Mielessäni on viikko sitten tehty reissu Kontupohjaan Venäjän syysseuroihin. Lähdin matkalle miettien, mitähän se toisi tullessaan, vähän pelkäsinkin. Osa seurueestamme oli minulle entuudestaan tuttua, mutta joihinkin olin tutustunut ihan vastikään. Lisäksi olin lähdössä Venäjälle ensimmäistä kertaa elämässäni. Ennen matkaa olin tutustunut Venäjään lähinnä historian tunneilla.
Lähdimme matkaan torstaina. Oli mielenkiintoista ylittää raja ja aistia kahden maan välinen kontrasti sekä ympäristössä että kulttuurissa. Ajomatkaa rajalta oli sen verran, että ehdimme keskustella itsemme väsyksiin asti.
Vuokraamamme mökki oli järven rannalla melko kaukana lähimmästä asutuskeskuksesta. Ajoimme monien pienten kylien läpi, ja tie kerkesi kaventua melkoisesti ennen perille tuloa. Oli jännittävää saapua majapaikkaan pimeällä tietämättä, mikä meitä odotti. Helpotus oli käsinkosketeltavaa, kun vihdoin astuimme ulos autoista.
Perjantaina meillä oli aikaa tutustua Petroskoihin, koska tiesimme seurojen Kontupohjassa alkavan vasta seuraavana päivänä. Kiertelimme kaupunkia kunnon turistien tavoin, ja kävimme syömässä karjalaisia perinneruokia valmistavassa ravintolassa. Illalla istuimme mökin olohuoneessa jutellen, ja venäjänkielisiä virsiä ja lauluja kuunnellen.
Eniten matkassa yllätti se, miten merkitykselliseltä seurat Venäjällä tuntuivat. Heti saavuttuamme paikka tuntui jotenkin kotoisalta. Venäläisistä seuravieraista huokui tervetulleeksi toivottava lämpö, ja tuntui siltä kuin olisimme kunniavieraita.
Tavallisesti seuroissa käydessä olo on usein arkinen, mutta noissa syysseuroissa oli jotain, joka sai istumaan tyytyväisenä ja keskittyneenä monta tuntia putkeen.
Käynti Venäjän syysseuroissa opetti jälleen kerran, että uskossa juuri se ydin on tärkeä. Vaikka usko ei perustukaan tunnelmiin, oli onnellista kokea yhteenkuuluvuutta uskon ytimen, evankeliumin äärellä.
Reissu onnistui yli odotusten. Eräs reissukavereistani kuvasi matkaa osuvasti: ”Venäjä tuntui luissa ja ytimissä.”
Suosittelen lähtemään Venäjälle seuroihin. Meidätkin toivotettiin tervetulleeksi uudelleen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys