Katseeni osuu kaapin päällä olevaan lasiastiaan. Muistan, että se on ollut siellä vuosia. Välillä se on ollut pieniä hetkiä jossain pöydällä, ehkä useimmiten jonkun juhlan aikoihin. Ainakin jouluisin se on toiminut tarjottimena, siinä on ollut kiiltäväposkisia omenoita. Siitä ne on hiljalleen syöty ja ”kristalli” on siirretty juhlien jälkeen takaisin paikalleen kaapin päälle odottamaan seuraavaa käyttökertaa, joka voi olla vasta seuraavana jouluna.
Vaasi on ollut meillä kauan. Itse asiassa se on seurannut meidän, minun ja puolisoni, ja perheemme yhteistä matkaa alusta saakka. Kauan sitten, vuoden 1978 loppukesällä hääkiireiden mentyä ohitse jossain vaiheessa oli aikaa katsella tarkemmin, mitä olimme saaneet häävierailtamme lahjoiksi. Silloin siihen tutustuttiin ensimmäistä kertaa.
Tulee sellainen muistikuva, että lahjojen joukossa oli joitain sellaisia esineitä, joita käsissä pyöriteltyämme jouduimme miettimään, mitähän tällä oikein tehdään ja mihin ja miten tätä voisi käyttää. Ainakin minä mietin. Juuri tämä malja oli yksi niistä ”mitähän tällä tehdään?” -esineistä. Mukaan se lähti ja on seurannut matkaamme särkymättä tänne saakka. Seitsemän kertaa se on hyvin pakattuna liitetty muuttokuormaan. Ehkä se on välillä ahtaammin asuttaessa ollut muuttojen välitkin pakattuna. Nykyisellä korkealla paikallaan se on ollut jo yli 30 vuotta.
Ehkä sinäkin olet saanut joskus lahjaksi tai jopa itse ostanut sellaista, jota kotona kaikessa rauhassa katseltuasi olet pohtinut, mitähän tällä tehdään. Kaappimme ja varastomme ovat pullollaan tavaraa, jotka on joskus ostettu ”tarpeeseen” tai ainakin jonkun senhetkisen vahvan mielihalun siivittämänä. Myöhemmin, joskus piankin, ostos osoittautuu aika mitättömäksi hankinnaksi, jota ilman olisimme pärjänneet ihan hyvin. Osa ostoksista osoittautuu hyviksi valinnoiksi: ne ovat vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä hyvässä arkisessa käytössä.
Joihinkin esineisiin liittyy vahvoja mielikuvia omasta lapsuudesta. Ehkä myös suvun historiaa vuosikymmenten, jopa vuosisatojen ajoilta. Harmi, että esineet eivät voi kertoa ajan tarinaa. Joidenkin suvussa kulkeneiden esineiden historiaa on kerrottu silloin, kun olemme ottaneet tavaran vastaan. Sellaisiakin esineitä meillä, ehkä myös sinulla, on.
Varastossamme odottaa seuraavaa käyttäjää lähes satavuotias puinen leipäsaavi. Siihen on alustettu monien sukupolvien aikana lukemattoman monta ruistaikinaa. Meillä se oli käytössä vajaat 20 vuotta.
Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa tarpeemme vaihtuvat. Monet esineet, asiat ja tavarat vanhenevat, rikkoutuvat tai menettävät muuten merkityksensä. Käyttöikänsä jälkeen ne siirretään odottamaan uutta aikaa, ”parempaa päivää”, jolloin ne ehkä voi ottaa uudelleen käyttöön tai kenties lahjoittaa jollekin sellaiselle, jolla on esineille tarvetta. Viimeistään muuton yhteydessä itse kukin joutuu miettimään varastoja tyhjentäessään, mitä voi ottaa mukaan ja mistä on käytännössä pakko luopua. Ehkä tasaisin väliajoin tapahtuvat muutot opettaisivatkin meitä suhtautumaan tavaroihin hieman eri tavalla.
Kaappimme päällä oleva, häälahjaksi saatu lasiastia ei ole ollut yksin pitkiin aikoihin. Siihen rinnalle on tullut muitakin, hieman erilaisia astioita. Lähes kaikilla niillä on joskus ollut – ja on kai vielä tulevaisuudessakin – jokin tehtävä. Monet niistä ovat esillä erilaisten juhlien yhteydessä kukkamaljakkoina. Se hetki, kun mietimme, että ”mitähän tällä tehdään?”, on kaukana, vuosikymmenten takana. Tämän lahjan tehtävä on siis selvinnyt. Mutta ehkä jossain varastoissamme ja nurkissamme on vieläkin jotain, jonka kohdalla emme ole saaneet vastausta. Ehkä sinunkin hyllyistäsi tai varastoistasi löytyy vastaavia ”arvoituksellisia” esineitä?
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys