Erityisesti tänä keväänä on ollut ikävä äitiä. Sitä kaikkiin asioihin innolla tarttuvaa ja huolehtivaa äitiä, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut ja jonka kanssa oli niin kiva istutella tomaatteja ja kylvää salaattia, hoitaa kukkia ja katsella kevään ja kesän ihmeitä. Äitiä, jonka kanssa istua seurapenkissä ja vuodattaa ilon kyyneleitä koskettavan laulun aikana. Äitiä, joka aina kysyi, miten päivä meni, ja näki heti, jos kaikki ei ollut hyvin.
Viime kuukausien aikana, vähän jo parin vuodenkin aikana, se äiti on vähitellen hiipunut pois. Välillä tulee pilkahduksia entisestä, jonain päivänä enemmänkin, mutta muistisairaus on kasvattanut lonkeroitaan aivoissa jo niin paljon, että äidin ja lapsen roolit ovat vaihtuneet täysin toisin päin: minusta on tullut auttaja ja hoitaja. Niinhän se pitää ollakin, autan mielelläni, mutta on se haikeaa ja raskasta.
Raskainta on nähdä se yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne, kun hän joutuu illalla jäämään kotiinsa yksin. Toisaalta on ollut ihana tuntea Taivaan Isän voima tässäkin asiassa, kun saan peitellä äidin monesti nukkumaan ja siunata evankeliumilla. Huomaan, että siitä tulee aina hyvä mieli molemmille, ja äiti saa jäädä rauhallisena nukkumaan.
Uskomiseen tuo muistisairaus ei ole vaikuttanut mitenkään, vaan äiti pyytää usein evankeliumia ja siunaa myös minua pyytämättäkin. Myös seurapuheita hän kuuntelee mielellään, vaikka muuten ei paljoa enää välitä radiotakaan kuunnella.
Ilonhetki on se, kun haen hänet meillä käymään kerran tai pari viikossa, ja hän saa haravoida lehtiä tai silitellä eläimiä. Voimat eivät enää riitä juuri mihinkään, mutta hetken aikaa jaksaa jotain puuhastella. Surullista on se, että puolen tunnin päästä hän ei enää muista meillä käyneensä, vaan soittaa ja voivottelee, kun on niin yksinäistä ollut tämäkin päivä.
Onni on se, että meidän välillämme on lyhyt matka ja voin käydä useamman kerran päivässä äidin luona. Kesäkuun alussa hän täytti 85 vuotta, mutta ei halunnut juhlia sitä, koska kaikki ylimääräinen uuvuttaa ja tekee mielen sekavaksi.
Äidin rukous on, että jo pian hän pääsisi pois täältä ajasta taivaan kunniaan. On ihanaa, kun voidaan luottaa siihen, että Taivaan Isä näkee meidänkin huolet ja murheet ja antaa voimia jokaiseen päivään sekä sairaalle että hoitajallekin.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys