Adventti muistuttaa Kristuksen saapumisesta

Seu­ra­kun­nan tu­lee kär­si­väl­li­ses­ti kil­voi­tel­len odot­taa Kris­tuk­sen tu­loa. Hä­dän ja syyl­li­syy­den kes­kel­le on saa­tu iloa ja toi­voa tuo­va lu­paus pe­las­tuk­sen ajas­ta.

Rauhan kuningas saapuu

En­sim­mäi­nen ad­vent­ti aloit­taa uu­den kirk­ko­vuo­den. Tä­män juh­la­py­hän kir­kol­li­nen tee­ma on Ku­nin­kaa­si tu­lee nöy­rä­nä. Ad­vent­ti mer­kit­see­kin tu­le­mis­ta ja odo­tus­ta. Jee­sus saa­puu Je­ru­sa­le­miin toi­sel­la ta­val­la kuin maal­li­set val­ti­aat. Hän ei saa­vu kul­ta­vau­nuis­sa, vaan nöy­rä­nä rau­han ruh­ti­naa­na. Aa­sin­tam­ma ja sen var­sa ovat hä­nen rat­sui­naan. Hän tu­lee kan­sal­le tu­tul­la ja tur­val­li­sel­la ta­val­la.

Jumalan Poika on vanhurskas tuomari

Pe­las­tus­his­to­ri­al­li­nen to­tuus on, et­tä Ju­ma­la loi maa­il­man Kris­tuk­ses­sa, ja rak­kaas­sa Po­jas­saan hän myös ker­ran päät­tää sen. Kris­tus on A ja O, al­ku ja lop­pu (Ilm. 1:8).

Valvominen on omantunnon huoltamista

Hen­gel­li­nen val­vo­mi­nen tar­koit­taa sitä, et­tä ih­mi­sen tu­li­si ol­la joka het­ki val­mis läh­te­mään täs­tä elä­mäs­tä.

Ajallisen maailman ja ajattomuuden eroavaisuus

Kuo­le­ma tuli ih­mi­sen osak­si syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na. Se on vi­hol­li­sis­ta vii­mei­nen, mut­ta Ju­ma­lan lap­sel­le se mer­kit­see pää­syä ajan vai­vois­ta kun­ni­an tai­vaa­seen.

Kahden valtakunnan kansalaisena

Kris­ti­tyt ovat maal­li­sen yh­teis­kun­nan jä­se­niä, mut­ta vie­lä tär­ke­äm­pää on ol­la us­kon kaut­ta osal­li­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­suu­des­ta. Ju­ma­lan lap­si kul­kee tääl­lä maan pääl­lä kah­den maan kan­sa­lai­se­na koh­ti lo­pul­lis­ta ja oi­ke­aa isän­maa­ta, joka on tai­vaas­sa.

Sydämestä asti anteeksi

An­teek­si­an­ta­muk­sen pe­rus­ta on sii­nä, et­tä Ju­ma­la an­toi oman Poi­kan­sa so­vin­nok­si maa­il­man syn­tien edes­tä. Ar­mo­kin on saa­tu ar­mos­ta.

Lähettiläät tarjoavat evankeliumia

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus ja ope­tus­lap­set ovat ko­koon­tu­neet pää­si­äi­sa­te­ri­al­le. Jee­sus pi­tää ope­tus­lap­sil­leen jää­hy­väis­pu­heen ja ru­koi­lee hei­dän puo­les­taan. Hän ke­hot­taa hei­tä py­sy­mään Ju­ma­lan rak­kau­des­sa ja roh­kai­see hei­tä luot­ta­maan Ju­ma­laan.

Jumala tuntee ihmisen

Evan­ke­liu­min voi­mal­la ih­mi­nen pää­see tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­lan lap­sek­si ja säi­lyy hä­nen lap­se­naan pe­ril­le saak­ka.

Ihminen pelastuu yksinomaan armosta

Lap­sen­kal­tai­ses­ti us­ko­vat ih­mi­set ym­mär­tä­vät, et­tei heil­lä it­sel­lään ole mi­tään tar­jot­ta­vaa pe­las­tuk­sen­sa eteen, vaan pe­las­tus on silk­kaa Ju­ma­lan ar­moa.