valtakuvioihin Euroopassa. Kuvituskuvassa on saksalainen sotalaiva Helsingissä keväällä 1918.
Haapajärvinen Eino Syrjäniemi täytti sata vuotta viime keskiviikkona 25. huhtikuuta. Kun Syrjäniemen äiti oli odottanut Einoa vuonna 1917 syystalvella, oli ruoka ollut tiukassa. Jauhoihin oli jouduttu laittamaan pettuakin.
Pieni lapsi katsoo kuolevaa ihmistä. Bolsevistin vaimon viimeiset sanat ihmetyttävät pientä todistajaa.
Avioliitto on herkästi haavoittuva ihmissuhde, jonka hoitamisessa pariskunnan ei tarvitse jäädä yksin.
”Kaikella on aikansa, joka asialla maan päällä.” Tämä Saarnaajan viisaus tuhansien vuosien takaa ei välttämättä tuo helpotusta silloin, kun olemme raskaassa elämäntilanteessa. Siinä on kuitenkin lupaus elämänkulun vaikeiden päivien vaihtumisesta helpompiin.
Kannuslainen Raimo Ranta-Nilkku on tehnyt pitkän työuran hoitoalalla. Hän aloitti työt 1970-luvulla lääkintävahtimestarina Kokkolan päivystyspoliklinikalla. Työ oli rajua, ja ihmiselämän varjopuolet tulivat heti vastaan.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto. Luomiskertomuksessa kerrotaan, kuinka Jumala totesi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1. Moos. 2:18.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys