Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Jos pi­täi­si va­li­ta joku asia, jota voi­si teh­dä lo­put­to­miin, niin su­vi­seu­ra­vii­kon­lo­pun jäl­keen va­lin­ta on help­po. Se asia oli­si isos­sa tel­tas­sa lau­la­mi­nen. Var­mas­ti näin on mo­nen muun­kin mie­les­tä. Se on asia, jota ei pys­ty ko­ke­maan, jos ei ole pai­kan pääl­lä lau­la­mas­sa.

Telt­ta oli il­tai­sin täy­si. Niin se on ol­lut mo­nes­ti en­nen­kin Su­vi­seu­rois­sa. Jos­tain syys­tä kui­ten­kin juu­ri näis­sä Lo­pen Su­vi­seu­rois­sa lau­la­mi­nen tun­tui eri­tyi­sen iha­nal­ta, vä­lil­lä jopa hy­vin lii­kut­ta­val­ta. Vie­lä tä­nään­kin au­tos­sa lau­loin Rat­ki tai­vaas­sa ja ilon­kyy­ne­leet va­lui­vat pit­kin pos­kia ja kor­vis­sa kuu­lui seu­ra­tel­tan ko­hi­na.

Isos­sa jou­kos­sa on help­po lau­laa. Olo on ke­vyt. Omaa ään­tä ei vält­tä­mät­tä edes kuu­le, ei­kä hait­taa, vaik­ka vä­lil­lä jäi­si jo­ku­nen lau­se vä­lis­tä tai va­hin­gos­sa lau­lai­si van­hoil­la sa­noil­la jon­kun koh­dan. Hä­mä­räs­sä kun ei näe kun­nol­la sa­no­ja, vaan ne tu­le­vat ul­ko­muis­tis­ta.

Lo­pel­la lau­let­tiin pal­jon kii­tos­vir­siä ja -lau­lu­ja. Kii­tol­li­suus kuu­lui seu­ra­kan­san lau­lus­ta. To­te­sin, et­tä ei­vät ole kii­to­sää­net vie­lä vai­en­neet, vaik­ka yle­tyin kä­sin kiit­tä­jiä ei enää Su­vi­seu­rois­sa kuu­le.

Lau­la­es­sa ajat­te­lin myös nii­tä su­vi­seu­ra­vie­rai­ta, jot­ka ei­vät vie­lä ole löy­tä­neet elä­vää us­koa, mut­ta ovat tul­leet Su­vi­seu­roi­hin kat­so­maan ja kuun­te­le­maan. Eh­kä Tai­vaan Isä pu­hut­te­li hei­tä myös voi­mal­li­sel­la lau­lul­la.

Su­vi­seu­rois­sa lau­lu tu­lee sy­dä­mes­tä. Vaik­ka vii­kon­lo­pun ai­ka­na lau­laa tun­ti­kau­sia, ei kurk­ku ki­pey­dy, vaan ää­ni sol­juu ke­vy­es­ti il­man jän­ni­tys­tä. Lau­la­mi­seen ei väsy. Olo on vä­lil­lä epä­to­del­li­nen. Aja­tuk­set kul­ke­vat lau­lu­jen sa­no­jen mu­ka­na tai­vaa­seen tai Jee­suk­sen ris­til­le. Tu­lee aja­tus, et­tä voi­ko tätä het­keä iha­nam­paa ol­la mis­sään, edes tai­vaas­sa. Mut­ta sil­ti meil­le on lu­vas­sa pa­rem­paa, niin hy­vää, et­tei sitä voi kä­sit­tää. Ja Su­vi­seu­rois­sa kaik­kein voi­mak­kaim­pa­na kai­ku­neen vir­ren sa­noin on tur­val­lis­ta pyy­tää: "Sii­hen ilo­hon, sii­hen rie­mu­hun vie mei­dät, Her­ram­me. Ris­tin­kuo­le­ma­si tur­va suo, Jee­sus, mat­kal­le. Aa­men me vei­saam­me, aa­men me vei­saam­me, oi Her­ra Se­ba­ot!" (VK 618)