JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15

Juttua muokattu:

25.1. 12:04
2021012512043820210201061500

Vuo­den luon­to­kir­ja -kil­pai­lu on WWF Suo­men vuo­sit­tain jär­jes­tä­mä kil­pai­lu, jo­hon voi kuka ta­han­sa kul­loi­sen­kin vuo­den ai­ka­na luon­to­kir­jan jul­kais­sut hen­ki­lö lä­het­tää te­ok­sen­sa ki­saa­maan mui­den Suo­mes­sa kus­tan­net­tu­jen luon­to­kir­jo­jen kans­sa. Kil­pai­lus­sa et­si­tään te­os­ta, jos­sa on tuo­tu vah­vas­ti esil­le luon­non- ja ym­pä­ris­tön­suo­je­lun sa­no­maa. Voit­ta­ja­kir­jan va­lin­nas­sa yh­te­nä kri­tee­ri­nä on lu­ki­ja­ys­tä­väl­li­nen kie­li ja ul­ko­a­su.

Vii­me vuon­na kil­pai­luun lä­he­tet­tiin 29 te­os­ta. Esi­raa­ti va­lit­si niis­tä fi­naa­liin kuu­si, joi­den jou­kos­ta WWF Suo­men hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja va­lit­si voit­ta­jak­si suo­ma­lais­ta luon­toa esit­te­le­vän maa­laus­päi­vä­kir­jan Kuu­lin al­lien lau­la­van.

Kuu­den fi­naa­liin pääs­seen te­ok­sen jou­kos­sa oli yk­si oma­kus­tan­ne, Mark­ku Vä­li­ta­lon teos Hil­jai­sil­la ha­vu­mail­la. Te­ok­sen ta­ka­kan­nen esit­te­ly­teks­tis­sä ker­ro­taan, kuin­ka ”Hil­jai­sil­la ha­vu­mail­la -luon­to­ku­va­te­os on kun­ni­a­no­soi­tus Suo­men ja Po­si­on ai­nut­laa­tui­sel­le, al­ku­pe­räi­sel­le luon­nol­le. – – Teks­ti ja ku­vat kul­jet­ta­vat lu­ki­jaa sy­väl­le luon­non si­sim­pään huo­maa­maan eli­nym­pä­ris­tö­jen mo­ni­muo­toi­suu­den tär­key­den.”

Kir­jan­sa alus­sa Vä­li­ta­lo – Iis­sä elä­män­työn­sä teh­nyt bi­o­lo­gi­an ja maan­tie­don leh­to­ri – ker­too, kuin­ka hän et­si mök­ki­tont­tia mon­ta vuot­ta. Lo­pul­ta Po­si­on Suo­li­jär­vel­lä tuli myyn­tiin ”oma nie­men­kär­ki, kak­si heh­taa­ria. Ei­kä ole naa­pu­rei­ta”. Vä­li­ta­lo loih­tii mai­ni­on ku­vauk­sen no­pe­as­ta, eh­kä hie­man pa­nii­ki­no­mai­ses­ta kau­pan­te­ko­het­kes­tä ja myö­hem­min per­heen vie­mi­ses­tä ton­til­le, joka ei näyt­täy­ty­nyt­kään enää niin ih­meel­li­se­nä ja jon­ka os­ta­mi­ses­ta oli jo lyö­ty kät­tä pääl­le myy­jän kans­sa! Krii­si oli val­mis!

Kaik­ki muut­tui kui­ten­kin hy­väk­si. Vä­li­ta­lo ra­ken­si kol­men vuo­den ajan ton­til­le mök­kiä, jon­ka jo­kai­nen hir­si on kä­sin par­kat­tu. Tont­ti muo­tou­tui vuo­sien ku­lu­es­sa kau­niik­si ja nyt nie­men­kär­ki on ol­lut per­heen oma­na jo lä­hes 30 vuot­ta. Vä­li­ta­lon vai­mon, In­ken, en­si­re­ak­tio mök­ki­ton­tis­ta ”Tätä rais­ki­o­ta ei os­te­ta!” oli enää pie­ni epi­so­di vuo­si­kym­men­ten ta­kaa. Mök­keil­les­sään Vä­li­ta­lo on pääs­syt si­säl­le Po­si­on ih­meel­li­seen ja oma­lei­mai­seen luon­toon. Hän te­kee tark­ko­ja luon­to­ha­vain­to­ja, joi­ta hän va­lo­ku­vaa am­mat­ti­mai­ses­ti ja jois­ta hän kir­joit­taa vil­pit­tö­män tun­nel­mal­li­ses­ti.

