T. S.
T. S.
Viime vuosina on ryhdytty tekemään itkututkimusta. Suomalaiset potevat enenevässä määrin masennusta. Yksinäisyys, toimeentulohuolet ja hälyuutiset surettavat. Monet itkevät illalla yksikseen kotona.
SRK:n kuva-arkisto
SRK:n kuva-arkisto
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista muistiviikkoa ja 21.9. kansainvälistä maailman Alzheimer-päivää. Uuden tutkimuksen (Roitto ym. 2024) mukaan muistisairauteen sairastuu noin 23 000 ihmistä vuosittain ja sairastuneita on jo nyt 200 000.
”Lastenkasvatusoppaat ja aikakausilehdet ovat täynnä hyvää tarkoittavia kasvatusvinkkejä ja määritelmiä siitä, mikä on lapselle eduksi, mikä taas haittaa hänen kehitystään. – – äiti ja isä tuntevat itsensä ja lapsensa parhaiten ja voivat valita ohjeista ne, jotka luontevimmin heille sopivat. Hyvä vanhempi voi olla lukuisin eri tavoin.”
Luterilaisen uskonpuhdistuksen merkkivuonna on hyvä pysähtyä tarkastelemaan niitä luterilaisuuden rakenteita, jotka ovat kantavia sekä opillisten sisältöjensä että elämää muokkaavien vaikutustensa takia.
Kristillinen usko perustuu Jeesuksen ylösnousemukseen. Pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla, on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla. Pääsiäistä edeltää hiljainen viikko, jolloin muistellaan Kristuksen kärsimystä ja tietä Golgatan ristille. Varsinainen pääsiäinen alkaa pääsiäissunnuntaista, jolloin kristityt juhlivat Jeesuksen ylösnousemusta.
Raamattuun kirjoitettu pyhä Jumalan sana on uskon ylin ohje. Se ohjaa myös kristityn elämää. Usko ei perustu ihmisen omaan ymmärrykseen, vaan siihen, että Jumala avaa sanaansa Pyhän Hengen kautta.
Utajärvellä asuvat Irmeli ja Antti Koistinen ovat avanneet kotinsa perhehoitoa tarvitseville. Perhehoito on ikäihmisten, vammaisten ja lasten hoivan ja huolenpidon järjestämistä perhehoitajan kodissa. Talon asukas Anni Palokangas (kuvassa vas.) kertoo, että hän on saanut perhehoidosta virkistystä ja vaihtelua arkeensa.
– Kirja ylitti odotukset, vaikka ne olivat korkealla! Tietoa kirjassa on niin paljon, että uutta asiaa riittää moneen lukukertaan, kertoo taivalkoskinen Rea Tiirola-Tyni ajatuksiaan kirjasta Laula kansa Jumalan – Siionin laulujen tekijöitä ja taustoja.
Kysymys lasten vastaanottamisesta Herran lahjoina perustuu Raamatun ilmoitukseen Jumalasta Luojana. Tämä kuvastuu esimerkiksi patriarkka Jaakobin vastauksessa veljelleen Esaulle tämän kysyessä Jaakobin lapsista: ”Nämä ovat lapset, jotka Jumala armossaan on suonut minulle” (1. Moos. 33:5). Vanhoillislestadiolaisuudessa on haluttu pitäytyä Raamatun ilmoitukseen, ja kielteinen suhtautuminen perhesuunnitteluun ei ole uusi asia.
Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi Suomessa keräsi reilut 62 000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite on herättänyt runsaasti huomiota ja kannanilmaisuja sekä puolesta että vastaan. Mistä tässä on oikeastaan kysymys?
We are living in an era of dramatic change and uncertainty. There are public discussions of values and fundamental issues of faith as well as employment, workplaces, and subsistence. It is important to pray that God’s word would guide our choice of lifestyle and values.
Kymmenennen käskyn sisältö kiteytyy Jeesuksen opetukseen: ”Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matt. 7:12.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys