Jumalan rakkaus on täydellinen

Ih­mi­sen syn­ty­mä ja ih­mi­nen it­ses­sään on ih­me. Ei voi­da mil­lään kei­nol­la ei­kä ih­mis­vii­sau­del­la ra­ken­taa sel­lais­ta ih­met­tä, jol­lai­nen ih­mi­nen on. Ih­mi­nen on usein pyr­ki­nyt yl­tä­mään Ju­ma­lan vii­sau­teen. Ih­mi­set al­koi­vat ra­ken­taa esi­mer­kik­si Baa­be­lin tor­nia ve­den­pai­su­muk­sen jäl­keen ta­voit­taak­seen tai­vaan ja tul­lak­seen Ju­ma­lan ver­tai­sek­si (1. Moos. 11). Ju­ma­la ha­lu­si kui­ten­kin näyt­tää Baa­be­lin ra­ken­ta­jil­le suu­ruu­ten­sa. Hän se­koit­ti ih­mis­ten kie­let, jon­ka jäl­keen he ei­vät enää ym­mär­tä­neet toi­si­aan ja pyr­ki­myk­set tai­vaan ta­voit­ta­mi­sek­si ty­reh­tyi­vät.

Hyvää sanomaa kaikkialle maailmaan

Raa­mat­tu ker­too vii­den­nen Moo­sek­sen kir­jan lo­pus­sa ta­pah­tu­mis­ta, jois­sa Is­ra­e­lin kan­sa oli pit­kän au­ti­o­maa­va­el­luk­sen jäl­keen pääs­syt lä­hel­le lu­vat­tua maa­ta. Tie­dus­te­li­jat oli­vat tuo­neet epä­us­kon sa­no­maa lu­va­tus­ta maas­ta. Ai­no­as­taan Joo­sua ja Ka­leb toi­vat kan­sal­le us­kon ja toi­von nä­kö­a­laa: ”Maa, jota kä­vim­me tut­ki­mas­sa, on hyvä ja iha­na maa. Jos Her­ra on meil­le suo­si­ol­li­nen, hän vie mei­dät tuo­hon maa­han, joka tul­vii mai­toa ja hu­na­jaa, ja an­taa sen meil­le.” (4. Moos. 14:7–8.)

Heikollakin uskolla pääsee taivaaseen

Olet­ko kuul­lut jon­kun sa­no­van, et­tä hän tun­tee ole­van­sa ala­pau­lal­la? Kai­kil­le lu­ki­joil­le, ai­na­kaan nuo­rem­mil­le ei vält­tä­mät­tä ole ihan sel­vää, mitä tuol­la kie­li­ku­val­la tar­koi­te­taan.

Jumala ei hylkää lastaan

En­si sun­nun­tain ai­hee­na on rak­kau­den kak­sois­käs­ky. Van­han tes­ta­men­tin lu­ku­kap­pa­le neu­voo mei­tä ra­kas­ta­maan, pal­ve­le­maan ja pel­kää­mään Ju­ma­laa koko sy­dä­mes­täm­me ja sie­lus­tam­me. Jee­sus liit­ti käs­kyyn toi­sen­kin osan, lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­sen, jo­hon myös Raa­ma­tun sana ke­hot­taa. Käs­kyn en­sim­mäi­sen osan koh­dal­la jou­dum­me ky­sy­mään: Mi­ten minä ky­ke­nen ra­kas­ta­maan Ju­ma­laa kai­kes­ta sy­dä­mes­tä­ni? Ha­lu­ai­sin kyl­lä ra­kas­taa, mut­ta tun­nen it­se­ni sii­hen lii­an hei­kok­si.