En aio kir­joit­taa kir­ja-ar­vos­te­lua. Mut­ta ha­lu­ai­sin suo­si­tel­la mitä in­nok­kaim­min tätä kir­jaa. Po­si­oon ra­kas­tu­nee­na koen, et­tä ku­vien ja kir­joi­tuk­sen myö­tä pää­sen kul­jes­ke­le­maan po­si­o­lai­ses­sa luon­nos­sa. On ai­ka vas­tus­ta­ma­ton­ta, kun Vä­li­ta­lo ku­vai­lee met­sä­päi­vään­sä, kuin­ka se on ”kyy­kis­te­lyä ja kont­taa­mis­ta luon­non suur­ten pik­kuih­mei­den ää­rel­lä. Se on het­ki täy­del­lis­tä elä­mää.” Kir­joit­ta­ja pu­huu oi­ke­as­ta hil­jai­suu­des­ta ja sii­tä, kuin­ka met­sä on mie­len eheyt­tä­jä.

Mi­nul­la it­sel­lä on hie­man mo­ni­mut­kai­nen suh­de luon­toon. Olen kek­si­nyt ter­min ”luon­to­pel­ku­ri” ku­vaa­maan it­se­ä­ni. Mi­nul­la tu­lee tun­ne, et­tä tar­vit­sen hans­kat, kun kos­ke­tan kir­jan eräs­tä si­vua, jo­hon Vä­li­ta­lo on lait­ta­nut ai­van val­ta­van suu­ren ku­van sam­ma­kos­ta. Lii­an suu­ren. Se näyt­tää tun­keu­tu­van pa­pe­ris­ta ulos sy­lii­ni oi­kein kun­non li­mas­ki­lä­jä­nä ja pul­lot­ta­va­sil­mäi­se­nä pe­to­na. Siir­ryn kir­jaa se­lail­les­sa­ni no­pe­as­ti jyr­si­jä­ku­vis­ta­kin ta­kai­sin tyk­ky­pui­den ja rot­ko­laak­so­jen ku­viin. Kun­nes vas­taan tu­lee li­sää sam­mak­ko­ku­via!

Mark­ku Vä­li­ta­lo on ja­ka­nut kir­jan­sa si­säl­lön mu­ta­maan suu­rem­paan ko­ko­nai­suu­teen po­si­o­lai­sen luon­non oma­lei­mai­suu­den mu­kaan. Omat lu­kun­sa saa­vat met­sä, tun­tu­ri, rot­ko ja jär­vi. Näis­tä ele­men­teis­tä voi tun­nis­taa Po­si­on. Nämä suu­rem­mat lu­vut Vä­li­ta­lo on ja­ka­nut pie­nem­piin ala­lu­kui­hin, joi­den ni­me­ä­mi­ses­sä hän on pääs­syt tun­nel­moi­maan po­si­o­lai­sen luon­non si­sim­mäs­sä. Ala­lu­ku­jen ni­miä ovat esi­mer­kik­si ”Ha­vu­jen hel­mois­sa”, ”Tyk­ky-yö”, ”Su­vi­mie­li”, ”Tal­vi­va­loa” ja ”Kyl­män sy­lis­sä”.

Tä­nään, tam­mi­kui­se­na het­ke­nä mi­nul­la­kin on tal­vi­va­loa ja mi­nä­kin olen kyl­män sy­lis­sä. Päi­vä­ni ovat kirk­kaat ja kuu­lak­kaat. Kuu­ta­mo­yöt ovat mys­ti­siä ja vie­vät unen men­nes­sään. On kiva pääs­tä täs­sä het­kes­sä kul­ke­maan luon­to­ku­vaa­jan hi­taan ja kär­si­väl­li­sen va­el­te­lun mu­ka­na. Tun­tuu kuin it­se­kin tu­li­sin hoi­del­luk­si luon­non sy­lis­sä. Saan tä­nään kur­kis­taa puo­len vuo­den pää­hän, kun luen Vä­li­ta­lon sa­nat erääl­tä hä­nen va­el­luk­sel­taan: ”Kesä he­li­see si­säl­lä­ni”.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
2.1.2025

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Luuk. 2:52

Viikon kysymys