Met­sä­mies oli läh­te­nyt syk­syl­lä met­säs­tys­reis­sul­le. Miet­te­li­ää­nä mie­lel­lä oli kun läh­ti, ja ajat­te­lin, et­tä var­mas­ti te­kee hy­vää pääs­tä met­sään ja luon­toon. Eh­kä aja­tuk­set siel­lä sel­kiin­ty­vät.

Koh­ta tuli pu­he­li­mee­ni vies­ti. Hän pa­lai­si­kin kes­ken kai­ken ko­tiin. Sil­loin täy­tyy ol­la jos­tain va­ka­vas­ta ky­sy­mys, jos met­säs­tys­reis­su jää kes­ken.

”Aje­len tä­nään ko­tiin. Ko­vas­ti pyö­rii miet­teet pääs­sä, mo­nel­ta kan­til­ta. Olen miet­ti­nyt jopa si­tä­kin, et­tä pi­tää­kö läh­teä ta­kai­sin Kou­vo­laan. Ju­tel­laan kun­nol­la, kun tu­len ko­tiin.”

Vas­ta­sin: ”Minä en edes ole aja­tel­lut et­tä läh­ti­sim­me ta­kai­sin, koen et­tä mei­dän paik­ka on nyt tääl­lä. Teim­me mitä hy­vän­sä tääl­lä. Drive safe, I love you!

Mei­dän piti os­taa maa­ti­la tam­mi­kuun 4. päi­vä. Sii­hen as­ti Met­sä­mies kul­ki­si vii­kot töis­sä va­rus­kun­nas­sa. Kun läh­dim­me Kou­vo­las­ta, ajat­te­lim­me, et­tä näin­hän tä­män mei­dän mat­kan pi­ti­kin men­nä. Myim­me ta­lon, muu­tim­me yk­si­tois­ta hen­keä toi­sel­le puo­lel­le Suo­men­maa­ta ja aloi­tim­me uu­den maa­ti­la-ar­jen.

Kaik­ki su­jui mut­kat­to­mas­ti. Asi­at lok­sah­te­li­vat pai­koil­leen. Hel­mi­kuus­sa Met­sä­mies oli saa­nut ter­veen pa­pe­rit. Meil­lä oli en­nak­ko­pää­tös ra­hoi­tuk­ses­ta, nuor­vil­je­li­jän­tu­ki myön­net­ty­nä ja re­mont­ti aloi­tet­tu­na. Hai­kein mie­lin mut­ta luot­ta­vai­si­na läh­dim­me uut­ta koh­ti. Kun­nes asi­at ei­vät enää lok­sah­del­leet.

Se oi­ke­as­taan al­koi sii­tä, kun val­mis­te­lim­me lo­pul­lis­ta ra­hoi­tus­pää­tök­sen ha­ke­mus­ta. Edel­li­nen ra­hoi­tus­pää­tös oli voi­mas­sa vain kol­me kuu­kaut­ta, jo­ten uut­ta täy­tyi ha­kea. Sil­loin kun teh­dään maa­ti­lan ko­koi­sia hank­kei­ta, teh­dään sa­mal­la ter­veys­sel­vi­tyk­siä ja tar­kis­te­taan, et­tä va­kuu­tuk­set ovat riit­tä­vät. Ai­kai­sem­mas­sa blo­gi­kir­joi­tuk­ses­sa­ni ker­roin, kun Met­sä­mie­hel­lä re­pey­tyi aort­ta. Kun on sel­lai­nen ta­pah­tu­ma taus­tal­la, riit­tä­viä va­kuu­tuk­sia on vai­kea saa­da. Niin­pä Met­sä­mies soit­te­li lää­kä­rit uu­del­leen läpi. Pun­nit­tiin ja mie­tit­tiin, oli­si­ko maa­ti­lan os­to sit­ten­kin ter­vey­den kan­nal­ta lii­an iso ris­ki.

En yleen­sä ole kau­he­an dra­maat­ti­nen ih­mi­nen, mut­ta kun tie­to, et­tä em­me voi­si os­taa maa­ti­laa tuli, muu­tuin dra­maat­ti­sek­si. Suu­tut­ti, vi­has­tut­ti, tur­haut­ti. Siis, mitä ih­met­tä?! Tätä olim­me suun­ni­tel­leet vuo­si­kau­sia. Sel­vi­tel­leet, käy­neet kat­so­mas­sa mah­dol­li­sia maa­ti­lo­ja, las­ke­neet et­tä oli­si­ko se ta­lou­del­li­ses­ti kan­nat­ta­vaa, miet­ti­neet asi­aa joka suun­nal­ta.

”Mi­ten nu­kuit, ra­kas? Mul­la ei oi­kein uni tul­lut ja aa­mul­la he­rä­sin kuin na­ve­tal­le, en­kä saa­nut uu­del­leen unen­pääs­tä kiin­ni. Toi­saal­ta mie­li on tyy­ni ja toi­saal­ta jän­nit­tää kuin seu­rus­te­lun al­ku­ai­koi­na. Vas­ta klo 9.00 au­ke­aa Mei­lah­den pu­he­li­met.”

Ei­vät lää­kä­rit fyy­sis­tä työ­tä kiel­tä­neet. Sai kuu­lem­ma ra­ken­taa ta­lo­a­kin. It­se asi­as­sa fyy­si­nen työ so­pi­vas­sa mää­rin pi­tää ve­ren­pai­neet al­haal­la. Vii­kos­sa pi­täi­si ol­la myös fyy­si­ses­ti hel­pom­pia päi­viä. Kar­ja­ti­lal­la ei oi­kein ole näi­tä taat­tu­ja le­po­päi­viä. Vaik­ka kuin­ka yö oli­si huo­nos­ti nu­kut­tu ja kak­so­set he­rä­tel­leet, aa­mu­na­vet­taan täy­tyi­si men­nä kel­lo kuu­si.

Yh­des­sä teim­me vai­ke­an pää­tök­sen luo­pua ai­kees­tam­me os­taa maa­ti­lan. Kä­vim­me jo­kai­nen vuo­rol­laan, lap­set ja me, tun­tei­den vuo­ris­to­ra­taa. Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä ei tämä kui­ten­kaan vir­he­siir­to ol­lut, sil­lä olem­me kaik­ki mon­ta ko­ke­mus­ta rik­kaam­pia: Yk­si lap­sis­ta löy­si tu­le­vai­suu­den am­mat­tin­sa lo­mi­tuk­ses­ta ja kai­kil­la kou­lu­lai­sil­la oli iki­muis­toi­nen kou­lu­vuo­si Les­tin kou­lus­sa, joka on pie­ni ja omis­tau­tu­nut maa­lais­kou­lu.

Ai­na ei ole help­po tyy­tyä Tai­vaan Isän joh­da­tuk­seen, kun asi­at ei­vät mene niin kuin ha­lu­am­me. Tämä ei sit­ten­kään ol­lut meil­le tar­koi­tet­tu, vaik­ka kuin­ka teim­me töi­tä sen eteen. Täs­tä tu­li­si mei­dän Es­pan­jan-vuo­si – jot­kut vie­vät per­heen­sä Es­pan­jaan ha­ke­maan ko­ke­muk­sia, me läh­dim­me mai­to­ti­lal­le. Eh­kä tämä kort­ti piti kat­soa lop­puun as­ti, ja nyt on hel­pom­pi kes­kit­tyä tu­le­vai­suu­teen. Tämä meni juu­ri niin kuin oli tar­koi­tet­tu.