Lapsenkaltainen usko vie taivaaseen

Jee­sus muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suu­rin on nöy­rä ja lap­sen­mie­li­nen, sil­lä evan­ke­liu­min voi­ma on yk­si­no­maan Ju­ma­las­ta.

Jumalan tahto on hyvä

Jee­suk­sen ope­tus on yk­sin­ker­tai­nen ja sel­keä: luot­ta­kaa Isään ja luot­ta­kaa mi­nuun – Ju­ma­la oh­jaa ja kan­taa koko luo­ma­kun­taan­sa voi­mal­laan.

Parantunut polvistui kiittämään

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi pa­ran­taa yhä syn­ti­sai­rai­ta. Elä­män ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­le kuu­luu sa­no­ma syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta.

Kuka on lähimmäiseni?

Ot­si­kon ky­sy­mys oli päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä lai­no­pet­ta­jan ky­sy­mys Jee­suk­sel­le. Kes­kus­te­lun alus­sa lai­no­pet­ta­ja ky­syi Jee­suk­sel­ta tär­ke­än ky­sy­myk­sen: “Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?”

Jeesus parantaa yhä

Ju­ma­lan las­ten tar­jo­a­ma evan­ke­liu­mi ar­mah­taa täs­sä­kin ajas­sa. Suu­ri Pa­ran­ta­ja kut­suu ih­mi­siä luok­seen ar­mah­taak­seen hei­tä.

Terveet eivät tarvitse parantajaa

Jee­sus ku­vaa päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin ker­to­muk­ses­saan kah­ta ru­koi­li­jaa. Fa­ri­seuk­sen ru­kous on pit­kä, pub­li­kaa­nin puo­les­taan ly­hyt. Fa­ri­seus on si­sim­mäs­sään tyy­ty­väi­nen ja ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­saan on­nis­tu­nut mies. Hän elää Ju­ma­laa pal­vel­len ja pys­tyy vält­tä­mään syn­tis­tä elä­mää; ros­vo­a­mis­ta, hui­jaa­mis­ta ja si­veet­tö­myyt­tä.

Etsikkoaikana Jumala vetää ihmistä puoleensa

Rik­kaan mie­hen et­sik­ko­ai­ka oli men­nyt ohi, ei­kä ajan ra­jan tuol­la puo­len enää ol­lut mah­dol­lis­ta teh­dä pa­ran­nus­ta. Hän oli kiin­nit­tä­nyt sy­dä­men­sä vain ajal­li­siin aar­tei­siin.

Epärehellisen taloudenhoitajan viisaus

Sy­dä­men us­kol­la tul­laan van­hurs­kaak­si ja suun tun­nus­tuk­sel­la au­tu­aak­si. Ju­ma­lan lap­set ovat tai­vaan val­ta­kun­nan ta­lou­den­hoi­ta­jia, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen lä­het­ti­läi­tä.

Susi lampaiden vaatteissa on vaarallinen

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti on Jee­suk­sen Vuo­ri­saar­nan lop­pu­puo­lel­ta. En­nen teks­tiä Jee­sus on pi­tä­nyt pit­kän ope­tus­pu­heen ope­tus­lap­sil­leen. Sii­nä hän on pu­hu­nut au­tu­ais­ta, Ju­ma­lan lain mer­ki­tyk­ses­tä ja lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta, va­roit­ta­nut te­ko­hurs­kau­des­ta, opet­ta­nut Isä mei­dän -ru­kouk­sen sekä pu­hu­nut an­teek­si­an­ta­muk­sen mer­ki­tyk­ses­tä ja elä­män tär­keys­jär­jes­tyk­ses­tä: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin” (Matt. 6:33).

Kristuksen jumalallisuus kirkastui opetuslapsille

Kris­tuk­sen kirk­kaus tar­koit­taa Jee­suk­sen ju­ma­lal­lis­ta lois­toa ja kirk­kaut­ta. Se tu­lee il­mi hä­nen seu­ra­kun­nas­saan, kun syn­te­jä saar­na­taan an­teek­si Py­hän Hen­gen kaut­ta ja voi­mas­ta.