JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Fyysisesti kaukana, henkisesti lähellä

17.3.2020 8.40

Juttua muokattu:

17.3. 08:44
2020031708441220200317084000

Olo­huo­nees­sa on ves­sa­pa­pe­ris­ta ra­ken­net­tu kor­kea tor­ni. Tor­ni on yh­tä kor­kea kuin lap­set ja ai­ka hu­te­ra. Vuo­ro­tel­len lap­set hei­lu­vat voi­mis­te­lu­ren­kail­la ja kaa­ta­vat ves­sa­pa­pe­rit. Nau­rua, rie­mua ja hi­hi­tys­tä­kin on.

Kes­key­tän ruu­an­lai­ton ja läh­den it­se­kin haus­kan­pi­toon mu­kaan ja otan muu­ta­man vi­de­on pät­kän. Jo­kai­nen kaa­taa omal­la tyy­lil­lään: yk­si ka­ra­te-pot­kul­la ja toi­nen ke­rää en­sin ko­vat vauh­dit ren­kail­la. Rul­lat len­tä­vät näyt­tä­väs­ti olo­huo­neen toi­sel­le puo­lel­le. Ai­na uu­del­leen tor­ni ra­ken­ne­taan.

Tämä ei si­nän­sä ole uu­si leik­ki tai il­miö ko­dis­sam­me. Ai­na sil­loin täl­löin, kun tu­lee os­tet­tua isom­pi mää­rä ves­sa­pa­pe­ria, lap­set kek­si­vät niis­tä to­del­la luo­via leik­ke­jä en­nen kuin ne lai­te­taan siis­tis­ti kaap­piin odot­ta­maan käyt­töä. Tämä tai­taa men­nä sa­maan sar­jaan kuin pah­vi­laa­tik­ko­lei­kit. Pah­vi­laa­ti­kot ja ves­sa­pa­pe­ri­rul­lat ovat hal­po­ja ja hy­viä leik­ki­ka­lu­ja.

Huo­les­tut­ta­va ko­ro­na­vi­rus­ti­lan­ne on tuo­nut ar­keen mo­nen­lai­sia lie­veil­mi­öi­tä, ku­ten sen, et­tä moni meis­tä on va­ran­nut rei­lus­ti ves­sa­pa­pe­ria ko­ti­va­roik­si. Täs­tä on syn­ty­nyt mo­nen­lai­sia hu­mo­ris­ti­sia päi­vi­tyk­siä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Tämä on ym­mär­ret­tä­vää, sil­lä on­han huu­mo­ri ol­lut yk­si ih­mis­kun­nan sel­viy­ty­mis­kei­no kaut­ta ai­ko­jen.

Uu­ti­sis­ta lu­em­me mi­ten ra­jo­ja ja sa­ta­mia sul­je­taan. On tun­ne, et­tä val­mis­tau­dum­me jo­hon­kin suu­reen, tun­te­mat­to­maan ja osit­tain pe­lot­ta­vaan. Em­me tie­dä, mi­ten sel­viy­dym­me, il­mas­sa on epä­var­muut­ta.

Olem­me pit­käs­tä ai­kaa kan­sa­kun­ta­na sel­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa, jos­sa mei­dän täy­tyy eri­tyi­ses­ti pu­hal­taa yh­teen hii­leen ja miet­tiä tois­ten pa­ras­ta. Su­ku­pol­ve­ni ei ole koh­dan­nut täl­lais­ta vai­het­ta ai­kai­sem­min, niin kuin van­hem­mat ih­mi­set, jot­ka ovat elä­neet so­tien ai­ka­na. Olem­me saa­neet vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä va­paas­ti men­nä ja tul­la, hy­vin­kin in­di­vi­du­a­lis­ti­ses­ti.

