Olen kiin­nos­tu­nut uu­ti­sis­ta ja sii­tä, mitä maa­il­mal­la mil­loin­kin ta­pah­tuu. Eri­tyi­ses­ti ym­pä­ris­töön, kult­tuu­riin ja po­li­tiik­kaan liit­ty­vät uu­tis­ju­tut kiin­nos­ta­vat, var­sin­kin sil­loin, kun ne on teh­ty laa­duk­kaas­ti ja nii­den te­ke­mi­seen on näh­ty vai­vaa. Usein maam­me pre­si­dent­ti liit­tyy mer­kit­tä­viin po­liit­ti­siin uu­ti­siin jol­lain ta­val­la. Hä­nel­tä on esi­mer­kik­si saa­tu lau­sun­to, tai hän on ta­van­nut Yh­dys­val­tain tai Ve­nä­jän pre­si­den­tin. Kun luen täl­lai­sia asi­oi­ta, ne jää­vät ikään kuin lei­ju­maan oman elä­mä­ni ylä­puo­lel­le, ei­vät­kä kos­ke­ta mi­nua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti.

Olin vas­ti­kään me­nos­sa me­ren­ran­taan viet­tä­mään ai­kaa ka­ve­rei­de­ni kans­sa. Mat­kal­la sin­ne Her­ra Ta­sa­val­lan Pre­si­dent­ti kä­ve­li vas­taam­me kuu­lui­saa koi­raan­sa ta­lut­ta­en. Hie­man al­koi ki­hel­te­le­mään vat­san­poh­jas­sa. Kä­vim­me ky­säi­se­mäs­sä hä­nel­tä yh­teis­ku­vat ja jat­koim­me sit­ten mat­kaa. Ta­va­tes­sa­ni pre­si­den­tin tun­sin it­se­ni ta­val­li­sek­si tal­laa­jak­si ja nöy­räl­lä mie­lel­lä kat­soin hän­tä ikään kuin ylös­päin häm­mäs­tyt­tä­väs­tä fyy­si­ses­tä sa­man­mit­tai­suu­des­tam­me huo­li­mat­ta.

Kun­ni­oi­tan ny­kyis­tä pre­si­dent­ti­äm­me pal­jon, eh­kä eni­ten kai­kis­ta tä­män het­ken jul­ki­sen val­lan käyt­tä­jis­tä. Li­säk­si hän on jul­ki­suu­den hen­ki­löis­tä se, ke­nen kans­sa ai­dos­ti ha­lu­ai­sin kes­kus­tel­la mo­nis­ta eri­lai­sis­ta asi­ois­ta. Ym­mär­rän hy­vin ihai­lun tun­teen, joka hel­pos­ti muo­dos­tuu, kun toi­sen ih­mi­sen teot, ase­ma ja saa­vu­tuk­set ovat ihail­ta­via. Tuo tun­ne on tut­tu it­sel­le­ni­kin.

Mie­les­tä­ni on kui­ten­kin ris­ki­al­tis­ta aja­tel­la toi­sen ih­mi­sen ole­van mui­den ylä­puo­lel­la, ikään kuin joku oli­si tois­ta ar­vok­kaam­pi. Ihai­lun koh­tees­ta usein käy­tet­ty sana ido­li on mer­ki­tyk­sel­tään sekä in­hi­mil­li­nen et­tä vaa­ral­li­nen. Se tar­koit­taa pe­rin­tei­ses­ti ju­ma­lan ku­vaa, tai pat­sas­ta, jon­ka kaut­ta ju­ma­laa pal­vo­taan. Sa­nan ny­ky­mer­ki­tys on pal­von­nan koh­de tai ihan­ne.

”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si”, sa­no­taan Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min kuu­den­nes­sa lu­vus­sa. Jee­sus jat­kaa sa­mas­sa lu­vus­sa pu­hu­en sii­tä, et­tä ku­kaan ei voi pal­vel­la kah­ta her­raa, vaan ih­mi­sel­lä on ai­na vain yk­si ju­ma­la. On siis hyvä muis­taa, mikä on elä­mäs­sä tär­kein­tä. In­hi­mil­li­sen kun­ni­an, mai­neen ja ar­vos­tuk­sen ei tu­li­si nous­ta Ju­ma­lan tai us­kon lah­jan rin­nal­le.

Ihai­lu on in­hi­mil­lis­tä, ja se lie­nee ihan hy­väk­si sil­loin, kun se kan­nus­taa te­ke­mään oman ja tois­ten hy­vin­voin­nin kan­nal­ta hy­viä va­lin­to­ja. Olem­me kui­ten­kin ih­mi­si­nä kaik­ki yh­tä ar­vok­kai­ta – jää­kiek­koi­li­jois­ta pre­si­dent­tei­hin.