Jumala on kärsivällinen

On­ko si­nun kär­si­väl­li­syyt­tä­si kos­kaan ko­e­tel­tu? Olet eh­kä saat­ta­nut jou­tua pu­re­maan ala­huul­ta tai nie­le­mään kiuk­ku­si.

Armollinen Isä kulkee rinnalla

Paa­va­li roh­kai­see Efe­son Ju­ma­lan lap­sia kir­joit­ta­mal­la: ”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät. Te olet­te ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus.” (Ef. 2:19–20.) Sa­mas­sa kir­jees­sä Paa­va­li aset­taa esi­ku­vak­si Ju­ma­lan.

Jumala vastaa rukouksiin

Mil­loin olet vii­mek­si ru­koil­lut? Olet­ko muis­ta­nut kiit­tää Tai­vaan Isää kai­kes­ta hy­väs­tä, pyy­tä­nyt apua vai­ke­aan ti­lan­tee­seen tai ru­koil­lut voi­maa py­sy­äk­se­si lap­se­naan? It­se huo­maan ru­koi­le­va­ni tai huo­kaa­va­ni Moo­sek­sen ta­voin (2. Moos. 14:15) Ju­ma­lan puo­leen sil­loin, kun on vai­ke­aa, en it­se näe sel­ke­äs­ti tu­le­vaa tai syn­nin sumu peit­tää ar­mo­au­rin­gon.

Sanoiko Jumala todella niin?

On­ko si­nul­la jos­kus ol­lut su­per­voi­mia? Tie­dän, et­tä mo­nel­la pik­ku­po­jal­la on. Mo­nes­sa ko­dis­sa ja pi­has­sa on lei­kit­ty lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja eri­lai­sia su­per­san­ka­ri­leik­ke­jä. Muis­tan, et­tä pik­ku­poi­ka­na ar­mei­jan käy­neen iso­vel­jen voi­mat ja tai­dot tun­tui­vat ole­van kuin su­per­san­ka­ril­la.

Rakkaus on suurin

Kie­len­tut­ki­jat ovat poh­ti­neet suo­men rak­kaus-sa­nan al­ku­pe­rää. Yk­si nä­ke­mys on se, et­tä ra­kas­ta­mi­nen oli alun pe­rin yh­tei­sen ver­kon ve­tä­mis­tä kah­del­la ve­neel­lä. Toi­sen aja­tus­ku­lun mu­kaan taas jon­kun koh­teen tai asi­an voi­ma­kas ha­lu­a­mi­nen oli ra­kas­ta­mis­ta. Niin kuin tut­ki­muk­sen sa­ral­la ta­paa käy­dä, nä­ke­myk­set ero­a­vat toi­sis­taan. Kris­til­li­nen maa­il­man­ku­va kat­soo sa­naa Ju­ma­lan sa­nan nä­kö­kul­mas­ta.

Isien Jumala kantaa lastaan tänäänkin

Koo­ra­lai­set oli­vat jää­neet tais­te­lus­sa tap­pi­ol­le, ja kan­san enem­mis­tö pilk­ka­si hei­tä ja nau­roi heil­le. Psal­mis­sa 44 he pur­ka­vat tun­to­jaan ja et­si­vät tur­vaa ve­to­a­mal­la Ju­ma­laan – oli­han hän ai­kai­sem­min­kin aut­ta­nut lap­si­aan. Ju­ma­la oli var­jel­lut men­nei­tä su­ku­pol­via us­kon tais­te­luis­sa.

Maailman pimeydestä Herran kirkkauteen

Erääl­lä lei­ril­lä pe­rus­tet­tiin il­lan pi­me­tes­sä kynt­ti­lä­kul­kue. Jo­kai­sen teh­tä­vä­nä oli pie­nes­sä ryh­mäs­sä huo­leh­tia sii­tä, et­tä kun­kin ryh­mä­läi­sen liek­ki py­syy pa­la­va­na. Kun yli­tet­tiin pel­toa, piti py­säh­tyä ja suo­ja­ta toi­sen lei­ri­läi­sen liek­kiä tai an­taa omas­ta lie­kis­tä tuli sam­mu­neel­le kynt­ti­läl­le. Kun saa­vut­tiin pe­ril­le, yk­si lei­ri­läi­nen to­te­si, et­tä tä­mä­hän on kuin us­ko­vais­ten elä­mää.