JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Onko elämässä tarpeeksi?

23.6.2019 6.30

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190623063000

Is­tah­din tä­hän blo­gis­tin stu­di­oo­ni eli kimp­pa­kämp­päm­me soh­val­le. Kat­soin ulos ja huo­ma­sin, et­tä au­rin­ko on juu­ri las­ke­mas­sa. Ky­sy­mys ni­mel­tään ”On­ko elä­mäs­sä tar­peek­si?” pomp­pa­si esiin soh­van al­ta. Aluk­si se vain lei­jai­li pää­ni yl­lä, mut­ta sit­ten se al­koi kier­rel­lä sil­mie­ni edes­sä niin hur­jas­ti, et­tä hää­din sen pois. Nä­ky­vis­tä sin­kou­tu­es­saan ”On­ko elä­mäs­sä tar­peek­si?” huu­dah­ti:

– Kir­joi­ta mi­nus­ta, tai en jätä si­nua rau­haan!

– Kai mi­nun täy­tyy, vas­ta­sin.

On­ko elä­mäs­sä tar­peek­si? On­ko mei­dän, tei­dän ja hei­dän, mi­nun tai si­nun elä­mäs­sä tar­peek­si? Mil­loin jo­ta­kin on tar­peek­si? Jos­kus tun­tuu, et­tä mi­tään ei voi ol­la tar­peek­si. Usein kaik­kea on lii­an vä­hän tai lii­kaa. Tar­peek­si viit­taa sa­na­na tar­pee­seen ja sii­hen, et­tä jo­kin tar­ve täyt­tyy riit­tä­väl­lä ta­sol­la. Tar­peet ovat­kin yleen­sä on­nel­li­suu­den tai jon­kin muun ha­lu­tun asi­an edel­ly­tyk­siä.

Yh­dys­val­ta­lai­nen psy­ko­lo­gi Ab­ra­ham Mas­low on ku­van­nut ih­mi­sen pe­rus­tar­peet kuu­te­na ta­so­na, jot­ka ovat elos­sa py­sy­mi­sen, tur­val­li­suu­den, yh­teen­kuu­lu­vuu­den ja rak­kau­den, ar­vo­nan­non, it­sen­sä to­teut­ta­mi­sen ja it­sen­sä ylit­tä­mi­sen tar­peet. Mas­low’n mu­kaan tar­vit­sem­me hen­gis­sä säi­ly­mi­sen edel­ly­tyk­set ja pe­rus­tur­val­li­suu­den. Tar­vit­sem­me myös tun­teen sii­tä, et­tä kuu­lum­me jo­hon­kin ryh­mään ja mei­tä ra­kas­te­taan ja ar­vos­te­taan. Tar­ve­hie­rar­kia ei kui­ten­kaan ota tark­kaan kan­taa sii­hen, mikä on riit­tä­vä taso tyy­ty­väi­syy­den saa­vut­ta­mi­seen. Riit­tä­vä taso esi­mer­kik­si ruo­an, ve­den ja asun­non laa­dun suh­teen ei ai­na tar­koi­ta sa­maa kuin ta­voi­tel­tu elin­ta­so. Suo­ma­lai­nen yh­teis­kun­tam­me pyr­kii aset­ta­maan en­sim­mäi­set pe­rus­tar­peet jo­kai­sen oi­keu­dek­si, ja ai­na­kaan minä en usein­kaan huo­maa ol­la kii­tol­li­nen näi­den pe­rus­tar­pei­den täyt­ty­mi­ses­tä.

Vii­den­nen ja kuu­den­nen ta­son tar­pei­ta ei ole ko­vin­kaan help­poa ku­vail­la tar­kas­ti, kos­ka it­sen­sä to­teut­ta­mi­nen ja it­sen­sä ylit­tä­mi­nen ovat yk­si­löl­li­siä ja abst­rak­te­ja tar­pei­ta. Ny­ky­ään pu­hu­taan hy­vin pal­jon sii­tä, mi­ten jo­kai­sen oli­si tär­ke­ää löy­tää ala tai asia, jos­sa pää­see to­teut­ta­maan it­se­ään par­haim­mil­laan. Mo­nel­le tä­män ta­son sel­key­ty­mi­ses­sä voi men­nä hy­vin­kin pit­kä ai­ka. Oman alan, har­ras­tuk­sen tai vah­vuuk­sien löy­ty­mi­nen ei ole ai­na help­poa, ja jos­kus voi tun­tua sil­tä, et­tä pur­jeh­tii elä­mäs­sä il­man pe­rä­sin­tä. Ai­na­kin minä jou­dun usein muis­tut­ta­maan it­se­ä­ni sii­tä, et­tä elä­mä voi ol­la täyt­tä, vaik­ka en joka het­ki tie­täi­si­kään, min­ne olen mat­kal­la.

Kuu­den­nen ta­son tar­peil­la eli it­sen­sä ylit­tä­mi­sel­lä tar­koi­te­taan yh­tey­den saa­mis­ta jo­hon­kin it­seä suu­rem­paan. Esi­mer­kik­si hen­gel­li­syys toi­mii kei­no­na tä­män tar­peen saa­vut­ta­mi­seen. On esi­tet­ty, et­tä elä­män tar­koi­tuk­sen täy­tyy ol­la jo­kin omaa it­seä suu­rem­pi asia. It­sen­sä ylit­tä­mi­sen tar­peet jä­te­tään jos­kus mai­nit­se­mat­ta, kun Mas­low’n tar­ve­hie­rar­ki­as­ta pu­hu­taan. Eh­kä tä­män ta­son saa­vut­ta­mis­ta ei ko­e­ta ny­ky­a­jas­sa tar­peel­li­se­na, vaan aja­tel­laan, et­tä it­sen­sä to­teut­ta­mi­nen riit­tää elä­män tar­koi­tuk­sek­si. Ajat­te­len, et­tä Ju­ma­la loi mei­dät yh­tey­teen­sä, mut­ta tämä yh­teys rik­kou­tui syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa. Tämä yh­tey­den tar­ve saa mei­dät pyr­ki­mään ta­kai­sin hä­nen yh­tey­teen­sä. Us­ko ja luot­ta­mus Ju­ma­laan voi aut­taa mei­tä myös tyy­ty­mään sii­hen, mitä elä­mäs­sä mui­den pe­rus­tar­pei­den alu­eel­la saam­me. Tyy­ty­mi­nen ei ole vas­ten­tah­tois­ta luo­pu­mis­ta unel­mis­ta, vaan tyy­ty­väi­syyt­tä sii­hen kaik­keen, mitä on jo saa­nut.

Oveen ko­pu­te­taan. Me­nen avaa­maan, ja ”On­ko elä­mäs­sä tar­peek­si?” kurk­kaa oven­ra­os­ta. Juu­ri, kun olen läi­mäyt­tä­mäs­sä ovea kiin­ni, se huu­dah­taa:

– Riit­tää! En enää häi­rit­se si­nua. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä pu­reu­dut lii­an sy­väl­le mi­nuun, ja teet mi­nus­ta on­gel­man! Hy­väs­ti!

”On­ko elä­mäs­sä tar­peek­si?” lui­kah­taa tie­hen­sä, ja jät­tää mi­nut poh­ti­maan, oli­si­ko teks­ti jo val­mis täl­lai­se­naan.

EljaMaaninka