Kauhavan Suviseurojen tunnus ”Sinun sanasi on valo minun matkallani” (Ps. 119:105) muistutti seuravieraita ja kuulijoita Jumalan sanan asemasta uskovaisen ihmisen elämässä. SRK:n puheenjohtaja avasi tervehdyksessään sitä, minkälainen auktoriteetti Raamattu on Jumalan lapselle.
Kestävälle perustalle olisi valtava tarve juuri nyt monen ihmisen elämässä. Ajassa ovat vallalla itsekkäät, ihmisestä nousevat tarpeet ja mielihalut, joita toteuttaen ihmisellä ei kuitenkaan ole hyvä olla. Erityisesti monilla nuorilla on haasteita löytää oma paikkansa ja muodostaa kestävä arvopohja elämälleen.
Suviseurojen yhteydessä pidettiin puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, jossa nousi useita kertoja esille se, miten erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat Jumalan sanan antamaa viitoitusta pohtiessaan kohtaamiaan ilmiöitä. Tämä koskee myös sellaisia aiheita, jotka saattavat tuntua vaikeilta ottaa puheeksi.
Kasvattaja voi kokea, ettei osaaminen riitä vaikkapa sukupuoli-identiteettiin liittyvien asioiden käsittelemiseen. Tästä huolimatta asioista kannattaa puhua niin kodeissa kuin vaikkapa seurapuheissa. Raamattu on hyvä pohja keskusteluille: se kertoo Jumalan luomisjärjestyksen ja sen, että Jumala pitää hyvänä sitä, minkä on luonut.
Perusasiat eivät ole muuttuneet, vaikka ihminen on itsekkyydessään mennyt hyvin pitkälle ja jättänyt monilta osin Jumalan sanan neuvot. Jumalan totuudet eivät kuitenkaan muutu eivätkä katoa. Tämä koskee myös sitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja sääti avioliiton heidän välilleen elinikäiseksi yhteiselämän muodoksi.
Jumalan sanan valossa ihmiskunnan tulevaisuus ei näytä synkältä. Jumala lupaa antaa luomalleen ihmiselle tulevaisuuden ja toivon. Lapset ja nuoret suviseurakentällä olivat tästä konkreettinen muistutus. He ovat jo mukana rakentamassa Jumalan Siionia ja jatkavat sitä tulevaisuudessa – kuten Suviseurojen pyhäkoulussa todettiin. Ei jätetä heitä kuohuvien aatevirtausten vietäviksi, vaan kasvatetaan heitä Jumalan sanan valossa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys