JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Äitiä ikävä

21.6.2020 6.15

Juttua muokattu:

2.1. 15:02
2025010215022620200621061500

Eri­tyi­ses­ti tänä ke­vää­nä on ol­lut ikä­vä äi­tiä. Sitä kaik­kiin asi­oi­hin in­nol­la tart­tu­vaa ja huo­leh­ti­vaa äi­tiä, jon­ka kans­sa voi ja­kaa ilot ja su­rut ja jon­ka kans­sa oli niin kiva is­tu­tel­la to­maat­te­ja ja kyl­vää sa­laat­tia, hoi­taa kuk­kia ja kat­sel­la ke­vään ja ke­sän ih­mei­tä. Äi­tiä, jon­ka kans­sa is­tua seu­ra­pen­kis­sä ja vuo­dat­taa ilon kyy­ne­lei­tä kos­ket­ta­van lau­lun ai­ka­na. Äi­tiä, joka ai­na ky­syi, mi­ten päi­vä meni, ja näki heti, jos kaik­ki ei ol­lut hy­vin.

Vii­me kuu­kau­sien ai­ka­na, vä­hän jo pa­rin vuo­den­kin ai­ka­na, se äi­ti on vä­hi­tel­len hii­pu­nut pois. Vä­lil­lä tu­lee pil­kah­duk­sia en­ti­ses­tä, jo­nain päi­vä­nä enem­män­kin, mut­ta muis­ti­sai­raus on kas­vat­ta­nut lon­ke­roi­taan ai­vois­sa jo niin pal­jon, et­tä äi­din ja lap­sen roo­lit ovat vaih­tu­neet täy­sin toi­sin päin: mi­nus­ta on tul­lut aut­ta­ja ja hoi­ta­ja. Niin­hän se pi­tää ol­la­kin, au­tan mie­lel­lä­ni, mut­ta on se hai­ke­aa ja ras­kas­ta.

Ras­kain­ta on näh­dä se yk­si­näi­syy­den ja tur­vat­to­muu­den tun­ne, kun hän jou­tuu il­lal­la jää­mään ko­tiin­sa yk­sin. Toi­saal­ta on ol­lut iha­na tun­tea Tai­vaan Isän voi­ma täs­sä­kin asi­as­sa, kun saan pei­tel­lä äi­din mo­nes­ti nuk­ku­maan ja siu­na­ta evan­ke­liu­mil­la. Huo­maan, et­tä sii­tä tu­lee ai­na hyvä mie­li mo­lem­mil­le, ja äi­ti saa jää­dä rau­hal­li­se­na nuk­ku­maan.

Us­ko­mi­seen tuo muis­ti­sai­raus ei ole vai­kut­ta­nut mi­ten­kään, vaan äi­ti pyy­tää usein evan­ke­liu­mia ja siu­naa myös mi­nua pyy­tä­mät­tä­kin. Myös seu­ra­pu­hei­ta hän kuun­te­lee mie­lel­lään, vaik­ka muu­ten ei pal­joa enää vä­li­tä ra­di­o­ta­kaan kuun­nel­la.

Ilon­het­ki on se, kun haen hä­net meil­lä käy­mään ker­ran tai pari vii­kos­sa, ja hän saa ha­ra­voi­da leh­tiä tai si­li­tel­lä eläi­miä. Voi­mat ei­vät enää rii­tä juu­ri mi­hin­kään, mut­ta het­ken ai­kaa jak­saa jo­tain puu­has­tel­la. Su­rul­lis­ta on se, et­tä puo­len tun­nin pääs­tä hän ei enää muis­ta meil­lä käy­neen­sä, vaan soit­taa ja voi­vot­te­lee, kun on niin yk­si­näis­tä ol­lut tä­mä­kin päi­vä.

On­ni on se, et­tä mei­dän vä­lil­läm­me on ly­hyt mat­ka ja voin käy­dä use­am­man ker­ran päi­väs­sä äi­din luo­na. Ke­sä­kuun alus­sa hän täyt­ti 85 vuot­ta, mut­ta ei ha­lun­nut juh­lia sitä, kos­ka kaik­ki yli­mää­räi­nen uu­vut­taa ja te­kee mie­len se­ka­vak­si.

Äi­din ru­kous on, et­tä jo pian hän pää­si­si pois tääl­tä ajas­ta tai­vaan kun­ni­aan. On iha­naa, kun voi­daan luot­taa sii­hen, et­tä Tai­vaan Isä nä­kee mei­dän­kin huo­let ja mur­heet ja an­taa voi­mia jo­kai­seen päi­vään sekä sai­raal­le et­tä hoi­ta­jal­le­kin.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää. Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
2.1.2025

Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä. Luuk. 2:52

Viikon kysymys