Mei­tä on oh­jeis­tet­tu vält­tä­mään tar­peet­to­mia koh­taa­mi­sia. On hyvä muis­taa, et­tä kun eris­täy­dym­me, me suo­je­lem­me hei­tä, kaik­kien hei­kom­pia. Pe­rus­ter­ve voi sai­ras­taa ko­ro­na­vi­ruk­sen lie­vä­nä muo­to­na, niin et­tei it­se­kään edes tun­nis­ta, mikä se mah­toi ol­la, mut­ta van­huk­sel­le ja sel­lai­sel­le jol­la on jo­kin pe­rus­sai­raus, tar­tun­ta voi ol­la va­ka­va­kin.

Olen kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä meil­lä on tai­ta­vat vi­ra­no­mai­set ja hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta. Voim­me luot­taa hei­hin ja hei­dän vii­sau­teen­sa. Vii­saus­kin on lah­ja Ju­ma­lal­ta. Voim­me myös luot­taa ru­kouk­sen voi­maan.

Tu­le­vis­sa päi­vis­sä on pal­jon tun­te­ma­ton­ta, ja sen ver­ran us­kal­lan en­nus­taa, et­tä se muut­taa mei­tä ja yh­teis­kun­taam­me. Toi­von, et­tä se tuo mei­dät hen­ki­ses­ti lä­hem­mäs toi­si­am­me, niin kuin pre­si­dent­ti Nii­nis­tö ke­hot­ti­kin. Mo­nil­la yri­tyk­sil­lä on edes­sään vai­ke­at ajat, mut­ta toi­set yri­tyk­set voi­vat hyö­tyä, jos ne pys­ty­vät tuot­ta­maan juu­ri sitä, mitä ih­mi­set täl­lä het­kel­lä tar­vit­se­vat. Us­kon, et­tä alam­me en­tis­tä vah­vem­min suo­sia lä­hi­tuo­tan­toa, kun kau­em­paa on yk­sin­ker­tai­ses­ti vai­ke­am­paa saa­da tuot­tei­ta.

Tämä ti­lan­ne ke­hot­taa mei­tä py­säh­ty­mään olen­nai­sen ää­reen. Elä­mä rau­hoit­tuu, kun ko­koon­tu­mi­set ja har­ras­tuk­set me­ne­vät tau­ol­le. Vie­te­tään ai­kaa ko­to­na, lei­vo­taan, sii­vo­taan, ul­koil­laan ja ko­toil­laan. Luo­daan uu­del­leen yh­teyt­tä lä­hi­pii­riin, kun me­ne­mi­siä ja tu­le­mi­sia ei ole. Huo­ma­taan, mitä kaik­kea hy­vää on mei­dän lä­hi­luon­nos­sa ja -ym­pä­ris­tös­sä. Jos­kus jos­tain ikä­väs­tä voi syn­tyä hy­vää­kin.

Vaik­ka sun­nun­tai­na em­me pääs­seet seu­roi­hin, saim­me yh­tey­den mui­hin us­ko­vai­siin in­ter­ne­tin avul­la. Osal­lis­tuim­me pien­ten las­ten kans­sa vir­tu­aa­li­py­hä­kou­luun ja koko po­ru­kal­la kuun­te­lim­me net­ti­seu­ro­ja. Il­lal­la kuun­te­lin vau­vo­jen nu­ku­tuk­sen lo­mas­sa vie­lä Reis­jär­ven opis­to­e­sit­te­lyn, joka jou­dut­tiin siir­tä­mään vir­tu­aa­li­sek­si ko­ro­na­vi­ru­su­han ta­kia. Esit­te­ly ja kuo­ro­mu­siik­ki oli­vat täyn­nä tu­le­vai­suu­den toi­voa. Le­vol­li­nen ja luot­ta­vai­nen mie­li jäi sy­dä­meen.

Opis­to­e­sit­te­lys­tä yk­si op­pi­las to­te­si ja tämä jäi pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen: ”Pa­ras­ta on, et­tä joka päi­vä voi pyy­tää ja an­taa syn­nit an­teek­si. Evan­ke­liu­min voi­min on hyvä ja tur­val­li­nen jat­kaa.”

Olim­me fyy­si­ses­ti kau­ka­na, mut­ta hen­ki­ses­ti lä­hel­lä. Oli rau­hal­li­nen mie­li, kun me­nin nuk­ku­maan.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys