Usko on ylisukupolvinen, mutta muuttumaton

Ke­säi­se­nä päi­vä­nä saat­taa kul­ki­jan yl­lät­tää sade. Jos sade on rank­kaa ei­kä sa­teel­ta ole suo­jau­dut­tu, tu­lee usein kii­re sa­teen­suo­jaan. Ka­tok­sen tai sa­teen­var­jon al­la tai tel­tan si­säl­lä ve­den ro­pi­naa on mu­ka­va kuun­nel­la. Suo­jas­sa ja tur­vas­sa on hyvä ol­la. Myös us­kon asi­ois­sa on hyvä ol­la suo­jas­sa ja tur­vas­sa. ”Kun on tur­va Ju­ma­las­sa, tur­vas­sa on pa­rem­mas­sa”, ru­noi­lee Lina San­dell (VK 397:1).

Miksi olet masentunut, sieluni?

Ih­mi­sen elä­mään kuu­lu­vat ilo ja suru. Jo pie­nen lap­sen elä­mäs­sä van­hem­mat koh­taa­vat ai­dos­ti lap­sen tun­teet. Lap­si tar­vit­see van­hem­man sy­lin, kun suru on saa­nut hä­nes­sä si­jan. Pian mur­he häl­ve­nee tur­val­li­ses­sa sy­lis­sä ja van­hem­man loh­dut­ta­vien sa­no­jen kuu­los­sa.

Kaipaus pyhälle matkalle

Ke­vään ja ke­sän lä­hes­ty­es­sä mo­nen aja­tuk­set suun­tau­tu­vat tu­le­viin Su­vi­seu­roi­hin. Moni miet­tii, pää­see­kö su­vi­seu­ra­mat­kal­le.

Onko ketään Herran, meidän Jumalamme vertaista?

Lap­si tut­kii ja ih­met­te­lee ym­pä­ris­tö­ään luon­nos­taan. Kas­va­es­saan hän op­pii yhä enem­män elä­mäs­tä. Nyt ai­kui­se­na­kaan en ole la­kan­nut ih­met­te­le­mäs­tä luo­ma­kun­taa ja elä­män ih­met­tä.

Jumala voi varjella mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa

Daa­vid on Van­han tes­ta­men­tin tun­ne­tuim­pia hah­mo­ja. Hän eli noin tu­hat vuot­ta en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää. Sa­mu­e­lin kir­jois­sa ker­ro­taan Daa­vi­din elä­män­vai­heis­ta – sii­tä kuin­ka nuo­res­ta pai­men­po­jas­ta tuli en­sin kuu­lui­sa so­ta­san­ka­ri, sit­ten ku­nin­kaan us­kol­li­nen pal­ve­li­ja, myö­hem­min lain­suo­ja­ton pa­ko­lai­nen ja lo­pul­ta Juu­dan ja koko Is­ra­e­lin ku­nin­gas.

Evankeliumi vapauttaa linnustajan ansasta

Psal­mi 91 ker­too Ju­ma­lan lap­sil­leen an­ta­mas­ta tur­vas­ta. ”Hän le­vit­tää sii­pen­sä yl­le­si, ja sinä olet tur­vas­sa nii­den al­la” (Ps. 91:1–4).

”Kuule minua, riennä avukseni!”

Kirk­ko­vuo­des­sa las­keu­du­taan nyt paas­to­nai­kaan. Jee­suk­sen elä­mä kul­kee koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa. Kris­tus kir­kas­te­taan.

”Kertokaa Jumalan töistä”

Psal­mit ovat Van­han tes­ta­men­tin lau­lu­ja. Nii­tä lau­let­tiin usein kie­li­soit­ti­mien sä­es­tyk­sel­lä. Jo al­ku­kir­kon var­hai­sim­pi­na ai­koi­na uu­den lii­ton us­ko­vai­set vei­sa­si­vat psal­me­ja ko­koon­tu­es­saan.

Nuolet osuvat, mutta Luoja suojaa

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan, kuin­ka Daa­vi­dil­la ja koko Is­ra­e­lin kan­sal­la oli mo­nia sil­min näh­tä­vis­sä ole­via vi­hol­li­sia. Näi­den vi­hol­lis­ten uha­tes­sa jou­dut­tiin usein puo­lus­tau­tu­maan ihan konk­reet­ti­sin so­ta­toi­min. Koti-Suo­mes­sa olem­me saa­neet pit­kään elää ai­na­kin muo­dol­li­ses­ti rau­han ai­kaa. On­ko isän­maas­sam­me kil­voi­tel­lut Ju­ma­lan kan­sa saa­nut sit­ten­kään elää rau­han ai­kaa?

Hiljainenkin rukous kuullaan

Psal­min­kir­joit­ta­ja neu­voo ja roh­kai­see nii­tä, jot­ka ma­sen­tu­vat ju­ma­lat­to­mien me­nes­tyk­ses­tä, tur­vau­tu­maan yk­sin Her­raan. Vää­rin­te­ki­jöi­den ka­deh­ti­mi­ses­ta va­roi­te­taan, sil­lä heil­lä ei ole tu­le­vai­suut­ta: “He kuih­tu­vat het­kes­sä kuin ruo­ho ja la­kas­tu­vat kuin ke­don veh­reys” (Ps. 37:2).