Enkelit opastavat matkalla taivaaseen

Ky­sy­myk­seen, mitä tu­lee mie­leen sa­nas­ta “en­ke­li”, voi­si­vat vas­tauk­set eri-ikäi­sil­lä huo­mat­ta­vas­ti vaih­del­la. Py­hä­kou­lu­lai­set voi­si­vat ker­toa tau­lus­ta, jos­sa suo­je­lu­sen­ke­li on saat­ta­mas­sa lap­sia ka­pe­al­la sil­lal­la joen yli (vrt. Ps. 91:11). Kou­lu­lai­set voi­si­vat ker­toa jou­lu­e­van­ke­liu­min koh­das­ta, jos­sa pai­me­net sai­vat ilo­sa­no­man syn­ty­nees­tä Va­pah­ta­jas­ta (Luuk. 2:9). Rip­pi­kou­lu­lai­set voi­si­vat muis­tel­la Aa­da­min ja Ee­van kar­ko­tus­ta pa­ra­tii­sis­ta, jon­ka pa­luu­tie­tä var­ti­oi­vat ke­ru­bit välk­ky­vin mie­koin (1. Moos. 3:24). Van­hat pu­hu­ja­se­dät saat­tai­si­vat ker­toa en­ke­lin edes­sä sei­so­nees­ta yli­pap­pi Joo­su­as­ta, jol­le an­net­tiin syn­nit an­teek­si ja teh­tä­väk­si hoi­taa Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa. Teh­tä­vään hä­nel­le lu­vat­tiin mat­ka­ys­tä­viä tu­ek­si kil­voi­tuk­ses­sa. (Sak. 3:6–7.)

Sydämemme kaipaavat lohdutusta

– Har­mit­taa­ko vie­lä, et­ten läh­de täl­lä ker­taa mu­kaan, oli vai­mo­ni ky­sy­nyt mat­kal­la len­to­ken­täl­le. Hy­väs­te­lim­me toi­si­am­mePho­e­ni­xin ter­mi­naa­lin jal­ka­käy­tä­väl­lä. Kai­pa­sin hän­tä mu­kaan seu­ra­mat­kal­le Ka­li­for­ni­aan, mut­ta hän ha­lu­si äi­ti­lei­ril­le vii­kon­lop­pu­na. Pik­ku­po­jat­kin pää­si­si­vät ys­tä­vien mö­kil­le vuo­ris­toon.

Leipähuone ravitsee nälkäiset sielut

On­ko si­nun jää­kaap­pi­si ol­lut sel­lai­nen, et­tä va­lo­kin on tun­tu­nut siel­lä tur­hal­ta, kos­ka siel­lä ei ole ol­lut, mitä va­lais­ta? Ela­tuk­sen mur­heet ja lei­pä­huo­let saat­ta­vat ko­e­tel­la sil­loin us­ko­am­me.

Psalmien sanomaa laulujen kautta

Ju­ma­lan lap­set ovat lau­la­vais­ta kan­saa. Tä­nä­kin ke­sä­nä on suu­ris­sa seu­rois­sa kai­ku­nut voi­mak­kaa­na kii­tos Tai­vaal­li­sel­le Isäl­lem­me Sii­o­nin lau­lu­jen ja vir­sien vä­li­tyk­sel­lä. Tä­hän on var­mas­ti kiin­nit­tä­nyt huo­mi­on­sa myös us­kos­ta osa­ton kuu­li­ja.

Rakkaus on kuolemaa väkevämpi

Us­ko­va oli lan­gen­nut syn­tie­lä­mään. Veli lä­hes­tyi lan­gen­nut­ta ar­mol­li­ses­ti. Syn­neis­tä ei pu­hut­tu aluk­si mi­tään. Rak­kau­del­la lä­hes­ty­vä sai tai­toa ja voi­mia ku­vail­la, mi­ten suu­ri on Ju­ma­lan ar­mo syn­tis­tä koh­taan. Hän sai ku­vail­tua ar­mon iha­nuut­ta ja sen voi­maa. Ju­ma­la vai­kut­ti niin, et­tä lan­gen­nut ym­mär­si mah­dol­li­suu­ten­sa tart­tua mit­taa­mat­to­maan an­teek­si­an­ta­muk­seen. Hän ha­lu­si kor­ja­ta syn­te­jään, vaik­ka lä­hes­ty­vä veli ei eh­ti­nyt niis­tä edes pu­hua.

Kielen vaaliminen tuottaa hyvää hedelmää

Ot­sik­ko viit­taa Raa­ma­tun Sa­nan­las­ku­jen kir­jan koh­taan: ”Niin kuin kiel­tä vaa­lit, niin kor­jaat he­del­mää” (Sa­nanl. 18:21). Se so­pi­si hy­vin ny­ky­ai­kai­sek­si neu­vok­si eri kiel­ten opis­ke­lun ja op­pi­mi­sen ar­vos­ta­mi­seen. Sa­nan­las­ku­jen kir­jas­sa ei ole ky­sy­mys kui­ten­kaan täs­tä.