Kirs­ti Wal­le­nius-Rii­hi­mä­ki

Su­vi­seu­ra­tau­koa voi pai­ka­ta mo­nel­la ta­val­la. Päi­vä­mie­hes­sä ker­rot­tiin per­ho­lai­sis­ta, jot­ka äs­ket­täin ra­ken­si­vat muis­te­lu­juh­lan. Juh­lan syy oli se, et­tä oli ku­lu­nut 40 vuot­ta sii­tä, jol­loin to­teu­tui hei­dän uto­pis­ti­nen haa­veen­sa saa­da su­vi­seu­rat omaan pi­tä­jään.

Mi­nul­le vas­taa­van­kal­tai­nen elä­mys on ol­lut ke­sä­sii­o­ni­ni Ala­jär­ven en­sim­mäi­set su­vi­seu­rat vuon­na 1970.

Olin ke­sä­kuun alus­sa aloit­ta­nut Hel­sin­gin ke­säy­li­o­pis­tos­sa jon­kun, eh­kä hyö­dyl­li­sen, kurs­sin suo­rit­ta­mi­sen. Se sai jää­dä, kun vii­kon­lop­pu­na kä­väi­sin Ala­jär­vel­lä ja vaih­to­eh­dok­si tuli ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen osal­lis­tu­mi­nen tal­koi­siin.

Su­vi­seu­ra­or­ga­ni­saa­tio oli vie­lä vuon­na 1970 (ku­ten Per­hos­sa­kin vuon­na 1981) lap­sen­ken­gis­sä. Jär­jes­te­ly­vas­tuu oli kyl­lä an­net­tu yli kym­me­nel­le rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le, mut­ta niin ala­jär­ve­läi­sil­lä kuin per­ho­lai­sil­la­kin oli ha­lua teh­dä ”mei­dän seu­rat”. Mo­lem­pia oli pi­tä­nyt top­puu­tel­la.

Mi­nun piti ol­la mu­ka­na seu­ro­jen tie­do­tuk­ses­sa, mut­ta in­toa riit­ti muu­hun­kin. Pu­hu­ja­ko­ro­ke oli jo vuo­sia teh­ty ko­va­le­vys­tä. Muu­ta­man nuo­ren si­sa­ren kans­sa pää­tim­me ru­ve­ta ko­ris­te­lu­vas­taa­vik­si. Sel­lai­sia ei en­nen ol­lut ol­lut su­vi­seu­rois­sa. Pää­toi­mi­kun­ta päät­ti, et­tä pu­hu­ja­ko­rok­keen rus­kea ko­va­le­vy on kau­nis ja rau­hal­li­nen, ei­kä sii­o­nil­la ole va­ro­ja tuh­la­ta sen maa­laa­mi­seen.

Kan­te­lin asi­as­ta isäl­le­ni, joka os­ti kol­men lit­ran pur­kin li­laa la­tek­sia. Maa­la­sim­me etu­sei­nän. Sii­tä tuli niin kau­nis, et­tä yh­täk­kiä lii­ke­ni ra­haa koko äm­pä­ril­li­seen. Myös si­vu­sei­nät maa­lat­tiin. Lä­hi­pi­tä­jis­tä tuli apu­vä­keä, mut­ta meil­lä ei ol­lut ”tal­koo­vas­taa­via” ku­ten per­ho­lai­sil­la. Ha­luk­kail­le ei ai­na ol­lut osoit­taa töi­tä. Ties kuin­ka moni yrit­ti vie­dä mi­nul­ta maa­li­pens­se­liä, mut­ta niin ki­vaa työ­tä en luo­vut­ta­nut muil­le. Joku ”tal­koo­lai­nen” to­te­si­kin läh­ties­sään, et­tä sai siel­lä sen­tään hy­vää kah­via. Ja lei­ri­a­lu­eel­la oli kiva ui­da.

Juh­la­por­tis­ta pu­hut­tiin sil­loin täl­löin. Muu­ta­maa päi­vää en­nen seu­ro­jen al­kua to­det­tiin, et­tei sen suun­nit­te­lu ol­lut ke­nen­kään vas­tuul­la. Syn­tyi haus­ka kes­kus­te­lu: mitä var­ten seu­rois­sa yleen­sä on port­ti, joka ei vie min­ne­kään? En­nen port­tia ja sen jäl­keen ol­laan seu­ra-alu­eel­la, ja por­tin voi ohit­taa mis­tä ha­lu­aa. Muis­tel­tiin, et­tä ”joka ei mene por­tis­ta lam­mas­huo­nee­seen…” Niin­pä ”meil­lä” port­ti pää­tet­tiin pys­tyt­tää sii­hen, mis­sä asu­tuk­sen tie lop­pui ja seu­ra-alue al­koi.

Por­tin mal­lia ei eh­dit­ty suun­ni­tel­la. Joku toi ti­luk­sil­taan ju­han­nus­koi­vut. Pu­hu­ja­ko­rok­keen ra­ken­ta­jil­ta oli jää­nyt kol­mi­on muo­toi­nen huk­ka­pa­la, joka sai li­lan maa­lin, seu­ro­jen lo­gon ja tun­nus­lau­seen. Lop­pu­tu­los on ku­vat­tu­na kir­jas­sa Suvi on läs­nä (s. 128).

Kirsti Wallenius

Tis­ki­vas­taa­vat oli­vat edel­lis­vuon­na Ni­va­las­sa seu­ran­neet, mi­ten tar­joi­lu­ka­tok­sen ta­ka­na roik­kui koko seu­ra-ajan pit­kä rivi mär­kiä as­ti­a­pyyh­kei­tä. Niin­pä Soi­nis­sa, Ala­jär­ven naa­pu­ri­pi­tä­jäs­sä, muu­ta­man si­sa­ren ry­kel­mä piti jo tal­vel­la tal­koot ja lah­joit­ti suu­ren mää­rän siis­tis­ti teh­ty­jä pyy­he­lii­no­ja. Tus­kin oli­vat lah­jaan­sa luo­vut­ta­neet, kun ter­veys­vi­ra­no­mai­set jo kiel­si­vät as­ti­oi­den kui­vaa­mi­sen. Niin­pä seu­ro­jen jäl­keen myy­tiin huu­to­kau­pal­la sie­viä käyt­tä­mät­tö­miä pyy­he­lii­no­ja. Lie­nee­kö joil­la­kin nii­tä yhä muis­to­na ke­säs­tä 1970, jol­loin pos­lii­ni­lau­ta­set ja ate­ri­met oli nos­tet­ta­va mel­kein kie­hu­vas­ta huuh­te­lu­ve­des­tä kui­vu­maan. Mi­ten mah­det­tiin toi­mia seu­raa­vis­sa su­vi­seu­rois­sa, sil­lä vas­ta Haa­pa­jär­vel­lä vuon­na 1977 siir­ryt­tiin ker­ta­käyt­tö­as­ti­oi­hin. Siel­lä kuu­lem­ma löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­toon tuo­tiin run­saas­ti käy­tet­ty­jä as­ti­oi­ta ja eri­tyi­ses­ti ate­ri­mia.

Seu­rat me­ni­vät, mut­ta mi­nul­la ei enää riit­tä­nyt in­toa ke­säy­li­o­pis­toon. Sii­tä kurs­sis­ta en muis­ta nyt enää edes ni­meä, mut­ta seu­ra­tal­koot muis­tan yhä kuin ei­li­sen päi­vän (ai­na­kin mel­kein).