Syrjäisen tienoon yllä
tähdet ja kuu.
Kosken niskalla
poika kumartuu katsomaan syvää vettä,
että oman kuvansa luonnon valossa väkisin näkisi.
Näkökulman suoruuden ja kasvojensa nuoruuden
näkisi vanhan mielensä vieressä.
Erilaisuuden illuusio vaivaa ajoittain mieltäni. Koen olevani joiltain osin hyvin erilainen kuin tuntemani ihmiset keskimäärin. Erilaisuuden määrää ja kokemusta on vaikea arvioida. Kuka vain voi tuntea erilaisuutta, ja siksi kokemukseni on luultavasti melko universaali eli yleisesti koettu.
Minulla on melko usein tunne, että en kuulu siihen sosiaaliseen ympäristöön, jossa kulloinkin olen. Parhaiten luonteeni ominaisuuksia kuvaa stereotypinen ajatus taiteilijuudesta. Olen hajamielinen, intensiivinen, huonomuistinen, rento, tunteellinen ja ujo. Usein luonteenpiirteeni kuitenkin näkyvät päällepäin avoimuutena, järkevyytenä, jäykkyytenä ja huumorintajuttomuutena.
Tasapainoilen aitouden ja roolien välimaastossa. Haluan olla kohtaamisissa oma itseni, mutta toimeentuleminen muiden ihmisten kanssa vaatii usein mukautumista vallitsevaan luonteenpiirreilmastoon. Analysoin sosiaalisia tilanteita ja siksi päädyn keskusteluissa usein kokonaisuudesta ja keskustelun tavoitteesta huolehtivaan rooliin. Saatan valita jonkin näkökulman vain siitä syystä, että se puuttuu keskustelusta. Ajattelen paljon riippumatta siitä, miten hyödyllistä se on. Mukautuminen, analysoiminen, havainnointi ja oman roolin pohtiminen ovat osa minua. Ne näkyvät joskus vahvuuksina tilanteissa, joissa on tarpeen saada keskustelusta moninäkökulmainen. Heikkouksina ne näkyvät tilanteissa, joissa taitoni eivät vastaa tavoitteitani.
Välillä ajatuksia on liikaakin. Saarnaajan kirjassa Raamatussa on kiehtova kuvaus: "Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua." (Saarn. 1:13–14.)
Koen palavaa halua oppia ymmärtämään maailmaamme paemmin. Se on hyvin mielenkiintoista mutta myös kuluttavaa. Joskus ihmettelen, miksi pohdin itseäni ja ympäröivää maailmaa niin monimutkaisesti. Jos kaikki on enemmän tai vähemmän turhaa auringon alla ja vain iäisyyskysymyksillä on oikeasti väliä, miksi yritän lisätä tiedolla tuskaa?
Olenko siis erilainen kuin muut? Varmasti vähintään yhtä paljon kuin nyt vieressäni istuvat ja luomisen tuskaani ihmettelevät ystäväni. Ja toisaalta, taidan olla melko samanlainen kuin naapurin leppoinen pappa tai satunnainen ohikulkija.
Kirjoittaessani tätä mietin, onko aihe millään tavalla tärkeä. Onko tärkeää puhua erilaisuudesta? Ainakin se on asia, jota mietin itse usein. Keskustellessani ystävieni kanssa olen huomannut, että niin miettii moni muukin. Erilaisuus on asia, joka tekee minusta minut ja sinusta sinut.
Loppukesän ilta työntää harsoaan
yli maan ja vesien.
Sanoitusta etsien
katsoo poika taivaan tummuuteen ja lausuu:
Anna minun aina
nähdä kosken hyppivä pinta.
Teen siitä taulun
silmieni takaseinälle ripustettavaksi.
Anna minun aina
kuulla kesätuuli.
Talletan sen sydämeeni
elämän laulua laulamaan.
Anna minun kokea
rakkautta.
Muuraan sillä
vajavuuteni rakoset joka päivä uudelleen.
Anna minun koskettaa
kesäyön sumua.
Kirjoitan sillä sanat
kaikkiin lauluihin, jotka osaan.
Anna minun aina
luottaa toivoon ja tulevaisuuteen,
jotta iloni kukkisi ikuisesti.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys