Herran siunaus kantaa

Ru­koi­lem­me usein Ju­ma­lan siu­naus­ta ajal­li­sil­le hank­keil­le ja asi­oil­le. Näin on hyvä ja oi­kein ru­koil­la, sil­lä kaik­ki ajal­li­set tar­peet ovat Ju­ma­lan siu­nauk­sen va­ras­sa.

Helluntain kieli-ihme yhdisti sydämet

Raa­ma­tun alus­sa ker­ro­taan kiel­ten syn­nys­tä. Vie­lä Noo­an jäl­keen kaik­ki pu­hui­vat sa­maa kiel­tä kes­ke­nään.

Viisaus rakentaa rauhaa ja rakkautta

Mil­lai­nen on vii­sas ih­mi­nen? Mo­nien mei­dän mie­les­tä hä­nen ei tar­vit­se ol­la huip­pu­ä­ly­käs, vaan en­nem­min­kin sel­lai­nen, jol­la on sy­dän pai­kal­laan. Vii­sas ih­mi­nen ei vält­tä­mät­tä edes tie­dos­ta ole­van­sa vii­sas; vii­saus vain il­me­nee hä­nes­sä Ju­ma­lan lah­ja­na.

Vanhurskaan rukous on voimallinen

Mil­loin muis­tat ru­koil­lee­si? Tun­sit­ko kii­tol­li­suut­ta? Oli­ko si­nul­la hätä tai pel­ko? Olit­ko uu­den edes­sä epä­tie­toi­nen? Ha­lu­sit­ko ru­koil­la ys­tä­vä­si puo­les­ta?

Jumalan rakkaus on armoa ja totuutta

Olem­me saa­neet elää pää­si­äi­sen suur­ta juh­la-ai­kaa. Pää­si­äi­se­nä muis­te­lem­me Ju­ma­lan ää­re­tön­tä rak­kaut­ta ja ar­moa mei­tä syn­ti­siä ih­mi­siä koh­taan. Rak­kau­des­saan Ju­ma­la an­toi ai­no­an poi­kan­sa syn­tyä maan pääl­le elä­mään ih­mi­se­nä ja täyt­tä­mään Ju­ma­lan suu­ren pe­las­tus­suun­ni­tel­man. En­sim­mäi­sen ih­mis­pa­rin lan­kee­mus oli suis­ta­nut ih­mi­sen kuo­le­man al­le, pois Ju­ma­lan yh­tey­des­tä. Tä­män yh­tey­den Jee­sus kor­ja­si pää­si­äi­se­nä, kun hän kuo­li mei­dän syn­tiem­me täh­den, vuo­dat­ti ve­ren­sä, jot­ta meil­lä oli­si pe­las­tus. Ylös­nou­se­muk­sel­laan Jee­sus voit­ti myös kuo­le­man val­lan.

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat

Psal­mi 126 si­joit­tuu to­den­nä­köi­ses­ti Ba­by­lo­ni­an pak­ko­siir­to­lai­suu­den jäl­kei­seen ai­kaan. Muis­tel­tiin ai­kaa, kun kyy­ne­leet vir­ta­si­vat Baa­be­lin vir­tain ran­nal­la. Siel­lä ikä­vöi­tiin va­pau­den ai­kaa omas­sa maas­sa ja ju­ma­lan­pal­ve­lus­me­no­ja Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä. Pak­ko­siir­to­lai­suu­des­ta va­pau­tu­mi­nen oli to­teu­tu­nut, mut­ta tu­le­vai­suus ei ol­lut­kaan niin va­loi­sa kuin mitä oli odo­tet­tu.

Minulta ei puutu mitään

Kir­kol­lis­ta toi­mi­tus­ta en­nen käy­dään toi­mi­tus­kes­kus­te­lu. Toi­mi­tus­kes­kus­te­lus­sa pu­hu­taan toi­mi­tuk­sen tee­mas­ta: kas­tees­ta, avi­o­liit­toon vih­ki­mi­ses­tä tai hau­taan siu­naa­mi­ses­ta. Myös toi­mi­tuk­seen liit­ty­vis­tä jär­jes­te­lyis­tä pu­hu­taan. Mi­nul­la on ta­pa­na ky­syä, on­ko kirk­ko­kä­si­kir­jan kaa­vas­sa ole­vis­sa psal­mi­vaih­to­eh­dois­sa joku, joka eri­tyi­ses­ti pu­hut­te­lee. Kas­te­kaa­vas­ta ja avi­o­liit­toon vih­ki­mi­sen kaa­vas­ta toi­mi­tuk­seen va­li­tut psal­mit vaih­te­le­vat. Hau­taan siu­naa­mi­sen kaa­vas­ta psal­mik­si va­li­koi­tuu mil­tei ai­na psal­mi 23, joka al­kaa: ”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.” Kos­ka seu­ra­kun­nas­sam­me hau­taan siu­naa­mi­sia on toi­mi­tuk­sis­ta eni­ten, on pai­menp­sal­mis­ta tul­lut mi­nul­le var­sin tut­tu.

Pääsiäinen – ilon ja voiton juhla

Pää­si­äi­nen on ilon ja voi­ton juh­la. Sil­loin Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus syn­tien so­vit­ta­mi­ses­ta syn­tiin lan­gen­neel­le ih­mis­kun­nal­le saa täyt­ty­myk­sen. Jee­sus nou­see ylös kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä kir­joi­tus­ten mu­kaan. Syn­nin, kuo­le­man, ka­do­tuk­sen ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­ta on voi­tet­tu ja ku­kis­tet­tu.

”Nöyränä aasilla ratsastaen”

Pal­mu­sun­nun­tain Sa­ka­ri­aan kir­jan teks­ti ker­too Jee­suk­sen rat­sas­ta­van Je­ru­sa­le­miin nöy­rä­nä ja voit­toi­sa­na Ku­nin­kaa­na, joka so­vi­tus­työn­sä an­si­os­ta tu­ho­aa so­ta­vau­nut ja -jou­set. Teks­ti ker­too: ”Hän ju­lis­taa kan­soil­le rau­haa, hä­nen val­tan­sa ulot­tuu me­res­tä me­reen, Euf­ra­tis­ta maan ää­riin as­ti” (Sak. 9:10).

Tarvitsemme Jumalaa ja toisiamme

Au­tol­la ajel­les­sa tu­lee kuun­nel­tua ra­di­on kes­kus­te­luoh­jel­mia. Kuun­te­lin äs­ken erään men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä kan­sa­lai­sil­le tu­tuk­si tul­leen ra­di­op­sy­ko­lo­gin haas­tat­te­lua. Hän poh­ti, mi­ten meil­lä jo­kai­sel­la on oma minä ja mi­ten elä­män rik­kaus syn­tyy sii­tä, kun oma mi­nuus koh­taa toi­sen ih­mi­sen ja syn­tyy ”me”.