Liisa Lilvanen-Pelkonen
Yhtenä päivänä mietin, että minähän oikeastaan elän nykyään lomasta lomaan. Laskin, että syysloman jälkeen on enää kahdeksan työviikkoa joululomaan. Joululomasta on muutama viikko hiihtolomaan, ja sittenhän onkin jo kohta kevät ja voi odotella kesälomaa. Ei sillä, etteikö työssä olisi kiva olla, mutta onhan loma kuitenkin loma.
Minun lomani eivät koskaan tarkoita löhöilyä, vaan syyslomallakin nostin maasta valkosipulit, lantut ja lehtikaalit, istutin uudet valkosipulit ensi kesää varten ja laitoin kasvimaat ja kasvihuoneet talvikuntoon. Muutaman sata pölliä olen halkonut koneella ja kerännyt pihalta kaikki mihin milloinkin jääneet haravat, hangot ja viikatteet varastoon. Vajaan ämpärillisen keräsin sieniäkin, ja vene käytiin pelastamassa maalle; reunoja näkyi 15 senttiä, joten sen sai vielä äyskäröityä tyhjäksi.
Onneksi lomaan mahtuu aina myös vieraita ja pelailua. En muista, onko ollut sellaista lomaa, jolloin ei veljen tai siskon lapsia olisi ollut käymässä, joskus jopa koko loman ajan. Nykyään mukana on myös heidän lapsiaan. Silloin, kun on vieraita, syödään ja pelataan. Menolippu-peli on ollut vuosia meidän suosikkipelimme. Siinä rakennetaan junaratoja Euroopan kaupunkien välille. Tällä lomalla yksi vauva ja muutama pehmolelukin pääsi mukaan peliin.
Läheisten kanssa oleilu ja pelailu vie ajatukset pois töistä, koronasta ja kaikesta ikävästä. Ajatukset menevät välillä lapsuuteen asti, sen peleihin ja leikkeihin, turvalliseen menneisyyteen. Voisin alkaa vaikka lautapelailijaksi, jos sellainen ammatti olisi. Silloin saisi ajatukset pysymään mukavissa asioissa, eivätkä ne vatvoisi tätä kahtiajakautunutta Suomea eikä sielunvihollisen hykertelyä siitä, että saa mahdollisesti uskovaisetkin nousemaan toisiaan vastaan tässä kahtiajakautumisessa. Voisi unohtaa kaikki lehtien ja sosiaalisen median hyökkäävät kirjoitukset, joissa parjataan milloin milläkin halventavilla nimillä niitä, jotka ovat eri mieltä kuin itse. Näistä asioista meinaa tulla murhetta, vaikka kuinka yrittää luottaa, että Taivaan Isä osaa kyllä järjestellä asiat niin, että hänen omansa säilyvät uskomassa ja maailmanmenon jollain tapaa kestää.
Syyslomani päättyi seuroissa käyntiin. Sinne jäivät taas isoimmat murheet. Tuntui hyvältä laulaa isossa joukossa ja nähdä ja kokea seuraväen ilo. Tuli turvallinen olo, joka kantaa taas työviikon yli, seuraavaan pyhään asti.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys