Meidän perheen syksy on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Lapset ovat koulussa, nuorin on aloittanut päivähoidon ja minä uuden työn ja vanhat opiskelut. Arki on sanalla sanoen kiireistä.
Mutta arki – sitä täällä on odotettu! Kouluun lähtöjä, töistä tuloja, harrastuksiin kuskauksia, nopeasti kyhättyjä päivällisiä ja jalkapallokentältä kantautuvia kuminpalasia. Kaikkea sitä!
Edelliset kaksi syksyä ovat alkaneet suurin odotuksin ja päättyneet vielä suuremmin pettymyksin. Yksi lapsista ei ole sairauden vuoksi pystynyt käymään koulussa kuin pieniä hetkiä. Arki on ollut koululle viemistä ja hakemista ja siinä välissä kuntouttamista.
Nyt viimein arki on alkanut helpommin. Oikeasti se on alkanut paljon paremmin kuin uskalsimme toivoa. Siitä huolimatta huomaan suhtautuvani hieman arkana ajatukseen, että meillä on arki alkanut helpottaa. Elämä ei enää olekaan jatkuvaa selviämistä, mutta minulla on jäänyt huolivaihe päälle.
Samalla olen kiitollinen. Vaikka kuluneet vuodet tuntuvat toisinaan palana kurkussa ja painona harteilla, tuntuu myös sille, että touhukas ja elämänmakuinen arki on lahjaa jos jokin. Enpä olisi osannut ajatella, että itku tulee joka kerta, kun lapselle soittaa kaveri ja pyytää yhtä matkaa kouluun. Ja hänellä on terveyttä mennä.
Huoliin jumiutuessani muistutan välillä itseäni siitä, että kyllä tämä vielä tästä! Niin vain on Taivaan Isällä ollut niiden pitkien harmaiden päivien jälkeen antaa meille kokonainen ihana kesä ja toistaiseksi hyvin sujunut syksy. Ehkä kaikki meneekin hyvin.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys