Jo helpottaa.
Rajoitus toisensa jälkeen poistuu. Kahdesti rokotettuna voisin jo vaikka lähteä lentoon.Vielä se ei kuitenkaan inspiroi. Passin voimassaolokin pitäisi tarkistaa. Passin hankkijoita on kuulemma nyt niin paljon, että olisi varauduttava pitkään jonotukseen.
Niin kauan on kestänyt tällaista rauhallista eloa, että meinaa unohtua, mitä kaikkea eläkeläisen arkeen ennen mahtui. Reaktiokykyni lienee heikentynyt, kun vähäinenkin tehtävä tuntuu suurelta. Puolitoista vuotta olen voittopuolisesti pysynyt kotona ja kulkenut samoissa maantien värisissä verkkareissa ja saman tyylin puserossa. Nyt yritin palautua entisiin, vähän nätimpiin kuteisiin, mutta miten lie ne olivat jotenkin muuttuneet ahtaammiksi. Vaateostoksistani on kulunut niin pitkä aika, etten saa inspiraatiota; en osaa kulkea rekkien välissä.
Kuitenkin tarvitsisin uutta, jotain korona-ajan jälkeistä muotia. Päivälehdissä on nyt tiheään muotiasioita. Yhden mieleiseni koko sivun jutun löysin ja ajattelin saavani siitä sen, mitä tarvitsen: ”Beigeä, kashmiria ja hehkuvaa munakoisoa”. Mutta beigehän on vähän niin kuin ne minun verkkarini, eikä niitä siis tarvitse vaihtaa. Kashmirin väriä etsin, kunnes joku valisti, että se on kangaslaatu. Hehkuvasta munakoisosota en vieläkään tiedä, onko se väri, kangaslaatu vai kivijalkakahvilan bravuurileivos. Lehti ehti mennä keräykseen ennen kuin tarkistin asiaa.
Onneksi ilmestyi Päivämies, joka oli omistettu ajatukselle ”vähemmän on enemmän”. Siinä puhuttiin minimalismista ja ekologisesta jalanjäljestä ja siitä, miten paljon helpommin pärjäämme, jos kaapit eivät ole pullollaan toisarvoisia yleishyödykkeitä. Taidanpa hävittää kaapista vielä joitakin vähäkäyttöisiä. Ainakin ne käytöstä unohtuneet vaatteet, jotka on ostettu markoilla.
Mutta jos jostain löydän hehkuvan munakoison värisen kuteen, sen ostan.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys