Jokaisella asialla on oma aikansa

Elä­mä on ih­me, Ju­ma­lan lah­ja. Näin olet ko­ke­nut, kun olet kat­sel­lut vas­ta­syn­ty­nyt­tä las­ta. Sa­nat ei­vät rii­tä ker­to­maan Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­met­tä.

Yötä ei enää ole

Lä­hes­tym­me par­hail­laan vuo­den pi­mein­tä ai­kaa. Eri­tyi­ses­ti il­lat ja yöt ovat pi­mei­tä. Moni jo eh­kä odot­taa ke­vät­tä ja va­lon li­sään­ty­mis­tä. Tun­nem­me hy­vin luon­nol­li­sen va­lon ja pi­mey­den eron. Pi­me­äs­sä kul­ke­mi­nen on mo­nes­ti haas­ta­vaa ja eh­kä pe­lot­ta­vaa­kin, kun pi­meys täyt­tää kul­ke­mi­sen mo­nen­lai­sil­la vaa­roil­la.

Samasta armosta osallisia

Muis­tan vuo­sien ta­kaa erään ko­kouk­sen. Siel­lä pu­heen­vuo­ron käyt­tä­jä, joka oli so­ta­ve­te­raa­ni, muis­te­li mi­ten hän oli Er­kin kans­sa – joka oli vä­hän ai­em­min pi­tä­nyt pu­heen­vuo­ron – ol­lut ase­ve­li yh­tei­siä so­ta­ko­ke­muk­sia kan­ta­va­na, sekä saa ol­la myös us­kon­ve­li. Koh­ta tä­män muis­te­lun jäl­keen Erk­ki käyt­ti uu­den pu­heen­vuo­ron, mis­sä hän va­kuut­ti, et­tä näin on, mut­ta ai­van eri­tyi­ses­ti täs­sä jär­jes­tyk­ses­sä: en­sin us­kon­ve­li ja sit­ten ase­ve­li. Mie­tin tätä sil­loin ja yhä vie­lä­kin, et­tä eh­kä vuo­sien­kin ase­vel­jey­den ja Suo­men it­se­näi­syy­den puo­les­ta tais­tel­tu­jen yh­teis­ten ko­ke­mus­ten ylä­puo­lel­le Erk­ki ha­lu­si nos­taa sen, et­tä olem­me sa­mas­ta Ju­ma­lan ar­mos­ta osal­li­sia – olem­me vel­jiä Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Jokaisen tulisi pelätä ja karttaa syntiä

So­dat, sai­rau­det, on­net­to­muu­det ja vä­ki­val­ta ai­heut­ta­vat suun­na­ton­ta kär­si­mys­tä tä­nä­kin ai­ka­na. Ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le on ai­na ol­lut kä­sit­tä­mä­tön­tä, mik­si Ju­ma­la sal­lii kär­si­myk­sen ja pa­huu­den mo­net il­me­ne­mis­muo­dot.

Ystävyys kestää myös ikäviä asioita

On­ko ys­tä­vä­si täy­del­li­nen ih­mi­nen tai lop­puu­ko ys­tä­vyy­te­si heti, kun huo­maat ys­tä­väs­sä­si ikä­viä piir­tei­tä? Luu­len, et­tä vas­tauk­se­si mo­lem­piin ky­sy­myk­siin on kiel­tä­vä: ys­tä­vyy­te­si kes­tää mo­nia heik­kouk­sia.

Uskon ja epäuskon taistelussa

Ih­mi­nen tar­vit­see luot­ta­mus­ta ja us­koa, jot­ta voi­si op­pia elä­mään mie­lek­kääs­ti. Kas­va­mi­nen ai­kui­sek­si on myös nöyr­ty­mis­tä men­nei­den su­ku­pol­vien ko­e­tel­tuun elä­män­tai­toon.

Meillä kävi enkeli

Pie­ta­ri oli van­ki­las­sa odot­ta­mas­sa oi­keu­den ko­koon­tu­mis­ta. Is­tun­toa edel­tä­vä­nä yö­nä hän koh­ta­si en­ke­lin, joka aut­toi Pie­ta­rin var­ti­oi­den ohi ja sul­je­tun por­tin kaut­ta va­pau­teen. En­ke­lin ka­dot­tua Pie­ta­ri ym­mär­si, et­tä Her­ra lä­het­ti en­ke­lin­sä pe­las­ta­maan hä­net van­ki­las­ta ja tuo­mi­ol­ta.

Pyhä Henki johtaa

En­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan Jee­sus an­toi lu­pauk­sen Py­häs­tä Hen­ges­tä, joka oli tu­le­va op­paak­si us­ko­vais­ten kes­kel­le (Joh. 14:16–17). Pyhä Hen­ki on tä­nä­kin päi­vä­nä us­ko­vais­ten ih­mis­ten kes­kel­lä, kaik­kien tu­ke­na ja op­paa­na. Hen­ken­sä kaut­ta Jee­sus on yhä mei­dän kes­kel­läm­me.

Parannus pelastaa hengelliseltä kuolemalta

Ih­mi­sen ajal­lis­ta mat­kaa voi­daan tii­viis­ti ku­va­ta kol­mel­la sa­nal­la: syn­ty­mi­nen, elä­mä, kuo­le­ma. Niin kuin syn­ty­mä on luon­nol­li­nen ta­pah­tu­ma, niin on myös kuo­le­ma. Syn­ty­es­sään ih­mi­nen saa Ju­ma­lan lah­ja­na elä­män.

Jumala ravitsee päivän kerrallaan

Lap­si­per­heis­sä lie­nee tut­tua las­ten tyy­ty­mät­tö­myys ruo­kaan, jos sa­maa ruo­kaa syö­dään hei­dän mie­les­tään lii­an usein tai ruo­ka ei ole muu­ten mie­luis­ta. On luon­nol­lis­ta, et­tä ruo­kaan voi kyl­läs­tyä, jos sii­nä ei ole vaih­te­lua.